maanantai 15. elokuuta 2016

suhteellista

Saatiin hraH:n kanssa oivallinen parisuhteellisuusidea: ruvetaan käymään kerran viikossa kantapaikassa.
Perjantaisin, töiden jälkeen.
Kyllä kakrut pärjäävät. Lämmittäkööt eineslaatikoita tai jotain.

Olen ollut töissä kaksi perjantaita loman jälkeen.
Olen ollut kantapaikassa nollana töidenjälkeisenä perjantaina.
helkkendaaler että voi olla parisuhteellisuus kinkkistä toisinaan.

Sen sijaan että olisimme istuneet keskenämme kiireettömästi jorisemassa elämästä ja muusta, meillä onkin ollut kaksi hottideittiä paikallisen prisman hevipuolella.

Olemmeko suhdannelamassa?
Ilmeneekö suoranaista kestävyysvajetta?
kyllä, en kestä sitä että nuoriso notkuu nurkissa aina. siis oikeasti, aina.
vannoin hraH:lle että sinä päivänä kun ensimmäinen sydämen valittu tulee meille näytille, niin ramppaan ihan koko ajan tarjoilemassa keltaista jaffaa ja pullaa ja pistän laseihin pystyyn raidalliset pillit. 
siitäs saavat, epatot.

No, onneksi ihmisellä on neiti Elma Pesonen, potentiaalisesti netin ja maailman suloisin livekissavideo.

neiti Elma Pesonen on kotoisin maaseudulta, peräkammarin pentuhuoneesta.
Sellainen jännittävä asia kuin kuplavesi riittää huviksi pitkän tovin.

hei, se puhuu mulle!
ja sit se roiskii

kehvatsu, mä vaanin sitä täältä takaa

kun tarpeeks maastoutuu, kukaan ei huomaa mua

sit mä paan tassun ovelasti ja huomaamattomasti täältä
takakautta, silleen mä saan kaikki kuplat kiinni

no varmana saan
mun tassu on ihan venkurassa, ei ne kuplat huomaa

dämn, ei onnistunu
ja ne roiskii mulle taas



ps. ei onnistu kantapaikka alkaneella viikollakaan, kun en oo maisemissa edes

12 kommenttia:

  1. Ei ole Pesoska kasvanut tassujaan kiinni vielä <3
    (Ks kuva 1,4 ja 5)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      tän rodun pitäisi kasvaa ainakin kaksivuotiaaksi asti.
      Se isompi - hänen kuninkaallinen korkeutensa Rönäperän ja muiden vähäisempien maiden prinsessa Arwen - on vasta kevään mittaan ruvennut näyttämään sellaiselta kuin kuuluu. (eli pelottavalta.)

      Poista
  2. Voihan käpälä, että osaa olla veikeä otus. :)

    VastaaPoista
  3. Hih, ihana Elma Pesonen.

    Toivottavasti treffit kantakuppilaan onnistuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kova on yritys.
      Näyttäisi mahdolliselta että syyskuun alussa onnistumme :)

      Poista
  4. Toivottavasti parisuhteellisuus alkaa toimia sopimallanne tavalla. Se olisi tosi tärkeää, että joskus ehtisi ihan kahdestaan jotain kivaa. Meillä se on nykyisin oikeastaan kahdenkeskiset saunakäynnit. Siinä ehtii maailmaa parantamaan ja parisuhdetta myös. Kas kun meilläkin on tuollaiset tenavat, jotka eivät koskaan ymmärtäneet olla pois kotoa. Paitsi nyt, kun kaksi jo asuu omillaan. Kolmas on vielä kotona ja aina! Tosin heillä on isän kanssa paljon enemmän yhteistä kun käyvät metsällä, kuin minulla ja miehellä näin metsästyskaudella. Kuulen asiat sitten pojalta. Tai sähköpostitse mieheltä. Mutta erilaisuudesta huolimatta tai sen vuoksi kesän alussa juhlittiin hopeahäitä ja kahdestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me vietämme onneksi paljon aikaa yhdessä ja puhumme aina, paljon ja monenlaista.
      Silti olisi aivan mahtavaa välillä tehdä jotain uutta ja erilaista.

      Onnea hopeasta! Meillä on siihen vielä muutama vuosi matkaa :)

      Poista
  5. Meilläkin tuo kahdenkeskisen ajan löytäminen on vähän niinkuin haasteellista. Nyt kun pojat ovat 6 ja 8, niin voisi jo harkita lyhyitä yhteisiä lenkkejä. Ja saunaillat kotona mahdollistavat kahdenkeskiset höpinät - pojat kun eivät tykkää kovin pitkään olla saunassa :)

    Ihana Elma Pesonen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sauna on tosiaan perisuomalainen ratkaisu parisuhdeasioihin.
      Sitä meilläkin harrastetaan.

      Me kyllä vietämme paljon aikaa yhdessä ja juttelemme paljon, mutta olisi sykähdyttävää tehdä jotain aivan erilaista ja normaalirutiineista poikkeavaa. (kun ehtisi vaan)

      Poista
  6. Onneksi ei ole miestä (eikä tule) niin ei tarvitse jakaa omaa aikaansa keksimällä yhteistä aikaa. Mutta kissa on laittoman herttainen. Ei tuollaisia saa laittaa näytille. Niitä katsellessa kuin huomaamatta tulee paremmalle tuulelle ja menee hyvä apatia pilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no, tässä blogissa mennään kissa-asioissa ihan laillisuuden rajapinnoilla :)

      Vähän olen kyllä huolissani omankin apatiani tilasta, kun jatkuvasti altistuu yltiösöpöydelle.

      Poista