perjantai 20. huhtikuuta 2018

Teini matkalle maailmalle

Yksi nuorista on taas lähdössä maailmalle ilman minun yöperhos-lepakoittavaa seuraani.
Pienpaniikki.

Tsekkauslista ennen kuin lapsen voi päästää maailmalle itseksensä:

- passi - muista hakea ajoissa. Yhteishuoltajuustalouksissa tarvitaan kummankin huoltajan suostumus. Sen voi nykyään antaa sähköisestikin.

- matkavakuutus. Perheen matkavakuutus on voimassa vain perheen kanssa reissatessa. Nuorelle kannattaa ottaa oma, erillinen. Mahdollisesti myös matkatavaravakuutus.

- eurooppalainen sairaanhoitokortti - jos matka suuntautuu EU- ja/tai ETA alueelle. Sairaanhoitokortilla saat julkisen sektorin sairaanhoidon oleskelumaan käytännön mukaisesti. Kotiinpaluukulut eivät sisälly hintaan, siksi myös matkavakuutus.

- kopiot /valokuvat kaikista näistä pilvipalveluun tai sähköpostiin

- pankkikortti: tarkista nosto- ja turvarajat ja toimivuus ulkomailla. Oman pankin chattipalvelu hoiti tarkistuksen ja rajojen muutokset kätevästi kotisohvasta, vielä vähän vaille kymmeneltä illalla. Metkaa, koska veikkaan että tiskillä olisi pitänyt asioida kummankin huoltajan.

- telefooni: tarkista liittymän (erityisesti netin) käyttöoikeus myös ulkomailla. Tarkista liittymän roaming ja ohjeista nuori käyttämään mieluummin wifiä. Laturit ja piuhat saa pakata käsimatkatavaraan

- kosmetiikka ja muut nesteet: matkustamoon yhteensä enintään litra ja enintään 100 ml kertapakkauksissa. Huulipuna, ripsiväri, hammastahna ovat nesteitä. Pakataan läpinäkyvään, uudelleensuljettavaan nesessääriin. Käy läpi turvaohjeet teinin kanssa kohta kohdalta.
Eväitä saa viedä jonkin verran turvatarkastuksen läpi. Vesipullon voi täyttää lentokentällä.

- matkustuslupa - tarvitaan mahdollisesti kirjallisena. Selvitä!

- turvallisuus kohteessa: tallelokero huoneessa /hotellissa? Muistuta nuorta käyttämään sitä.
Passipussi /turvavyö /tmv. jossa kulkevat tarvittaessa passi, pankkikortti ja käteinen. Kukkaroon /taskuun ainoastaan päiväbudjetin verran.

- sovi nuoren kanssa ilmoittautumiskäytännöt. Silloinkin kun ollaan koulu- tai harrastusryhmän kanssa matkassa.

- koulun /harrastusryhmän kanssa matkustaessa ryhmän säännöt ovat ehdottomat. Monissa kouluissa huoltaja sitoutuu allekirjoituksellaan hakemaan teinin kotiin, jos reissussa tulee törttöiltyä.

- jotkut karttasovellukset toimivat älylaitteissa myös ilman nettiyhteyttä; tarkista sovelluskaupasta!

Hyvää matkaa!


2 kommenttia:

  1. Hyvä lista!
    On se jännää, kun nuoriso lähtee yksikseen maailmalle. Toisaalta moni asia on nykyisin niin helppoa, kun on kännykät ja nettiyhteydet. Silloin minä lähdin aikoinaan kielikurssille, soiton vastapuhelun vanhemmilleni kahdesti :) Siinä ei vanhemmat paljoa tienneet, että kuinka reissussa menee. Toki se oli molemminpuoleinen etu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että nykyvanhempien tarve jatkuvaan valvontaan kumpuaa juuri siitä, kun muistaa itse, mitä kaikkea reissussa voi tapahtua. Ja tapahtuu :)

      (yritin valistaa teiniä, kun siellä reissussa on mukana niitä lortteja nuorukaisia että "jos jotain, niin ei ainakaan ilman mitään". Se ei uskonut että tilaisuuksia löytyy. En viitsinyt antaa omakohtaisia esimerkkejä ;))

      Poista