...ja mitä sitten tapahtuikaan?

Olin melkein kriizissä, kun tajusin että iso osa viikonlopustani on ihan vain omaa aikaa.

Silloin kun lapset olivat pieniä, oman tilan ja ajan tarve oli paljon suurempi: pienet lapset ovat niin konkreettisesti kiinni iholla, että siitä täytyy välillä ravistautua irti. Teinien tarvitsevuus on satunnaisempaa ja ne ovat välillä oma-aloitteisesti poissa. Toisaalta ne ovat tarvitsevuudessaan paljon narsistisempia, eivätkä odota hetkeäkään. Ja niitä on paljon vaikeampi hajasijoittaa satunnaispäivähoitoon, jos itsellä olisi tilan tarve. ne eivät huuda hurraata jos yritän työntää ne kaikki yhdessä yökylään isovanhemmille. eivätkä oikein kai isovanhemmatkaan?

Omalle ajalle ja tilalle on tarvetta eri tavalla kuin pikkulapsivaiheessa, mutta tervetullutta se aika silti on.

Perjantaina saattelin maailmalle matkaan yhden nuoren ja työnsin työelämään toisen.
Kolmannen kanssa lähdimme organisoidulle shoppailuretkelle: ostimme urheilushortsit, meikkejä ja puhelimen latauspiuhan kuten aina; näitä kaikkia kuluu loputon määrä taloudessamme. Ainoa ostos mitä tällä kertaa ei tarvittu, olivat kuulokkeet. Niitä vasta kuluukin.

Kun sain lapsen treeneihin ja Lehtorinkin maailmalle, ajattelin ottaa nokoset, mutta olinkin masentavan tunnollinen ja kunnollinen ja lähdin kävelylle.
Ja sitten luin.

Lauantaina urakoin uudet mullat huonekuuselleni. Vastoin kaikkia odotuksia olen kyennyt pitämään yhden viherkasvin hengissä lähes vuoden. Aloin sääliä sitä, joten päätin vapauttaa sen kärsimyksistään - kuolohan sen väistämättä korjaa nyt, kun yritin kajota sen kuuskohtaiseen olemiseen.
Kukkaruukusta innostuneena sain sisustuksellisen inspiraation ja nysväilin samaan syssyyn pientä järjestelyä. Aloin innostua joulunodotuksesta.
Lähetin maailmalle toisen lapsukaisen.
Lähdin kaupunkiin katsastamaan kauppojen sisustussälätarjontaa.
Sain hepulin yhdessä tavaratalossa, jossa reilun metrin korkuinen - siis pieni - muovikuusi maksoi kaksisataa euroa. Se siitä sisustamisesta.
Tarjosin kotona vanuvalle nuorisolaiselle älläburgerin ja jälkkäriksi älläkakkua ja näin huomaamattomasti leuhkitaan lapsen saavutuksella!

Ja sitten antauduin jouluiselle askarteluhuumalle - se oli parasta koko viikonlopussa.

Näin viikolla yhdessä blogissa tonttuoven ja ihastuin välittömästi.
Vietin nautinnollisen tovin hyvän ystäväni googlettimen parissa ja kaivelin kaapeistani säälittävät askartelutarpeeni. pahvisia olutlasinalusia, cocktail-tikkuja, lankaa ja liimaa. Muuta en omista. Enkä teknisesti ottaen omista edes niitä lasinalusia, kun ne ovat Lehtorin, mutta omin ne, koska me jaamme ihan kaiken. Tai niin aion väittää jos se huomaa että ne ovat kadonneet 

Sain aikaan oven, ja tietysti homma lähti lapasesta semmoisesti, että yhdessä piilopaikassa on odottamassa myös muuta tonttusälää ja -roipetta ja tästä näyttää kehittyvän jotain joulukalenterintapaista juttua.
Tonttumaailma näyttäisi täydentyvän joulukuussa kerran-pari viikossa.

Nuorison mielestä ovessa on valuvika, kun sitä ei voi avata.