 |
| ohrakylväntö |
Suoritin perinteisen viimetinkaisesti lähestyvän juhla-ajan pakolliset kylvöhommelit.
Nuoriso kysyi, aionko hakea EU-viljelytukea. Olemme kuulemma oikeutettuja
1. yleiseen maataloustukeen
2. arktisten, pohjoisten ja korkeiden alueiden tukeen
3. tuhoeläinten torjuntatukeen (ratkaisin probleemin perustamalla kasvihuoneen, ks. kuva)
4. elinkeinonharjoittamistukeen
5. pienviljelytukeen
Päätimme perustaa pienpanimon, joten sen nojalla olemme oikeutettuja kuulemma myös startup-juttuihin ja pienpanimotukeen.
Kyllä lähtee.
*
kuuntelen juttua bloggaamisesta.
Olen liian brändäämätön, epälifestyle, kuvankäsittelemätön, mikä johtaa siihen että määritelmällisesti en ole ensinkään bloggaaja.
"kyl on ihan ohi jo se, että räpsitään jollain kännykällä kuvia. kyl pitää olla kunnon kuvauskalusto, ja kuvaaja. en lukis semmoista blogia, jossa ei ole stailattu."
Missä vaiheessa bloggaamisesta tuli kaupallisuuden jatke?
Missä vaiheessa siitä tuli ammattimaista, ammatillista ja ylipäätään unelma-ammatti - milloin se lakkasi olemasta harrastus?
Missä vaiheessa bloggaamisesta tuli brändinrakentamisen keino?
Missä vaiheessa minä putosin taas kerran kelkasta?
**
Suoritin tarkistuslaskennan salapatukkajemmassa.
Sieltä löytyi myös hraH:n tuoma suklaasydän.
*
ps. olen koko viikon ihmetellyt, mitä merkillistä on tässä nimenomaisessa päivässä.
Tajusin tänä aamuna. Tänään olisi kuulunut olla Pikkusiskon syntymäpäivä, siis hänen alunperin virallistettu toimituspäivänsä. Se epatto otti varaslähdön ja viettää nykyisellään synttäriään jo tammikuussa.
Metkaa että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin - 12 vuotta! - tämä päivämäärä on korvieni välissä merkityksellinen. Keskeneräisyyden päivä.
Olen myös miettinyt että milloin bloggaamisesta tuli voimakkaasti kaupallisuuden jatke ja iso osa siirtyi vain kauniisiin kuviin. Tarinat elävästä elämästä hiipuvat pois ja mielipiteet kääntyvät kosmetiikkapurkkien ylistäviksi arvoisiksi. Ammattina bloggaus ei varmasti ole helppoa. Pitää omalla persoonallaan tuottaa mainoskampanjoita. Siinä missä ennen oli projektipäällikköä, kuvaajaa, mallia, adtä niin nyt yksi ihminen tekee sen kaiken. Sama tyyppi hankkii vielä yleisön mainokselle. Aika paljon joutuu jakamaan itsestään yleisölle. Karttuva ammattitaito on sellainen, että se sopinee jatkossa vain aika kapealle sektorille. Itse veikkaisin että harva tulee tekemään pitkän ammattiuran. Siksi surettaa ne nuoret naiset, jotka eivät hanki muuta ammattitaitoa itselleen. Tosin osa ammattibloggaajista opiskelee ja suunnittelee elämäämsä pidemmälle kuin seuraaviin lanseerausbileisiin. Heille nostan hattua! Hyvä tapa rahoittaa opinnot ja mukava lifestyle.
VastaaPoistaItse jatkan kotikutoisella tyylillä with no style :)
Toi on niin totta toi Kepposen kommentti: Tarinat elävästä elämästä hiipuvat pois ja mielipiteet kääntyvät kosmetiikkapurkkien ylistäviksi arvoisiksi.
VastaaPoistaToi kaupallistuminen on kyllä toisaalta kurjaa, vaikka onhan se kiva että joku tienaa....Se kuitenkin harmittaa, että blogit olivat ennen aitouden ja uuden avoimen viestintäkulttuurin sanansaattajia, mutta eivät ole sitä enää.
