perjantai 23. tammikuuta 2015

ruuhkavuosifilosofiaa 2.

Pohdiskelin noita ruuhkavuosia eilen. Ja ihan huvikseni pohdiskelen niitä vielä tänäänkin.

Mahtaako se suurin ero erilaisten ruuhkien välillä tulla siitä, että pikkulapsiajan ruuhkavuodet ovat eri tavalla vanhemman hallittavissa?

Ainakin itselläni pikkulapsiruuhkavuosien suurimmat ja ruuhkantuntuisimmat hankaukset liittyivät siirtymätilanteisiin: siihen kun joku uppiniska sai päähänsä olla pukematta tai riisumatta tai kävelemättä, ja koko ajan itse tunsi olevansa myöhässä jostain, kun oma fyysinen tila oli vähissä ja koko ajan joku iholla kiinni.
Ruuhka tai kiire tai tohina oli silti tavallaan hallittavissa: saatoin astua diktaattorin saappaisin ja survoa sen vastahankailijan niihin grrr:n kurahousuihin, napata kainalooni ja kantaa tai jotain.
Harrastusrumba oli sekin hallittavissa: sen kun olisi jäänyt kotiin vain (ikäänkuin tunnollisena ja kunnollisena ihmisenä olisin siihen pystynyt?)
Se oli tavallaan mentaaliruuhkaa. Elämänhallinnallista ruuhkaa. Riittämättömyyden ruuhkaa.

Tämä nykyinen ruuhka erilaista.
Nämä siirtyvät - jos nyt eivät aivan vapaaehtoisesti niin ainakin itsenäisesti tilanteesta toiseen. Nurisevat, joskus myös murisevat ja toisinaan vitkailevat - mutta siirtyvät. Ne pukevat aamuisin, peseytyvät iltaisin, kävelevät nuristen ja muristen, mutta kävelevät. Ne haluavat ja tarvitsevat oman tilansa ja aikansa, ne säätelevät yhteistä omista tarpeistaan.
Kiireeni on vain omaani.
Mutta samalla suurin osa kotielämästä on ulkona hallinnastani. Minä en voi enää samalla tavalla päättää mennäänkö vai ollaanko menemättä. Tehdäänkö vai ollaanko tekemättä.
Joudun hallinnoimaan asioita, joihin voin vaikuttaa vain hyvin vähän. Ja silti ne asiat tulevat reviirilleni ja pakottavat minut reagoimaan.

En voi valita, vietetäänkö tänään rauhallista koti-iltaa koko perheen voimin, sillä jokaisella on omat ambitionsa ja suunnitelmansa ja vaikka nuo hoitaisivat hommansa kuinka itsenäisesti ja kiltisti, niin silti se ruuhka kaikkine lieveilmiöineen on minun eteisessäni, vessassani ja keittiössäni.

Joskus kauankauan sitten muudat tuttavat sanoivat venyttävänsä lastenhankintaa vähän pidemmälle kun ensin täytyy Elää. (ja sitten he olivat sitä mieltä että lapsen myötä ei mikään muutu.)
Luulen, etten ole ikinä paitsi ehkä teininä Elänyt näin paljon.
Kokkasimme eilen keskimmäisen kanssa: minä leivitin, hän paisteli kananuggetteja, höpöttelimme niitä-näitä, kevään luokkaretkestä, opettajista, koulusta.
Se oli Elämistä.

Tämä aika, tämä ruuhka on jotenkin sykkivämpää ja elämämmän tuntuista kuin pikkulapsiruuhka.
Muistan kiihkeyden, harrastukset, koulun, nuoruuden idealismin omilta teinivuosiltani ja elän siinä samassa pyörteessä uudestaan.
Tämä aika on kiihkeää, kannattelevaa.





