viikon varrelta - onneksi on perjantai

Olemme yhden keskenkasvuisen kanssa yhtätoista mieltä.
Hän yhtä ja minä toista.
Jumperoimme päivästä toiseen kuin mitkäkin murmelit samoissa teemoissa, samoin sanoin: pitääksunaina, miksetsäkoskaan, miksainatoijamäenkoskaan.
Ja jos vahinogssa pääsemme ihan todelliseen keskusteluyhteyteen, laukkaa paikalle joku mustasukkainen - joko kissaeläin tai vaihtoehtoinen keskenkasvuinen, joka on huomannut että hänen narsissinen maailmansa järkkyy kun äidin huomiopisteessä onkin Joku Toinen.
Tuntuu kuin käsittelisin saippuaa.

*

Miten voikin olla maailmankaikkeus semmoisella tavalla järjestäytynyt, että kaikki vähänkään tärkeämmänpuoleiset asiat tapahtuvat tiistaisin tai keskiviikkoisin kuuden ja seitsemän välillä?
Keskiviikkona oli kahdella kolmesta treenit, hraH:lla oma vapaaehtoisnakkinsa, minulla iltatyötä ja kaupungin koululaitoksella yksi vanhempainilta ja yksi lukioinfo yhteishakuikäiselle.
Harjoittamalla tiukkaa aikataulutusta ja varsin epäkohteliasta myöhästelyä ja kesken tilaisuuden poistumista saimme kuitattua kaikki noin suunnilleen jotenkuten.

*

Olemme ruvenneet hoitamaan hraH:n mamman vähäisemmät kauppa-asiat kerran viikossa, omiemme ohessa.
Kun menimme yhteiskauppaan ensimmäisen kerran, opettelimme vielä oman pienemmän jääkaappimme ulottuvuuksia ja otimme vain sellaisen matalan mummokärryn.
Seuraavalla viikolla otimme ihan perinteisen syvän kärryn.
Nykyään otamme yhden syvän kärryn luisuimme takaisin viikko-ostoksiin omassa taloudessammekin ja lisäksi yhden matalan mummokärryn.
Toisinaan tuntuu siltä että pienikokoisen mamman yhden hengen talous käyttää tavaraa enemmän kuin meidän neljän-aikuisen-yhden-teinin talous.

yritys hallita kahta taloutta kerralla

*

Olen inspiroitumaisillani Elizabeth Gilbertin Big Magic - Uskalla elää luovasti -kirjasta.
Kummallisia asioita tapahtuu kun sitä lukee. Luin kirjaa bussissa ja löysin siitä yhden ihanan sitaatin, jonka halusin kirjoittaa itselleni muistiin; katsoin tarkasti missä kohdassa se on ja yritin painaa mieleeni sivun ja olin tyytyväinen.
Sitten siinä kirjassa kerrottiin että välillä inspiraatio voi karata tai kokonainen kirja  tai mikä vain, eikä tule enää takaisin.
Tulin kotiin enkä löytänyt koko sitaattia enää mistään.
Etsin ja etsin ja etsin ja käytännössä luin kirjan kokonaan uudestaan alusta siihen asti mihin olin päässyt, enkä vain löytänyt sitä kohtaa.

Kävimme kaupassa ja muuta arkista ja hyökkäsin vielä kerran etsimään sitä sitaattia ja nyt se on tässä, eikä pääse minua enää karkuun:

minä mietin että millainen metsä se on ja siitä tulee hyvä mieli samalla tavalla kuin siitä yhdestä laulusta jossa "...kun se hymyilee sen ympärillä metsät havisee..."
Ihana hymy on sellainen hymy.
Ja metsä joka havisee yhtä aikaa kaikilla puunlatvoilla.