Onko kaurapuuro lounas?

En tiedä, miten muualla Kotoisessa Suomenmaassamme, sen ihanaisissa niemissä, notkoissa ja laakselmissa, mutta ainakin täällä meidän kulmillamme niiden kahden kaupungin ruokapalveluissa, joista suloiset pulluraposkeni ovat osallisia, on tänään Suomi100-kouluruokajuhlapäivä.

Lounaana on kaurapuuroa.

Kaurapuuroa!

Toisessa kaupungissa oheisena on mustikkasoppaa ja jotain pastasalaattia, toisen kaupungin listalla lukee vain kaurapuuro, ja kasvisvaihtoehto: kaurapuuro!

Otan tämän jostain käsittämättömästä syystä, luultavasti ihan silkasta toimettomuudesta ja liiallisesta hengen näivettyneisyydestä johtuen, henkilökohtaisena loukkauksena.

Ensiksikin
Minun kokemuspiirissäni kaurapuuro on aamupala. Ei lounas.
Muita puuroja voi hyvillä mielin vetää lounaaksi vaikka kuinka, mutta ei kaura-.

Vähän kyllä olen skeptinen puuron lounasarvosta noin yleisestiottaen.
Tällainen toimistotyöläinen, jonka suurin energiasyöppö on päivittäinen mielensäpahoittaminen, pärjää kyllä puurolla - näin on opettanut legendaarinen kokki Kolmonen, joka lämpimästi suositteli kylmää puuroa marjojen kera ravinnonlähteeksi aikuiselle.
Kasvavalle nuorisolle kouluruoka saattaa olla päivän ainoa kontakti ns. kunnon ruokaan, ja sen soisi silloin olevan muuta kuin puuroa.
Nytkin toisessa kaupungissa (valitettavasti tässä omassa, ei naapuri-) on koulua käyty kolme viikkoa, ja tähän ajanjaksoon mahtuu jo kaksi puuropäivää.

Toiseksikin
Kaura on perinteisesti pikemminkin rehu kuin ihmisravinto.
Sitä kyllä on viljelty laajalti kautta koko Suomenmaan nienten, notkoin ja saarelmain, mutta ensisijaisesti eläinten rehuksi.
Käsittääkseni - voin kyllä olla väärässäkin - suomalainen ruokakulttuuri on pitkälti nojannut rukiiseen: täällä lännessä varrasleipään, idässä pehmeään leipään ja lisäksi johonkin nauris-perunahaudikas-kaali-suolaliha /-kalasöösään.
Puuroa (lähinnä kai ruis-) - myös mämmiä - on vedetty sitäkin pahimpaan nälkään ja sitä pettuleipää.
Ja kirnupiimällä on täytetty vatsaa.

Kolmanneksikin
Kouluruokailu on loistava suomalainen keksintö. Mutta kaurapuuro ei juurikaan ole kuulunut kouluruokailun listoille edes sen varhaisvaiheessa.
Kaikenmoisia vellejä kyllä on syöty, mannaryyni- ja makaronivellit mainitsee moni kokemusasiantuntija, jolta olen asiasta tiedustellut (esim. Lehtorin mamma, joka on yli 90-vuotias ja jolla on tallessa paitsi kaikki koulukirjansa, myös lehtiä omasta lapsuudestaan ja omien vanhempiensa tai isovanhempiensa kalenterit)


Summa summarum:

Että jos halutaan juhlia satavuotiasta Suomenmaata, ei oikea ruokavaihtoehto ole kaurapuuro, vaan joku pastanttipuuro, rössypottu tai tappaiskeitto.
Tai katsokaa mallia vaikka Seitsemästä veljeksestä mitä syövät parisataa vuotta sitten. Karhua. Ja oltta ojan pohjast.

Jos taas halutaan juhlistaa kouluruokailua, niin makaronivelli.

Ja jos halutaan pitää lapset kylläisinä, niin lihapullia rajoituksetta. Kerrankin.
Tai kalapuikkoja.

*
Olin valmistautunut tarjoamaan jonkinmoisen amerikkalaishenkisen superaamiaisen tällaisena epäonnen päivänä, mutta keskenkasvuisilla olikin pelkkää poikkeuspäivää.
Kaksi oli jo ehtinyt suunnitella lounastreffit kavereidensa kanssa jonnekin muualle kuin kouluruokalaan ja sillä, jolla ei ole lupa poistua kesken päivän koulun alueelta, on kotitaloutta eli muffinsien leivontaa.
Ei hätäpäivää siis.


Mutta kaurapuuro ei siltikään ole lounas.
Sanokaa mitä sanotte.
Mutta ei ole.