lauantai 3. kesäkuuta 2017

koulutusputkea

Hirmu kaukana menneisyydessä on ollut tämmöinen päivä - Isosiskon ensimmäinen koulupäivä:

Isosisko heräsi tiistaina loistavalla tuulella, Pikkusisko heräsi kipeänä. Vein Pikkusiskon hoitoon isovanhemmille ja palasin keksittymään Isosiskon koulunalkuun.
Valtava reppu selässä, tarkoin valitut vaatteet päällä lähti kimuli tepsuttamaan metsänreunaa koululle.
Koulun pihalla minulle tuli moka: jouduimme kaikessa tohinassa hetkeksi toisistamme eroon ja Isosisko hermostui.
Ekaluokkalaisten jonossa kulki pieni niiskuttava ja huolestunut typykkä.
Joka koulupäivän päätteeksi pursuili hyvää tuulta ja harmitteli vain sitä, että kotitehtäviä oli niin vähän.
Olen kontaktoinut jo kilokaupalla kirjoja, valinnut lapsilleni uskontokuntia, ruokavalioita ja kotikieliä, antanut lupia yksiin asioihin ja kieltänyt toisia.
Vielä pitää typykkä saattaa aamuisin koulun ovelle asti.

Yksi kappaletta peruskouluja on tänään laulettu, tanssittu, itketty, naurettu läpi.

Nyt sen pitäisi osata ihmisenä olemisen perustaidot ja pikkuisen matikkaa ja kielioppia päälle.

Edessään sillä on huikea kesä.
Ja elämä.



2 kommenttia:

  1. Miten se aika menee niin nopeasti? Lapset suorittavat hetkessä peruskoulunkin. Pelkkä hujaus vaan.

    Koulujen päättäjäispäivänä ystäväni kirjoitti, että hänen nuorempi tyttärensä päätti peruskoulun samassa koulussa, josta minä ja ystäväni valmistuimme 30v sitten. Silloin iski järkytys, että voiko siitä olla niin kauan. Muistan vielä oman mekkonikin. Vaikka välillä paheksun nykyistä mekkomuotia, niin ei mekko mikään pitkä ollut silloin 30v sittenkään.

    VastaaPoista
  2. Aika menee tosiaan melkein liian äkkiä...

    ei mitään muistikuvaa, olenko ollut mekossa vai housuissa peruskoulun päättyessä - ei kertakaikkiaan mitään!

    VastaaPoista