ei mitään asiaa -välikirjoitus

Syyskuu on jo loppusuoralla, kummallista.

Hädin tuskin olen kiinni elokuussakaan. 

Juttelin lämpimikseni teinin kanssa metatöistä.

Seuraavana päivänä koulusta tuli ensin kuvismateriaalilasku ja sitten laskinlisenssilasku.

Viesti teiniltä: 

En oikein tiedä, mitä näistä metatöistä ajattelisin. 

En osaa pitää synttäreiden suunnittelua, lasten harrastuksiin ilmoittamista tai valokuvalappujen, kokeiden ja todistusten allekirjoittamista tai wilman vahtimista (paitsi toisinaan lukuvuoden alussa) mitenkään erityisen epänormaalin rasittavana ja työllistävänä urakkana.

Tai tasattavana kotityönä.

Tai edes työnä ylipäätään.
 (koska ihan kaikki on epänormaalin rasittavaa ja työllistävää, paitsi ehkä iltaisin nukkumaanmeno. mitenniin kaamosuupumus, älkää naurattako!??)

Kyllä ne ovat ihan eri jutut, jotka ovat ylivoimaisen työläitä pienen ihmisen toteuttaa.

Niin kuin vaikka semmoinen, että aamulla on kiva laittaa leivän päälle keitetty kananmuna, niin kyllä on ihan ylivoimaisen työläännyttävää keittää itselleen kananmunia.

Keitän yleensä useamman kerralla, paitsi että en keitä, koska se on niin vaivalloista.

Pystyn ihan vaivattomasti laittamaan alku-, pää ja jälkiruuan tunnissa ja leipätaikinankin  siinä sivussa ja ruokkimaan kissat ja vielä laittamaan pyykitkin jos hyvä päivä osuu kohdilleen, mutta en kertakaikkiaan kykene siitä tunnista lohkaisemaan kuutta minuuttia kananmunien keittämiseen.

Juuri siinä kohden katoaa ihmisestä kaikki energia ja puhti.

Siinä teille rankka ja vaativa kotihomma.

Sitä kotihommaa en voi edes jakaa tai vaatia ketään muuta tekemään, koska olen talouden ainoa aamumunaaja.