keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hajatuksia

- onneksi on jo keskiviikko. onneksi, onneksi, onneksi.
Vaikka keskiviikko luonnollisestikin on työpäivistä kaikkein eniten plääh, niin silti. Onneksi.

*

- mitä päässäni oikein liikkui, kun ilmoitin kissan näyttelyyn? arvatenkin kasvattajan lähinnä käskyyn verrattava toivomus, luulisin
Siinä menee yksi kokonainen päivä.
Ja sitä paitsi, pitää askarrella näyttelyverhot. Siinäkin menee yksi kokonainen päivä.
Grr.
Miksei niitä verhoja voisi vuokrata?
Viimeksi kun kävin näyttelyssä ihan vain kissoja katselemassa, oli kaikilla kisu-misu-höpö-söpöliineillä ällön hörhelöis-pitsis-kimalteelliset kaihtimet ja blingiä ja blongia sellaisia määriä että hampaita vihloo kun muisteleekin. En pysty.
En vain pysty.
Mikä niitä kissaihmisiä oikein vaivaa?
Kyllä on kissa muutakin kuin bling ja blong ja hörselöispitsi. Tai ainakin meidän kisut ovat. Mokomat haisunäädät.

Sen lisäksi olen traumatisoitunut edellisestä näyttelyyn osallistumiskokemuksestani siitä on jo suunnilleen kahdeksantoista vuotta ja vieläkin se kalvaa. Meillä oli oikein hyvännäköinen kisu, mutta lievästi sanottuna sitä vaivasi ahdistus, angst ja vieraiden pelko. Ranskalainen tuomaritäti yritti antaa sille poskipusut, mutta se työnsi sitä tätiä kaksin tassuin kauemmas ja sanoi iöööö. Ei päässyt paneeliin kun oli vastahankainen, eikä tarpeeksi massava.
Toisessa näyttelyssä se alkoi varistaa karvaa semmoisia määriä että se meinattiin siirtää karvattomien kissojen arvosteluluokkaan.
Karvattomat kissat ovat ällön näköisiä.

*

- käytin yhden suloisista pulluraposkistani lääkärin vastaanotolla.
Lääkäri oli hyvä, mutta labran ovea vahti todellinen kerberos, joka ei ilmeisesti tiennyt että siitä lasieriöstä, jonne hänet oli suljettu, kuului jokikinen hänen lausumansa sana odotusaulaan. Niinpä tiedän nyt herravirtasen (hetu: xxxxxxx-xxxx, ja puh.) virtsavaivojen alkulähteen ja sen, että herravirtanen on täysin omavaltaisesti mennyt pyytämään näytteenottoa, mokoma kyöni.
Kerberosta pääsi puhuttelemaan ainoastaan vuoronumerolla, mikä johti siihen että pikkumummot tukkivat vuoronumerojonon, kerberoksen luukun ja koko odotusaulan, ja ainoa tieto, jota he kaipasivat oli se, että kyllä - heidät kutsutaan nimeltä ihan tuota pikaa. Usemmiten mummot kutsuttiin näytteelle ennen kuin kerberos ehti kellottaa vuoronumerokoneestaan numerot.

Jotenkin oli vähän ontuva systeemi: labrassa oli kolme jonoa: nimeltä varanneet, vuoronumeroiset päivystystapaukset,  ja aulaemännälle neuvoa kysymään jonottavat.
Ja aulassa oli palvelematon aulaemäntä.

*

Ylipäätään minua on ruvennut jyrsimään se, että joka luukulle on nykyään vuoronumerosysteemi.
Kyllä minusta tuollaisen infopisteen pitäisi palvella ihan vain ilman mitään.
Pankissakin jouduin ottamaan vuoronumeron kun halusin vain tietää, missä komerossa se minun asiani hoidetaan.
Ei muuten mutta minä olin kiltisti ottanut sen vuoronumeron ja silti siitä välistä veti ainakin kaksi pikkumummoa.
Olisi selkeämpää infota ilman vuoronumeroa, kun kuitenkin joutuvat infoamaan ilman vuoronumeroa.
Ei ole tehokasta semmoinen, että tulee pikkumummo, joka kysyy jotain ja infotiski sanoo hirmu kovalla äänellä että rouva ottaa ensin vuoronumeron ja mummo kysyy että mistä ja se infotiski lähtee neuvomaan ja sitten ne ottavat numeron ja infotiski tulee takaisin ja sitten sen mummon asia on että missä on lähin vessa.

*






2 kommenttia:

  1. Se näyttelyssäkäynti liittyy jotenski kissan sukutauluun. En muista tarkemmin, mutta kyllä mäki inhosin käydä siellä pakollisessa näyttelyssä, kun ne arvostelut oli tärkeet ja ne nosti kissasta saatavaa hintaa. Jotain tollasta, en enää muista kun on jo parikytävuotta siitä kun kasvatin rotukissoja.

    VastaaPoista
  2. Tuo kuvaus siitä, kuinka mummon joutuu taluttamaan vuoronumerolaitteelle, jotta mummo pääsee kysymään, että missä on vessa oli niin osuva :D :D

    VastaaPoista