viiltävää kirja-analyysia

Yritykseni ymmärtää kekkosilmiötä vaikuttaa tuhoontuomitulta.
Poliittiset elämäkerrat ovat suoraansanottuna tylsiä. Tylsiä. Tylsiä.

Aloitin hraH:n suosituksesta Risto Hauvosen Koivisto Kekkosta kaatamassa. Suosituksen mukaan siitä kannattaa lukea vain alkuosa, Kekkosen sairaskertomus.
Traagista luettavaa. Jopa näin jälkikäteen minun käy sääliksi vanhusta, joka itse ei pysty eikä halua ja jota ei poliittisista syistäkään  haluta tai kyetä päästämään eläkkeelle. Vanhusta, joka uskoo olevansa nuoruuden voimissaan ja luultavasti myös sillä luulollaan aiheuttaa lisähallaa itselleen ja lähipiirilleen.
Ihmettelin, miksi toisissa, suhteellisen uusissa elämäkerroissa tätä ei vieläkään kyetä myöntämään, ja miksi edelleen sairastelua on ollut tarpeen piilotella.
Yritin kiltisti jatkaa kirjaa eteenpäin, mutta se muuttui epäkiinnostavaksi Kekkosen jäätyä sairauslomalle. Lopetin.

Siitä siirryin lennossa Pekka Vilpaksen (toim. Teija Sopanen) Neljän presidentin hovimestariin. Sopanen on haastatellut Vilpasta, perehtynyt tämän arkistoihin ja tarinoihin ja koostanut niistä kirjan. On ilman muuta selvää, että vanhan ajan herrasmieshovimestari ei mehukkaita paljastuksia tarjoile, mutta hyydyin jo ensimetreillä lähes puolen sivun mittaisiin henkilöluetteloihin erilaisten kutsujen osallistujista. Siis tietysti näille ihmisille itselleen kiva, että Kekkonen kestitsi henkilöt A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M ja N helmikuussa vuonna -66, mutta entä sitten? Jos kesteistä ei kerrota mitään muuta kuin vierasluettelo, voin samalla vaivalla tavata vanhaa puhelinluetteloa.
Muutenkin haastattelujen perusteella kirjoitetut elämäkerrat ja muistelukset jäävät helposti kovin ulkokohtaisiksi ja henkilöt - olkootkin kuinka sympaattisia tahansa - vieraiksi. ("Pekka-poika osallistui myös valkeakosken partioon ahkerasti")
No, annan tälle stoorille vielä muutaman kymmenen sivua lisämahdollisuutta. Tällä hetkellä käsitellään frakkeja, smokkeja ja shaketteja. Hmh. (se oli kyllä vähän kiinnostavaa, koska muistin yhtäkkiä että professori Suomalaisen * pilapiirroksissa Kekkonen esiintyy aina shaketissa.)

Koska Kekkonen osoittautui tylsäksi tyypiksi, siirryin lennossa Tarja Halosen lehdistöpäällikön, Maria Romantschukin muisteluksiin, jotka olivatkin sujuvaa ja miellyttävää luettavaa.
Huomasin, että syöksyn politiikkaan ja yhteiskuntaan mieluummin inhimillisten henkilöiden kautta; vuosiluvut ja poliittiset syy-seuraussuhteet, eivät  minua puhuttele. Makrohistoria, inhimilliset ihmiset, siinä on sitä jotain!
Ei rouva presidentti oli leppoisa keidas Kekkosen jäljiltä: nykypäivää, sujuvaa tekstiä ja kiinnostavia henkilöitä.

**

Kuulumisia eläintarhasta:

Elma odottaa hammaskeijua.
Epäselvässä kuvassa pikkukisun vauvahammas,
löytyi jemmattuna vatsakarvoista.

Arpun huijaaminen kuljetusboksiin onnistui täydellisesti.

Boksi keskelle lattiaa, johan on kissan pakko tunkea utelias sielunsa sinne sisään. Ovi kiinni ja boksi kantoon.

Kissa tajusi vasta hississä, ettei homma mennyt ihan niin kuin piti.

mielipidevanki

* luulin lapsena pitkään että karikatyyri -käsite johtuu Kari Suomalaisen nimestä
vaan ähäs, eipäs johdukaan, latinasta (tai italiasta) tulee se (kuten niin moni muukin kiinnostava sana!)