tiistai 27. tammikuuta 2015

Keskenkasvuisten arkiruokinnan vinkkivitonen

Jo siinä vaiheessa kun aikoinaan omaa pientä pesäämme hraH:n kanssa perustelimme, tiesin joutuvani päätyväni asettuvani osaksi hyvin perinteistä, suoraan sanottuna -50-lukuista perhemallia. meillä on seurustelua ja aviota edeltävä pitkä yhteinen menneisyys, joka pitää sisällään mm. yläkoulun pakolliset kotsantunnit. 
HraH:n mallimaailmassa keittiö on kodin sydän ja emännän valtakunta. Siinä maailmassa, josta hraH tulee, miehet käyvät keittiössä vain syömässä. Tai jos nyt oikein höveleitä ovat, niin saattavat kuoria perunoita /porkkanoita /lanttuja kun tehdään joululaatikoita. Aivan äärimmäisessä hätätilassa miehet tässä sukuhaarassa kykenevät lämmittämään itselleen ravintoa. Jos Joku Muu on tehnyt sen valmiiksi.

Nykymaailman semifeministinä tämä vaati pientä henkistä säätöä ja pelisääntöjä. Sovimme jo silloin kauan sitten työnjaosta: jos minä kokkaan, hraH hoitaa loppuselvittelyt. Tästä on pidetty tiukasti kiinni. Niin kauan kuin minä kokkaan, en likaa käsiäni tiskaamalla (paitsi äärimmäisissä poikkeustilanteissa). HraH:n ei puolestaan tarvitse osallistua ruuanlaittoon muutoin kuin lämmittämällä valmista sapuskaa tai kuorimalla niitä pahuksen perunoita kiirepäivinä. silloin harvon kun olen työreissussa, teen kuormakaupalla ruokaa. tai sitten hraH vinguttaa korttia einestiskin tuntumassa.
Koska kyseessä on minun keittiöni, siellä syödään sitä mitä minä haluan tehdä, semmoisella tavalla tehtynä kun se nyt sattuu tekeytymään ja minun säännöilläni. Tähän vedoten minulla on täysi oikeus vetää överikilarit kaikesta kritiikistä, vaikka sitten olisin keittänyt pihvit, niin vaikene kurja ja syö!
Harva asia on minua ilahduttanut tai liikuttanut niin paljon kuin se, kun sunnuntaina tulin viikonlopun mittaiselta työkeikalta ja löysin hraH:n yltäpäältä jauhoissa ja ylivenyvässä taikinassa, kaulitsemassa itsetekemäänsä pizzataikinaa.

Nuoriso puolestaan on ehdollistettu tottelemaan pirttihirmun valtakunnan sääntöjä. Napsijoita ei kaapeillamme vieraile ja ne ovat oppineet työläästi tosin siihen, että kaikenmoisista herkuista ja erikoisuuksista pitää riittää kaikille ja koko kauppareissujen väliseksi ajaksi. Jos joku holauttaa kitaansa litran mehua heti sen jälkeen kun olemme tulleet isoilta ostoksilta, on väistämättä vaikeuksissa. Sekä minun että sisarustensa kanssa. semmoista ei kyllä ole ikinä sattunut.

Tämän esipuheen jälkeen ja kun nyt olen paitsi superäiti, myös kaikkien alojen asiantuntija ja lahjakas amatöörikasvattaja pyrin edelleen säilyttämään amatööristatuksen voidakseni osallistua joskus olympialaisiin niin jaanpa tässä teille tämmöisen bestpractise-tyyppisen valikoiman keskenkasvuisruokinnan perusperiaatteita.

1. Käytä ruokaa kasvuun, älä kasvatukseen.
Varsinkaan arkena.
Jos tiedossa on tiukka kolmen treenin ja kahden kokouksen ilta, niin älä hyvä ihminen tarjoile päivän pääaterialla linssi-parsakaali-vuohenjuustomuhennosta ellei se sitten satu kuulumaan perheen suosikkiruokiin.
Mitä tiukempi päivä, sitä syömäkelpoisempaa ruokaa.
Lihapullat ja muusi (myös kanapyörykät ja hirveet pyörykät) ovat meillä pitkien päivien sapuskaa.

2. Ennakoi kouluruoka
Jos koulun ruokalistalla on yökensyö-päivä, pitää kotona olla täyttävää ja syömäkelpoista apetta.
Meillä hernekeittotorstait ovat päivistä kauheimpia, joten sellaisina päivinä panostetaan kotiruuan laatuun ja täyttävyyteen.

3. Vähän monenlaista
Jos tarjolla on kaukalollinen pastaa, se kyllä menee. Menekki on hillitympää jos tarjolla on monenmoisia juttuja, pieniä määriä.
Pyrin siihen että meillä on useimmilla aterioilla tarjolla vähintään kahta vaihtoehtoa. Yksi takuuvarma ja yksi aikuisempaan makuun. Jokainen valitsee mitä ja miten.
Salaattia ja kasviksia myös, erilaisina komboina.
Tee-se-itse -salaatit toimivat leppoisina päivinä, jolloin kenelläkään ei ole kiire. Sellaisina päivinä saa myös kasvattaa: silloin pitää maistella ja kokeilla uusia juttuja.
Alkukeitto ja rieska vähentää pääruuan menekkiä mukavasti. Ja keitto taipuu aikuiselle evääksi seuraavaan työpäivään.

