vapaiden jäljiltä

Loma lomittu. Nuorisomatkailu oli mukavaa, Tampere on nyt nähty ja koettu.

Huumaannuin Vapriikista, sinne menen kyllä uudestaan.


Jääkaudella tosin oli liikaa koululaisia ja liikaa säätelijöitä, sen juoksimme ponnekkaasti läpi. Keskityimme viestintään ja innovaatioihin.

olivat kehvelit museoineet menneisyyteni



Mitä muuta lomalla tapahtui?

Kävin 2½ kertaa punttisalilla ja olen vielä hengissä. puolikas tulee siitä ekasta kerrasta kun menin suoraan töistä hakemaan korttia ja päivän eväät olivat vähän heikoissa kantimissa, en jaksanut oikein mitään.
Saatan mennä vielä uudestaankin. ei ole yhtään kivaa, että ihminen punttisalistuu ihan kerrasta, vaikka tietysti juuri minulle käy juuri niin.
Mietin, milloin viimeksi olen laajemmassa mittakaavassa punttisalioinut. Minulla oli jonkinmoinen vähäinen jäsenyys tai useamman kerran kortti viimeksi silloin kun tulin ekaa kertaa raskaaksi. niillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka niinkin voisi kuvitella. mutta ei ole, se oli eksklusiivinen sali vain naisille.

Nyt odotan vain kevään koittamista. Bussikorttia on jäljellä viikko, saisivat jäät sulaa siiheksi: muuten pitää laittaa pyörän alle luistimet.
Päätin tänään, että yhden yhtä ylimääräistä päivää en bussistele, oli sen verran kovaäänistä nuorisoa kyydissä. Päässäni kimmahteli se kimitys, ei sellaista tahdo millään kestää.


Neljä viikkoa pääsiäiseen.
Pitäisikö paastota?

*

Jonkun verran on tullut helmikuussakin luettua - saapa nähdä mitä tapahtuu, kun siirryn bussimatkailusta fillariin.




2 kommenttia:

  1. Hyvä sinä, olet päässyt punttikselle!

    Tiedän, että salitreeni tekee hyvää ja tuloksia näkyisi nopeasti, mutta ei. Kuntosalilla treenaaminen on mielestäni tylsää, mutta toisaalta sen tehokkuus pitäisi puhua puolestaan. Jotenkin se nitkuttaminen laitteelta laitteelle, hiukan nihkeät kädensijat ja puuh. Pitäiskö kokeilla jotain muuta lajia...? Onko sellaista?

    VastaaPoista
  2. :)

    minäkin odotan niitä tuloksia. Toivottavasti sikspäkki pullahtaa esiin suunnilleen tänään...

    En ole vieläkään onnistunut löytämään täydellisen omaa lajia. Tuolla salilla käyn vetkottamassa lähinnä istumatyön jumiuttamaa yläkroppaa.
    Ja mietin, olisiko jotain muuta ljia :)

    VastaaPoista