Kaupunkiloma Korfulla

Vietimme hraH:n (aka Lehtori) kanssa viikon kahdenkeskisen lomapätkäsen Korfun saarella ja Korfun (Kerkyran) kaupungissa.
Edellisestä noin suunnilleen kahdenkeskisestä reissustamme on kulunut tovi, ja ennen lapsiakaan emme opiskelijabudjetilla mitenkään tolkuttomasti matkustelleet - halpalentoyhtiöitä ei oltu vielä kunnolla keksitty, eikä oikein ihmeellistä intterwebbiäkään. (no oli ehkä vähän)

Kaikelle lomasuunnittelullemme tyypillistä on, että haaveilemme ensin Italiasta ja päädymme lopulta Kreikkaan - niin kävi tälläkin kerralla. Ja koska olemme mukavuudenhaluisia keksiäkäisiä kääkkiä, selaamme ensin tee-se-itse -matkoja ja, kuten niin usein ennenkin, päädymme lopulta käyttämään matkatoimistoa.

Korfu valikoitui kohteeksi koska siinä osassa Kreikkaa emme vielä olleet lomailleet ja Korfun kaupunki, koska halusimme viettää yhteisen aktiiviloman kaikkien uima-altailla nojuttujen kesäreissujen sijaan.

Hotelli Cavalieri sijaitsee Korfun kaupungissa, yhden keskuskadun päässä, vanhassa aatelisperheen palatsissa. Se oli yleisilmeeltään mukavan vanha ja ajaton, menneiltä vuosilta. (hotelli jossa on aamiaishuone! tuli bertiewoostermainen olo!)

Muutamassa minuutissa pääsi kävellen kaupungin tärkeimmille nähtävyyksille ja kiertelemään vanhan kaupungin kujasokkelikkoa.

Ensimmäisinä päivinä tutustuimme kaupunkiin ja kiertelimme useaan otteeseen nimenomaan vanhassa kaupungissa.


Seikkailimme ensimmäisen illan pimeydessä kaupungin vanhassa linnoituksessa.


Kuten paikallinen nuorisokin <3

näkymä hotellin kattoterassilta

Ihailimme hotellin kattoterassilta avautuvia näköaloja.

Vanhassa kaupungissa huumannuin lauantain pyykkipäivän pesuaineen tuoksusta




Etukäteen varasimme päiväretkipaketit Albaniaan ja saarikierrokselle, tarkoituksena oli varata lisää retkiä paikallisilta matka-agenteilta, mutta heillä oli tarjonnassaan täsmälleen samat retket kuin matkanjärjestäjälläkin ja suunnilleen samaan hintaan.

Albaniassa vierailmme historiallisessa Butrintin rauniokaupungissa ja vietimme muutaman tunnin Sarandan rantakaupungissa ihmettelemässä rantaelämää.



Butrint

Bysantin aikainen kastekirkko; Butrint

Butrint

Albanialaista rantaelämää Saranden kaupungissa

Albanian retki oli yksi matkan kohokohdista: kun odotuksemme olivat selvästi neuvostoajan lampaita ja leninin patsaita -tasolla, yllätyimme enemmän kuin positiivisesti siitä, mitä Albanialla jo oli ja tulevaisuudessa on turistille tarjota.

Matkatoimiston järjestämä saarikierros kuljetti meidät Sissin palatsiin, kumkvattitislaamoon ja Paleokastritsan luostariin. Saarikierrokselle oli mahdollista ostaa ylimääräinen veneretki Paleokastritsan rantakaupungin merellisille luolille - se oli tämän retken huimaava kohokohta: kirkkaan sininen meri, horisontti ja meren keinunta.

näköalapaikka Bella Vista

veneretkellä

Paleokastritsan luostari




luostarin kissa

Sissin palatsi; palatsilla toiminut kasino on kuulemma esiintynyt James Bond -elokuvassa kasinona



Omatoimisesti teimme kävelyretken Korfun kaupungista läheiseen Kanonin kaupunkiin ja eksyimme puolivahingossa ihailemaan kuuluisaa Pontikonissin saarta. Saaren lähellä olevassa kirkossa vietettiin parhaillaan häitä.
Istuimme hyvän tovin näköalapaikan kahvilassa katselemassa saaren ainoan lentokentän ja sen ainoan kiitoradan tulo- ja lähtöhulinaa.





