maanantai 4. syyskuuta 2017

Käteviä säästövinkkejä teiniperheisiin

Nuoriso on alkanut esittää haaveita ulkomaanmatkustelusta ("kun tekin pääsitte, niin meidänkin kuuluu").
Sen lisäksi minun ihan välttämättä tarvitsisi päästä joululomalla jonnekin aurinkoon.

Googlasin huvikseni muutaman joululomaisen aurinkomatkan johonkin kohtalaiselle lähietäisyydelle: viisituhatta.

Nuoriso ilmoitti osallistuvansa hyvällä halulla säästötalkoisiin:

Me voitais juoda pelkkää lämmintä vettä kotona.
Sit me voidaan koulussa ladata taskut täyteen näkkäriä iltapalaks.
Sun palkka jäis kokonaan säästöön, eletään pelkillä isän rahoilla.

Toinen pisti vielä paremmaksi:
Mä voisin syödä aina kavereiden luona.
Tai hei, mennään kaikki isovanhemmille syömään, kyllä ne ruokkii!

Väitin että kyllä isovanhemmat huomaavat melko äkkiä jos ruokapöydässä on viisi ylimääräistä syöjää jatkuvasti.
Mutta ei hätää:
me voidaan hajaantua - mä ja Isoveli mennään murrille, sä ja isä syötte mamman luona ja Isosisko voi syödä mummilla. Kukaan ei huomais mitään.

Väittäisin että tässä säästömetodissa on ainesta minkä tahansa laatulehden klikkiotsikoksi:
Säästä etelänmatka vaivattomasti - älä enää syö kotona!

*

Matkailusta tuli muutenkin mieleeni: ehdotin Lehtorille että sitten kun ollaan vanhoja, matkustetaan trans-Siberialla Kiinaan.
Se äkösteli vähän ja ihmetteli että miksi juuri silloin.
Minä sanoin, että nyt kun ollaan nuoria, tehdään kaikki kivat must-see -matkat pois alta. Sitten kun ollaan vanhoja ja meillä on vain aikaa, voidaan tuhlata sitä myös tuollaisiin vähän epämääräisempiin retkeilyihin.

10 kommenttia:

  1. Todella loistava klikkiotsikko!
    Noi koululaisten lomaviikkojen matkat ovat aina röyhkeän hintaisia, siksi yritän vältellä niitä mahdollisuuksien mukaan. Alakoulusta noi mukelot voivat olla poissa vaikka viikonkin, mutta en tiedä onnistuuko se enää yläasteella. Lehtorillehan tuo ei oikein ole mahdollista.

    Minun piti mennä junalla Venäjän läpi Kiinaan. Olin jo ahkerasti paiskinut rahankeräyshommia aikoinaan ainejärjestön matkailukerhossa. Sitten vastoin kaikki odotuksia sain kesätyön ja oli vähän niinkuin pakko ottaa se vastaan. Olen miettinyt, että joskus vielä teen sen. Otetaanko yhteinen hytti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulun loma-aikojen ulkopuolella olisi halvempaa - mutta en tiedä on säästö kummoinenkaan, jos sen toteuttamiseen yksi osapuoli joutuu ottamaan palkatonta...

      Ehdottomasti otetaan yhteinen hytti!
      Shampanskojen voimalla halki suuren venäjänmaan, mikä sen parempaa!

      Poista
  2. Mahtava säästövinkki! Ehkä vielä enemmän säästäisi, kun vaivihkaa muuttaisi tyystin muiden nurkkiin asumaan - ei sitä varmana kukaan hoksaisi, kun ovelasti hajaantuisi ympäriinsä :D Ehkä myös työpaikkaa voisi salaa käyttää asumiseen? Säästyisi työmatkoissakin kätevästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on loistava vinkki - ajattele miten paljon hermoja säästyy, kun hajauttaa nuorison jonnekin muualle ja itse majoittuu työpöydän alle!

      Poista
  3. Olin revetä naurusta lukiessani teidän säästö vinkeistä. Joo tuskin kukaan huomaisi jos yht äkkiä ruokpöytään ilmaantuu uusia lounastajia.

    VastaaPoista
  4. Huippu ideat. Mä alan myös levittää porukan syömään kylille. Ei kukaan huomaa mitään. Ehei.
    Mä en edes haaveile et veisin nuo minnekään. Ei ole tuollaisia tonneja missään.
    Jotenkin karua kun miettii. Mut en mäkään ole matkoilla ollut vanhempieni kanssa koskaan. Jos matkaa Ruotsiin ja Norjaan vuonna 78 ei lasketa. Eikä ole vaurioita. Mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkin lakkasin hyvin nopeassa tahdissa haaveilemasta joulu- ja muista matkoista.
      Grr.

      Poista