kesäplään

rva Kepponen purnasi ansiokkaasti ja aiheesta koululaisten kesälomaorganisoinnin hankaluudesta.

Olen niin samaa mieltä - vaikka oma nuorisoni onkin jo ainakin omasta mielestään ohjelmointitarpeen ulkopuolella. Teinitaloudessa vääntöä käydään nukkumis-syömis-ruutuaika -akselilla.
Että jos vaikka nostais sen lomalla olevan ahterinsa sohvasta, söisi ja ihan vaikka tekisi jotain niinkin radikaalia kuin kävisi ulkona. Tai aloittaisi edes sillä että pukisi päivävaatteet päälleen.

Vieläkin minun mielestäni koulujen kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa ovat pahimmat.
Nuoriso on ylikierroksilla levon ja lomatekemisen suhteen, normaalien arjen aikataulujen paukkuminen ja venyminen on enemmän kuin rasittavaa, olen talouden ainoa arkirytmiä elävä henkilö ja lisäksi minulla on aina ja joka vuosi juuri tässä vaiheessa yksi tiukimmista työputkista: kaksi viikkoa yhtä soittoa.
Työ ei sentään ole kiireistä, mutta sitä vaan on niin liian monelle päivälle.

Eilen yksi lähti palkkatyöhön kesäleirille. Sen kesä on ohjelmoitu: kaksi palkallista leiriä, kaksi palkatonta ja yksi nörttileiri josta me maksamme.
Toisella oli sen omien sanojen mukaan "kesän viimeinen lomapäivä" - tänään alkaa kesäteatterin harjoitusputki. Kyllä sillä niitä vapaitakin on, ihan yllinkyllin. Kaverinsa laahautui meille, fiilistelivät vanhoilla koulukuvilla.
Kolmannella ei muuta olekaan kuin aikaa. Kesäloman kunniaksi meille laahautui kaksi hihittävää pikkutyttöä lisää, voi sitä sirpityksen määrää. Pidin tyttöjen kanssa kokouksen aiheesta Lintsi ja lupa vanhemmilta. 

Nuoriso on kesän osilta jonkinmoisessa hallinnassa, minulle jää vain oman kesäni ohjelmointi.

Kesäplään:
tiukka työputki jatkuu suunnilleen kesäkuun puoliväliin.
Kesäkuussa pidän pois kertyneitä saldoja joko lyhennettyinä päivinä tai viikkoina. Vien pikkutytöt Lintsille ainakin. (arkiset päiväkahvit - anyone?)
Juhannuksen vietän kaupungissa.
HraH heittää työkeikan maailmalle kesä-heinäkuun vaihteessa.
Ulkomaan sukuhaara tulee maisemiin juhannuksen jälkeen.
Heinäkuussa olen lomalla. Ehkä menen anopin kanssa kävelylle Hietaniemen hautausmaalle samalla kun vien Pikkusiskon kiipeilemään.
Vietän superhyperäklösöpöromanttisloman hraH:n kanssa, jos vanhukset ja nuorisolaiset ovat niin hyvässä kunnossa että voimme rentoutua superhyperäklösöpöromanttislomalle. Visiteeraamme samaan syssyyn myös Albaniassa heti kun saan sen retken varattua matkatoimiston kokoelmasta.

Kesän aikana aion myös:
pyöräillä ja vesibusseilla Ruissaloon eväsretkelle
käydä Wäinö Aaltosen museossa katsomassa Jacob Hashimoton näyttelyn, koska se näytti kuvissa niin jännittävältä
pyöräillä eväsretkelle Linnavuorelle koska se on niin hieno paikka



ja sitten aion ihan vain olla.



7 kommenttia:

  1. Ihanat pläänit sulla kesän ja loman suhteen.
    Meillä on kerrankin helppoa lasten suhteen kun mies on edelleen saikulla.
    Oma lomani on heinäkuussa ja ystäväni perheineen tulee meille Itävallasta, en malta odottaa, ikävä on jo suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kurjaa ja hyvä tuollainen saikku.
      Ja lomalla -tai edes kesällä- on ihanaa nähdä kaukoystäviä.

      Poista
  2. Lomalla pitääkin ihan vaan olla <3

    Mä otin sen kunniaksi, kun vuosiloma lisääntyi vaikka kuinka monella päivällä, itselleni yhden kokonaisen viikon lomaa niin, että kumpikaan pojista ei ole kotona! Yleensä aina teen töitä silloin kun kuopus on isällään ja lomailen kun hän on maisemissa, koska - no, se peevelin pitkä kesäloma, you know!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikea asenne sulla! Kaikki tarvitsevat myös ihan omaa lomaa.

      Poista
  3. Hyvät plänit!
    Ja kaikki coolit keksiäkäiset naiset matkustavat tänä kesänä Albaniaan. Jotkut aikovat ajaa päräyttää sinne taksilla :D

    Päiväkahvit olisi hieno idea, jos vaikka sattuisi aikataulu jotenkin sopimaan yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no on sulla ideat: taksilla Albaniaan päiväkahville :D!

      Tällä hetkellä Hesassa joko 14. tai 19 pv., pikkukimulit eivät ole vielä pystyneet päättämään.

      Poista
  4. Me mennään viikoksi möksälle ja muuten ajattelin ihan pyöriä läppärin kanssa uimarannan ja asiakkaitten väliä.

    VastaaPoista