keskiviikko 30. elokuuta 2017

Yhden aikakauden loppu

on kivaa olla vähän dramaattinen.

Eilen neljän gerbiilin laumasta viimeinen jäännökki, Meibi, tuli maallisen kolonkaivuunsa päähän.

Ensimmäistä lähtijää - Jokeria - surtiin oikein olan takaa, sille piti melkein pystyttää patsas tai ainakin hankkia tuhkauurna.

Lähtijät numero kaksi ja kolme - Kimi ja Kepponen - löytyivät suhteellisen lyhyin väliajoin gerbilaarista vainaina, niihin ei kovin kummallista dramatiikkaa liittynyt. Kuljetin poloiset kalmot vähäeleisesti eläinlääkäriasemalle jatkokäsittelyyn.

Lauman viimeinen, pieni sirkeä Meibi, nokkimisjärjestyksessä aina alinna ollut, jatkoi tohnottamistaan itsekseen ja nähtävästi ihan tyytyväisenä.

Eilen iltapäivällä sen vointi silminnähden oli huonontunut. Se näytti muttuiselta ja karvaa irtosi tukkoina, se oli laiha ja kiikkerä ja liian uninen.
Päätös ei ollut vaikea.



Sekä gerbiilin omistaja että minä arvostimme toki eläinlääkäriaseman elettä viettää tovi hämärretyssä huoneessa,  osanottotoivotuksia ja laskuun kirjattua muistovärssyä, mutta taisimme kumpainkin olla myös vähän vaivautuneita.
Sen oli aika lähteä.

Olen ehkä vähän liiankin praktinen tässä suhteessa: lemmikit ovat hauskoja, rakkaita, vinkeitä perheenjäseniä, mutta ne ovat silti lemmikkejä.
Kuvittelen ilman muuta mielessäni että kaikkien aikojen ensimmäinen superkissa Rasmus tulee minua aikanaan taivaan portille vastaan viiliä viiksissään ja vähän hönttä ilme naamallaan, mutta suuresta persoonastaan huolimatta, se oli lemmikki, siinä missä Leevi-kisukin, tai gerbilaarit.


*

Nyt pitäisi delegoida edelleen gerbilaarien laari, eli terraario.




4 kommenttia:

  1. En mäkään ehkä gerbiiliä itkisi ihan niagarana mutta isommat elukat ovat kyllä aina olleet mulle perheenjäseniä.

    Lepää rauhassa Meibi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä meilläkin surraan ja itketäänkin, se on selvä.
      Jotenkin tuo runo vain oli mulle liikaa.

      Poista
  2. Olisin odottanut, että olisimme saaneet kutsun Kepposen hautajaisiin ;) ;)

    On meillä kyyneliä vuodatettu pienen kilpikonnan kuollessa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä meilläkin surraan, tietysti. On itkettykin, paitsi ehkä Meibiä.
      Minun henkinen sietokykyni ylittyi tuossa eläinlääkärin pumaskassa, siinä oli jotain minun makuuni himppasen yliampuvaa.

      Voidaan koska vain pitää kelpo kakkufiestat kaikkien Kepposten ja muiden pienten eläinten kunniaksi :)

      Poista