torstai 29. tammikuuta 2015

"maailma on asioita pullollaan"

Asioita joita en halua tehdä aamulla juuri kun olen syömäisilläni jogurttirahkamarjaherkkua:

* villahousuilleen löysän läjän turauttaneen kissan ahterin pesu hysteerisesti hihittävän teinin kanssa.


Asioita joita en halua tehdä illalla nukkumaanmenoaikaan

* kuukausien opettaminen englanniksi lapselle joka on väittänyt tehneensä kaikki läksyt päivällä ja lukeneensa kokeeseen jo viime viikolla. mutku mä olin poissa silloin kun muut opetteli kuukausia.

Asioita joita en halua tehdä päivällä työaikaan

* instatilin perustaminen. Oli pakko kun esimies käski: kahden tunnin päästä sä tiedät siitä kaiken. Kehvatsu, se oli oikeassa, se pahuksen rekisteröityminen kesti ainakin kaksi tuntia. Mitään en kyllä tiedä. Sen lisäksi minulla on niitä pahuksen tilejä nyt kaksi: perskohtainen ja työkohtainen. Merkillinen maailma sekin: todellinen ajatusten aivopierujen kenttä, voi hyvää päivää sentään.
Mitä siellä kuuluu tehdä ja miksi jarevillekallejarobin haluavat olla kavereitani? Minä en halua.


Asioita joita olen viime aikoina joutunut tekemään huolestuttavan paljon

*työt. En käsitä, mitä on tapahtunut. Olen hanke- ja yhteistyökumppanuuskoordinaattori, instatilivastaava (ks. yllä) ja sen lisäksi olen on tour aina tarvittaessa. Missä ihmeen välissä teen sen työn jonka perusteella palkkani maksetaan; kai nekin täytyy jonkun tehdä?



Asioita joista voi ihan helposti tempaista söpöysöverit




Asioita joita aion tehdä lähipäivinä
1. mennä konserttiin ihan yksin.
2. mennä tanssitreeniin
3. viettää viikonloppua

Asioita joita pitäisi tehdä silloin kun viettää viikonloppua mutta jotka eivät yhtään kutsu
vapaaehtoisopiskeluistutkimustyön tutkiminen.

Asioita joita en olisi ikinä uskonut sanovani, saati sitten tekeväni
aion mennä tanssitreeniin.

2 kommenttia:

  1. Toi oli huikea:
    aion mennä tanssitreeniin.

    Mun on pitänyt mennä n 10 vuotta...en aio tehdä mitään hätiköityä...

    VastaaPoista
  2. Elisa: uskallan sanoa, kun nää on jo kolmannet treenit ja maksoin osallistumismaksun.
    En ole ikinä, koskaan, milloinkaan tanssinut. Enkä tykkää ryhmäliikunnasta.
    Paitsi tästä. Jee!

    VastaaPoista