Julistin samalla frappe-kahvin yhdeksi ihmiskunnan suurista keksinnöistä.

Omatoimisesti löysimme Gerald Durrelin muotokuvan; Gerald-pololla on ilmeisesti onnea tuottava nenä; se on hangattu aivan kiiltäväksi. 


Onnistunein omatoiminen löytömme oli Korfun Aasialaisen historian ja taiteen museo. Kolmessa kerroksessa toimiva laaja museo esittelee perinpohjaisesti aasialaista taidetta ja kulttuuria. 
Japanilaiset piirrokset ja samurai-kulttuurin esittely olivat todella kiinnostavia.

yksityiskohta piirroksesta: kabukiteatterin yleisöä

yksityiskohta piirroksesta: teatterin backstage

samurai

naissamurain itsemurha-ase; käytettäväksi jos kunniaa on loukattu

Aasia-museo osuu samaan absurdiuden kategoriaan kuin kohtaaminen eräässä ortodoksikirkossa. (emme noudata museot-maanantaisin-kirkot-ulkoa -periaatetta)

Vanhassa kaupungissa kierrellessämme osuimme taas kerran yhden kirkon portaille ja päädyimme (tietysti!) myös sisälle. Vähän tehtäväänsä jo ryytynyt kirkon valvoja taisi puolella korvalla kuunnella juttujamme ja kysyi, mistä olemme tulleet. Kerroimme tietysti.
Samassa opas jo kysyikin puhummeko venäjää (?!) ja minä ällistyneenä että toki ja tottakai, mutta vain vähän.
Siinä silmänräpäyksessä opas järjesti meille kiehtovan ja yksityiskohtaisen esittelyn läpi kirkon historian ja aarteiden, esitteli ikonit ja maalaustekniikat ja takahuoneen aarteet kaikkinensa ja minä olin ensin että oo ja sitten että onpa muuten tosi kummallista olla Kreikassa puhumassa venäjää. 
Harmitti ihan vietävästi, että joku on vuosien varrella varastanut venäjän sanavarastoni; ymmärsin kyllä, mutta en oikein puhunut. Olisin halunnut kysyä vaikka mitä mutta en vain kyennyt, sillä kadotin sanat kaikilla mahdollisilla kielillä. Vähän pystyin sentään Lehtorille tulkkaamaan.

Samalla tavalla kiehtovan ristiriitainen kokemus oli Aasia-museo: jotain niin käsittämättömän hienoa ja kiehtovaa ja aivan omituisessa paikassa.

Lähdimme hakemaan lämpöä, erityisesti pehmeitä etelän iltoja ja yhteistä kahdenkeskistä aikaa.
Kuvaavinta lienee se, etten koko matkan aikana lukenut yhtään kirjaa ennen kuin vasta paluumatkalla junassa ja lentokoneessa.  

kaupungissa oli meneillään jazz-viikko. improilua Aasialaistaiteen museoaukiolla

kujilla


kansantanssin jumalten kosto: koko viikkona emme nähneet tai kuulleet zorbaksia,
paitsi sinä iltana ja suunnilleen samaan aikaan kun
koto-Suomessa oli menossa se kansantanssishow, jossa oma lapsi oli mukana
tuli hirveä koti-ikävä.

