lapsilisäylistyshaikeus

Heräsin taannoin yöllä murehtimaan - tajusin että ihan tuotapikaa muutumme kolmilapsisesta perheestä kaksilapsiseksi: Isoveljen lapsilisä lakkautuu kohta.

Kerroin sen aamulla muulle perheelle.
Ilouutisena ilmoitin että Isosiskosta tulee perheen esikoinen, jolloin kaikki esikoisoikeudet lankeavat luonnollisesti kohtsiltään hänelle. Pikkusiskosta tulee perheen toinen lapsi.
Isoveljestä puolestaan tulee joku mikälie peräkammarin poika tai muu elätti.

HraH kysyi, että saisiko se opintorahaa tai jotain muuta sentapaista.
Sanoin, että saattaisi ehkä ja kukaties saada jokusen euron, jos minä jäisin pois töistä.
HraH piti ehdotustani jotenkin heikonsorttisena tulonhankintakeinona.


**

Kummallinen juttu tuo lapsilisä: lakkautuu juuri silloin kun tarve sille olisi kaikkein suurin.
Tai ehkä sittenkin toiseksi suurin.
Puklurätteihin ja äitiyspakkausta täydentävään vaatevarastoon meni aikoinaan aikamoinen omaisuus - pesukone ei pysynyt puklujen tahdissa.

Kummallinen juttu myös siksi, että tavallaan talouttaan ei laske sen varaan, mutta sitten kumminkin laskee. esim. vaatehuollantaostosreissut osuvat kummasti lapsilisäpäivään
Kyllä nuorisoa on varaa ehkä kasvattaa ilmankin, mutta on se silti kätevä lisä olemassa, vaikka nyt talvitakkikauden alussa. Tai oppikirjahankinnassa. Tai keväthepen- ynnä hiuslenksukriiseissä (ei omissa vaan nuorison).

Niin että siinä mielessä sen lakkautuminen on kyllä aimo lohmarrus tässä finanssikriisissä.
Hiuslenksuihin, oppikirjoihin ja talvitakkeihin ynnä muuhun nuorison tarvitsemaan hömpötykseen nieleytyy uskomaton siivu ihmisen henkilökohtaiseen käyttöön varatusta taloudellisesta. Puhumattakaan siitä, minkä määrän apetta nuoriso lapioi ahnaisiin suihinsa.
Siihen ei kyllä riitä mikään talous.

No, hätäkös tässä.
Alan viettää tipatonta-lihatonta-sokeritonta-alastonta elämää niin että nuoriso pysyy ravittuna ja edustuskelpoisena.
Minusta tulee hajuton mauton ja väritön.

3 kommenttia:

  1. En voi uskoa!Justhan esikoinen oli hädin tuskin yläasteikäinen. Kauan mä oon lukenut sun blogia kysyn vaan :D
    Mut jossun lapsi on noin vanha, ethän sä vielä ole?

    Onnea tipattomalle ja ruoattomalle loppuelämälle :)

    VastaaPoista
  2. Tuokin on meillä edessä. Todennäköisesti meillä on sitten kaksi lapsilisätöntä lukiolaista ja yksi jo aiemmin peräkammarin pojaksi taantuntu :(

    VastaaPoista
  3. P: oot lukenut varmaan liian kauan ;)
    Arvaa kauanko oon kirjoittanut...?
    En kuitenkaan ole vanha, vaan teiniäiti.

    RvaK: siitä se lähtee :)

    VastaaPoista