Plääh!
Sen olen huomannut, että itse en seuraa kuin muutamaa brändättyä/"kaupallista" blogia, joku aitous niistä puuttuu. Tai ainakin aitous radikaalisti vähenee.
Onneks me ollaan AITOJA :D
Samaa mieltä bloggaamisesta! ITse olen aika allerginen blogeille, joissa on sliipattuja, ylivalotettuja (silmiä särkee!!) ja persoonattomia kuvia sohvatyynyistä. Ja sitten mietitään, että minkä värinen ja kuvioinen sohvatyyny sopisi juuri nyt sielunmaisemaan ja vessanmaton väriin (koska vessasta näkee sohvalle, jos on ovi auki, ja jos värit riitelee niin kyllähän siitä kriisi pukkaa). Ja sitten kas kas, juurikin joku sohvatyynynvalmistaja on suvaitsevaisuudessaan ja anteliaisuudessaan lahjoittanut bloggaajalle tyynyn - vaikka aluksi tietenkin mietti kolme viikkoa, että onko tyynyn kuviointi sittenkin liian villi, niin lopulta saattoi todeta, että on se aika jees oikeastaan ja näin hurja muutos tuntuu oikeastaan kivalta :) Ja sitten lukijat vuoronperään hihkuvat, että aikun iihana tyyny...
VastaaPoistaMieluummin aitous ja kännykkäräpsyt kuitenkin ;)
Elisa: yritin tavoitella just tuota ajatusta - ennen blogit olivat uuden viestintäkulttuurin sanansaattajia! Sitähän ne olivat, vastaisku kaupalliselle viestinnälle, kansalaisjournalismia.
VastaaPoistaTaatusti on helpompiakin tapoja ansaita leipänsä kuin bloggaamalla, mutta ehkä tämäntyyppinen sivubisnes sopii monelle: tämä aika kun tuntuu niin monella tavalla suosivan ja yllyttävän ihmisiä halvanpuoleiseen minuuttijulkisuuteen.
Jotenkin kyllä tuntuu siltä, että nuo kosmetiikkapurkkiblogit ammentuvat tyhjiin aika äkkiä - ehkä juuri siksi kun niistä puuttuu kirjoittajansa ydin.
Mielenkiintoisia tällä hetkellä ovat oikeastaan sellaiset rajapinnoilla hapuilevat blogit, jotka hakevat omaa uomaansa jossain kaupallisen ja päiväkirjamaisuuden välimaastossa.
Hirmu monissa elämäntaitokirjoissa ja selfhelpeissä käsketään pohtia, mitä tekisi, vaikka siitä ei maksettaisikaan.
Minä kirjoittaisin.
No hyvä on, bloggaisin.
Bloggaan.
Että sillä mittarilla minun pitäisi olla maailman onnellisin ihminen.
Ja Tuula, siis avoimesta vessan ovesta olkkarin sohvalle? Eikai nyt kukaan lifestylebloggaaja vessassa istu ;)?
Mä olen meidän sirkuksen mielestä ollut nolo ja pois muodista useamman vuoden. Eli jatkan samaa linjaa.
VastaaPoistaKauniita kuvia on toki kiva katsella, mutta ton saman sisällön perään mäkin haikailen.
Niiden lifestyleblogien ongelma on kliinisyys ja persoonattomuus. Bloggaaja katoaa kaiken sen kaupallisuuden alle. Pelkästään se riittää tappamaan motivaation seurata moisia blogeja. Minä tahdon lukea ihmisistä, en tavaroista.
VastaaPoistaTäällä seuraava käsittämättömän epämuodikas blogi joka ei kertakaikkiaan osaa profiloitua, hakea kohderyhmää ja juttelee mistä millonkin... So last season.
VastaaPoistaon se hyvä, että meitä murjottavia ("aitoja"?) vanhoja jääriä löytyy vielä nurkista ;)
VastaaPoista