4. Jälkiruoka, väli- ja iltapala
Meillä tarjotaan useimpina arkipäivinä jälkiruoka: se vähentää pääruuan menekkiä, hillitsee makeanhimoa ja napostelua ja kruunaa mukavasti aterian.
Hedelmäsalaatti, rahka tai kiisseli toimivat lähes aina. Marjapiirakka (mahdollismman täysjyväisesti tehtynä) on takuuvarma hitti.
Vähintään kerran viikossa on iltapalalla puuro.
Isommat hyödyntävät koulun välipalakorttia huonon ruuan päivinä.
Myöhään venyvinä päivinä iltapalaa nakostellaan kotimatkalla.
Yhdellä keskenkasvuisista on urheiluharrastus, jossa treenit jatkuvasti lepakkovuoroilla. Tällaisten treenien päätteeksi apteekin ravintojuoma pelastaa tilanteen (vinkin sain ylettömän kivalta apteekkarilta!). Ravinnejuomassa on kaikki mitä tarvitaan, sen jälkeen ei kuulemma enää ole nälkä. Pääsee heti suihkuun, rauhoittumaan ja nukkumaan. Jos treeni on ollut rankempi, voi palaa täydentää banskulla tai jogurtilla.
Pyrin siihen, että taloudessa on vain "sallittua" syötävää, täyttäviä ja mahdollisimman terveellisiä välipaloja.

5. Halpaa-helppoo-nopeeta
Koska ruuanlaitto on pääsääntöisesti yhden ihmisen harteilla, sen on oltava halpaa, helppoa ja nopeaa.
Kahden lajin periaatteella varioin yhdestä kaksi: lihapullat tarjoillaan sekä muusin että pastan kyljessä (nuoriso ottaa yleensä kumpaakin!), kanasuikaletta voi työntää sekä risottoon että kanakeittoon ilman että kokkaaminen on sen vaivalloisempaa kuin yhdenkään lajikkeen teko.
Yritän tehdä sellaisia määriä, että niistä riittää vähän pidemmälle kuin vain yhdelle aterialle.
Yritän tehdä niin helppoja ja nopeita ruokia, että voimme kaikki syödä yhdessä. Joskus pitää olla supernopea.
Joskus tulee halvemmaksi ostaa absoluuttisessa hinnassa kallista.
Mieluummin iso raha kiinni sellaiseen sapuskaan, joka varmasti tulee syötyä, kuin pilaantumaan jäävää halpaa tavaraa.

Bonusvinkki: tee se itse
Pystyn hekumoimaan keittiön herruudella rouvuudella? koska työpäiväni ovat lyhyitä. Useimpina päivinä olen kotona joko ennen keskenkasvuisia tai suunnilleen samaan aikaan kuin he. Siksi myös ehdimme syödä yhdessä useimpina päivinä.
Teen itse vain silloin kun jään siinä selkeästi voitolle. Itse tekemällä pitää saada merkittävästi parempaa tai halvempaa kuin hankkimalla valmista tai puolivalmista. Jos jonkun ruuan voi hankkia puolivalmiina tai valmiina ja varmana siitä että se tulee syödyksi, valitsen ehdottomasti sen vaihtoehdon. En lähde kilpailemaan porkkanalettujen kanssa ja joululaatikkoni teen ihan taatusti valmiista kasvissöösästä.

Kannatan puolivalmisteita täydestä sydämestäni, mutta arjessa käytän niitä loppujen lopuksi hyvin vähän, koska niistä valmistettujen ruokien menekki on huono. Vaikka kinkkukiusauksen tekeminen valmiista perunasuikusta olisi maailman helpointa ruuanlaittoa, ei siihen kannata panostaa aikaa, rahaa tahi energiaa, koska se vain ei uppoa.
Myslin keitto paisto leipominen tekeminen sen sijaan on kertakaikkisen plääh askare, koska siinä pitää päivystää vieressä ja se on kuumaa ja vaivalloista, mutta taloudellinen säästö suhteessa menekkiin jonkinmoisesta terveellisyydestä puhumattakaan puoltaa voimakkaasti sitä, että hikoilen kerran viikossa puolituntisen verran hellan vieressä. Eikä se leivän leipominenkaan aina niin hehkeää ole.



4 kommenttia:

  1. Pyörryin jo alkumetreillä ja loput luin sitten lattialta.

    Mun mielestä sun ei tarvitse osallistua mihinkään kisoihin: mun silmissä sä olet voittaja ja mä ainakin luovutin jo hetivälittömästi.

    Nim. meillä syödään leipää, jos mies ei ole tehnyt ruokaa

    :)

    VastaaPoista
  2. :) tää on mulle nykyään niin itsestään selvää kauraa, etten osaa mitenkään ihmetellä tai taivastella. Meillä on niin selkeä työnjako. Just istun ja katselen kun tiskikone täyttyy!

    Sen verran hraH:ssa on edeltäviä sukupolvia modernimpaa miestä, että se tekee keittiössä sentään jotain juttuja. Joskus. Tai me teemme yhdessä
    Ja viime aikoina aina vain enemmän, ehkä sillä on joku ikäkriisi tai myöhäisvaiheen kapina...

    Ja nykyään nuorisokin osallistuu enenevässä määrin, onneksi

    -m-

    VastaaPoista
  3. Yes, jawohl, kyllä näin on. Ja viikkomenun suunnitelu on meidän perheessä a ja o. Silloin voi ottaa huomioon päivät kunkaikki käy kotona vain vaihtamassa kamat ja syömässä jolloin edellisenä väjän löysempänä päivänä voi kokkaill isommalla kattilalla.
    Mia

    VastaaPoista
  4. NOllavaimon kanssa samalla linjalla. Pyörryttää.

    Mä en kyllästy sun järkevyyteen ja luovuuteen ruoka-asioissa. Huoh.

    VastaaPoista