tiistai 16. kesäkuuta 2015

hiljainen suuri oivallus

Kurkistin alkuillasta kahteen keskenkasvuiskomeroon kolmas ei ollut kotona ja huikkasin lähdetkö lenksalle.
Sain vastaukseksi 2xemmätiiä.
Ajattelin että olkoon, kostoksi menen kirjastoon ja lenksalle ihan yksin.
Kolmen minuutin päästä ensimmäisestä huoneesta putkahti esiin täydelliseen lenkkikuosiin stailattu nuori nainen: joko me mennään.
Rupesin ällistyneenä haalimaan kasaan lenksavarusteitani kulahtaneet housut, masentava huppari, parempia aikoja nähneet tossut oota, käyn vielä vessassa.
Ai te ootte menossa jo mäkin tulen, ilmoitti toinen nuorisokomero ja suikahti ulos lenkkikuosissa hänkin.

Pihalla kaksi nuorta kääriytyi huppariinsa, valitti kylmää ja väsymystä ja sitä ettei taatusti aio juosta vaan ehkä vain venytellä tai mennä sittenkin takaisin kotiin nukkumaan.
Valuimme värjötellen purkkarille.
Toinen jäi lupauksensa mukaisesti venyttelemään, toinen jatkoi puoliunista laahautumista kanssani.
Juostaanko, kysyin.
Mennään tohon suoran alkuun, se vastasi. Suoran alussa se käänsi lenkkivaihteen päälle ja lähdimme tepsuttelemaan.

Äitiysällistys.
Kaikkea muuta olen äitiydestäni kuvitellut mutta en sitä, että lähden nuoreni kanssa yhdessä juoksulenkille ja nautin sekä lenkistä että nuoreni seurasta ihan suunnattoman paljon, ja että ne yhdessä ovat aivan huippukokemus.
Tuli samanlainen olo kuin silloin kun se oli pieni ja rapsutin lusikalla ompun kyljestä sille sosetta, hiljainen suuri oivallus: Minähän olen ihan oikeasti äiti.
Sanoin sen lapsukaiselle.
Oliko pelottavaa tulla ekaa kertaa vauvan kanssa kotiin, se kysyi.
Sitten juttelimme siitä.

Ekaa kertaa koko kesänä lenksasimme ihan kokonaan pienen kierroksen. Sanoin että huomaatko, kunto on kasvanut, eikö vaan jatketakin tätä. On kivaa olla teidän kanssa.

Teimme venyttelypaikalla vähän käsiä ja selkää ja venyttelimme kaikki kolme yhdessä.
Mä tykkään viettää aikaa teidän kanssa tällä tavalla.
Joojoo, mennään kotiin kattomaan häiden jatkoja, sanoi toinen.

Lykkäsin syrjään ajatuksen pikavisiitistä lähikirjastoon ja istahdin katselemaan hääkakun leikkausta.
Toinen käpertyi sohvannurkkaan.





2 kommenttia: