keskiviikko 23. syyskuuta 2015

oikaisu ja haave

OIKAISU

Tarkistuslaskennassa kävi ilmi että toisin kuin eilisessä blogitekstissäni väitin, omistan kumminkin viisi (5) pitkähihaista paitaa.
a) valkoinen, kesäinen ja ohut trikoopaita b) vaaleanpunaraitainen kesäinen paitapusero c) musta pitsihihainen; ihana mutta hiukan ehkä juhlava d) valkoinen miesten paitapusero, kähvelletty Isoveljeltä; säälittävää, tiedän e) musta kauhtunut bambupoolo, joka kelpaa vain välivaatteeksi ja sitten vielä kauhtunut epämääräisen raidallinen paita jossa on puolimittaiset hihat ja jota voi käyttää vain jos ei tunne oloaan kovin pulleaksi.

Pahoittelen epätäsmällisyyttä.
Mutta kyllä on silti vähän epätoivoinen tilanteeni.
Onhan?

*

LIIKUNTARAPORTTI

Laahasin eilen itseni, yhden vastahakoisehkon ja yhden myötämielisen uimapuuhiin. Kuten viime viikollakin, radat olivat aivan täynnä, joten pakottauduin vesijuoksentelemaan. En pidä mitenkään erityisen paljon vesijuoksennasta.
Kirmalsin sen reilun puolituntisen mitä keskittymiskyvytön mieleni sietää, kävin pulikoimassa kuin hukkumaisillaan oleva muutaman radamitan, mutta samalla hitaitten radalla oli muutamia joiden mielestä oli hyvä idea uida vierekkäin täysin uimaetiketin vastaisesti ja välttääkseni ärtymystä lopetin ja menin saunaan rauhoittumaan ja kohta jo meinasinkin myöhästyä bussista. Nuoriso seisoi pukkarin ovella minua vastassa ja napsutti kelloa merkitsevästi.

Haaveilin kirmaltaessani että sitten joskus kun olen iso ja lapset myös tiedän että tämä sitkuttelu on varma tie turmioon menen suoraan töistä harrastamaan kaikkea kivaa, tulen virkistyneenä ja harrastuneena kotiin ja hraH myös ja sitten syömme yhdessä hyvää ruokaa kuka sen on laittanut, en tiedä, otamme pienet lasilliset viiniä ja istumme lukemassa hyvää kirjallisuutta. nykyään tulen ensin kotiin kokkailemaan ja harrastelispuuhastelen vasta sitten; kyllä on merkittävä ero elämässä tuloillaan
Sitä odotellessa.

Toistaiseksi paikkani on mitä ilmeisimmin sohvanmutkassa tai jonkun teinikomeron ovensuussa urputtamassa. On nimittäin viime aikoina ollut vähän vauhdikkaampaa ilta- ja viikonlopputoimintaa taas työelämässä ja nuoriso alkoi kaivata komentelujani: sä etoo koskaan kotona.

Tykkään siitä. Siis en hektisestä työelämästä, vaan siitä että nuorison mielestä minun sohvannurkassa mujumiseni on asiaankuuluvaa.

Kummallista, että se on niille tärkeää, vaikka niillä itseillään on omat menonsa ja meininkinsä, ja jos ne sattumalta ovatkin kotona, ne istuvat omissa komeroissaan puuhastelemassa teinijuttujaan, ja ainoa mitä teen on ärjähtelen niille kone kiinni - syömään - suihkuun - nukkumaan!
Kyllä tulee ihmiselle tarpeellinen olo siitä.



4 kommenttia:

  1. Just eilen manasin jälleen kerran, että n. puolet mun elämästä (ihan hieman vain liioitellen) kuluu siihen, kun komentelen lapsia ja odottelen, että ne tekisivät sen mitä on komennettu. Että jos sen kaiken ajan voisi käyttää johonkin muuhun, ehtisin kirjoittaa vaikka romaanin joka päivä. Ainakin melkein. Että tosiaan, tarpeellinen olo on ihmisellä :D

    VastaaPoista
  2. Aina sitä voi haaveilla, vaikka voi se olla niinkin, että lasten kasvettua isoiksi sitä ei sitten enää jaksakaan harrastaa ja touhuta ja käydä ulkona syömässä. Kun lapset lentävät pesästä, minä ainakin saatan vain huohottaa vuoden tai pari, tekemättä yhtään mitään!

    VastaaPoista
  3. Ystävän seitsemänvuotias poika on kieltänyt äitiään menemästä töihin. Pojan äiti yritti sanoa että olis töissä silloin kun poika on koulussa mihin poika totes että hän haluaa tietää että äiti on aina vaan kotona ;)

    VastaaPoista
  4. Tuula: kyllä se siitä tasaantuu - kohta et enää tiedä, mitä tekisit kaikella vapaa-ajalla ja suurten romaanien ideatkin ovat kadonneet jonnekin kaukaisuuteen :) Teinien komentaminen on nimittäin ihan turhaa, ne joko tekevät tai eivät ja urputtavat mennessään. Helpommalla pääsee kun pitää itse suunsa kiinni (jos pystyy. minä en pysty)

    Ryövärintytär: voi ollakin että lasten lähdettyä täytyy vähän henkäistä. Toisaalta olen itse semmoinen, että en kestä pelkkää kotona nojumista, jotain tekemistä täytyy olla.

    Yksis :) voiskohan tohon vedota - en pysty tulemaan töihin, koska lapsukaiseni haluavat minun olevan kotona aina?

    VastaaPoista