Korfun filharmonian nuoriso-osaston
puhallinsoitinorkesteri jazz-viikoilla
lähes satapäinen seurue!
Korfun yliopistolla on kuulemma maan paras musiikkiakatemia

Kerkyran kommunistit tervehtivät
niillä oli kokoontumisajot kulmakuppilassa joka ilta

puufillari <3

kaupunki linnoituksesta käsin

satama

his&hers

etäisyys Korfusta Albaniaan on lyhimmillään alle 30km

Totesimme päivää ennen matkan päättymistä, että hieno reissu, ja sillä tavalla täyteläinen, että teki jo mieli lähteä kotiin. Mitään keskeneräistä saarelle ei jäänyt.
Omasuhe ja parisuhe elpyivät, tuntui lomalta.
Uimarantoja tai uima-allasta emme koko viikkona kaivanneet, vaikka tarkistimmekin kaupungin uimamahdollisuudet; viimeisenä päivänä teimme hätävaralaivaretken, johon sisältyi pari pulahdusta Välimereen


Seuraavaksi haaveissa Madeira.
Tai Sisilia.
Tai Portugal.
(luultavasti siis Rhodos)


ps. söin joka päivä horiatikin ja join viiniä tai mythosta. 
Tein raittiuslupauksen ja ravintolassasyömättömyyslupauksen paluulennolla.
Rikoin molemmat heti kotiintultuani. Mutta en kumminkaan syönyt enää kotimaassa horiatikia, jotain rajaa sentään.


15 kommenttia:

  1. Kuulostaa yhtaikaa hengästyttävältä ja leppoisalta. Kauniita kuvia ja paljon muistoja! Ja paras kaikesta: kaikki tarvittava elpyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa oli, se on totta.
      Ja mieli virkistyi, se puolestaan on parasta.

      Poista
  2. Kuulostaa yhtaikaa hengästyttävältä ja leppoisalta. Kauniita kuvia ja paljon muistoja! Ja paras kaikesta: kaikki tarvittava elpyi!

    VastaaPoista
  3. Ihania lomatunnelmia ja -kuvia!
    Minä olisin halunnut käydä Sissin palatsissa, mutta en ehtinyt. Ihanat näkymät on ollut hotellista.

    Minä tykkään vanhoista ja vähän rempallaan olevista kaupungeista, siihen Kerkyra oli kyllä sopiva. Mutta niin ne matkatoiveet eroavat: minunhan täytyy päästä etelässä uimaan joka päivä. Matkaseuranikin on jo kasvanut samaan muottiin, että päivän ohjelma suunnitellaan vähintään yhdellä uimapysähdyksellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle uiminen ei ole mikään elinehto näköjään.
      Uin kyllä jos siihen on tilaisuus, mutta ilmeisesti selviän ihan hyvin uimattakin. Puolisolla oli uimamahdollisuuksista suurempi hätä, mutta kun paikalliset rannat oli kartoitettu, sekin rentoutui.

      Poista
  4. Täydellinen loma jos juomat ja ruuat ovat kohillaan. ;)

    Albania kiinnostaisi, se on kuulemma uusi kuuma kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albania vaikutti hyvinkin lupaavalta kohteelta, voisin kuvitella että vuoden-parin päästä siellä on todellinen ruuhka.

      Poista
  5. Olipa mahtava reissu teillä. Olitte niin ansainneet tuollaisen kylttyriloman kahden elämäsi lehtorin kanssa.

    VastaaPoista
  6. Kiva reissu ja on kyllä hienonnäköinen paikka!

    VastaaPoista
  7. Tahtoo aikuisten lomalle juurikin vaikka Korfulle ja kaikenmaailman retkille <3

    VastaaPoista
  8. Ihanan aktiivisen ja täydellisen kuuloinen ja näköinen loma! Kiehtovia kaupunkinäkymiä <3
    Minä haaveilen alkukesän Pargan reissun jälkeen uudesta Kreikan reissusta. Jonnekin uuteen kivaan paikkaan...! Edessä pitkä talvi ja todennäköisesti lukemattomia surffauskertoja matkatoimistojen sivuilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Me ei päästy edes pois Korfulta, kun jo haaveiltiin seuraavasta reissusta; kyllä ollaan ahneita :)

      Poista