7 kommenttia:

  1. Fiksua ja mielenkiintoista pohdintaa :)

    VastaaPoista
  2. ... niin ja piti vielä lisäämäni tuosta elämisestä. Minulle tämä lapsiperhe-elämä on tosiaankin sitä elämitä. Eikä meistä kumpikaan halunnut odottaa että se elämä alkaa vasta sitten joskus kun on ensin saatu opinnot, työ ja sitä sun tätä. Haluttiin se (tämä) elämä heti. Eikä kaduta, vaikka raskasta onkin aika ajoin. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno ja arvostava kirjoitus elämästä isompien/teinien kanssa. Itsehän olen jo nyt lähes paniikissa siitä, että kuinka ikinä tulen selviämään läpi poikien murrosiän :) Esikoinen tuntuu jo nyt olevan mestarillinen saamaan pinnani todella kiristyneeksi. Vielä en osaa nähdä, että millaisia nuoria omistani kasvaa, mutta piru vie pelottaa. Tuleeko niistä huumeidenkäyttäjiä, koulukiusattuja, pärjääkö ne koulussa, onko ne yksinäisiä, masentuuko ne. Pikkulapsivaiheessa oli ihan erilainen meno oli tämä hetki ja se seuraava, jolloin piti saada maha täyteen tai ne kurahousut jalkaan. Mutta kohta alkaa olla mahdollisuudet laajempimittaiseen ryssimiseen :(

    Itse lykkäsin lastenhankintaa. Olin aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja ajattelin sen olevan paljon helpommin toteutettavissa ilman pieniä lapsia. Toki moni maa olisi toiminut hyvin taaperonkin kanssa, mutta minulla oli haussa jotain eksoottista. Olemme mieheni kanssa alkaneet seurustella opintojemme loppuvaiheessa, joten meille oli aika selvää, että ensin valmistuminen ja työ ja sitten vasta perhettä. Että sinänsä minä kannustaisin toteuttamaan ensin niitä omia tavoitteita ja haaveita ja sitten vasta hankkimaan lapsia ellei sitten se suurin oma haave ole lapset.

    Elämä on erilailla täyttä lasten kanssa ja se muuttuu koko ajan lasten kasvun myötä.

    VastaaPoista
  4. Todellakin pikkulapsiajan ruuhkavuodet ovat eri tavalla vanhemman hallittavissa kuin "isompienkoululaistenajan" ruuhkavuodet. Minun on tosi vaikeaa välillä tottua siihen tosiasiaan, että joku muu sanelee tämän elämänkulun kuin minä! Mutta totuttava on... ja onhan tämä ihanan erilaista! (Meillä on tosin samanaikaisesti myös pikkulapsiarkikin päällä ja koululaisarjen yhteensovittaminen pikkulapsiarkeen on välillä... noh, haasteellista!:))

    VastaaPoista
  5. Mä nauroin eiliselle ja kyllä tämä kanssa... Sä oot niin oikeessa. Mulla on vasta sentään esiteini (kun eikaineteinejäoonealakoululaiset?), mut taivas noita kenkäkasoja, takkien sijotteluja, puheen määrää ja meikkejä... Ja kun vessaan on aina jono, ja ne täyttää mun kalenterin ja vinkuu sitten, että mitenniineivoisaadakyytiä...

    Mutta tää on kyllä nimenomaa elämää. Enkä vaihtais pois.

    VastaaPoista
  6. No, ei mitään lisättävää :) Täällä sekä pikkulapsiarki että isojenlastenarki että mummousarki päällänsä, mutta en koe näitä ruuhkaisimmiksi. Koin sen ajan kun oli VAIN monta pientä paljon ruuhkaisemmaksi. Mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia! Mä kyllä tunnistan tuon elämän kiihkeyden isojen lasten kanssa, se on ihanaa <3 Vaikka en missään nimessä ole mikään kaverivanhempi niin olen hurjan ylpeä minkälaisia huipputyyppejä meillä täällä asustaa!

    VastaaPoista
  7. rvaK: tarkoitinkin tuolla Elämällä lähinnä sitä, että Elämä ei tosiaankaan lopu lasten ilmaantumiseen, tai toivottavasti ei ainakaan lopu. Lähinnä minusta kummallista on se ajatus, että lasten "hankkimista" lykätään, koska elämä muka loppuu siihen. Sinänsä lasten hankinnan ajoittaminen uran tai urattomuuden mukaan ihan perusteltua.

    Kupla: mummovaihde puuttuu minulta vielä, mutta samaa mieltä. Tämä ruuhka on parempaa kuin pikkulapsiruuhka. Se oli enemmän mentaalista ruuhkaa, tämä nykyinen on fyysistä. Ne ovat isoja ja vievät kaiken olemassaolevan tilan. Mutta pääkoppani sisältö on nykyään ihan omassa käytössäni :)

    VastaaPoista