maanantai 25. kesäkuuta 2018

juhannuksenjälkeissekalais

Päädyimme istumaan juhannusaattoiltaa naapureiden kanssa.

Heillä on taloudessaan kaksi pientä, suunnilleen vaippaikäistä vipeltäjää.
Ystävyys on tuore ja tunnusteleva, mutta kuitenkin jo niin olemassaoleva, että meidän peräkamarissa on valmiustilassa lelukassi piirustuspapereineen ja kynineen.

Katoimme seisovaan pöytään kaikki lakkiaisista (kylläkyllä, lopetan tämän lakkiaishehkuttelun ihan kohta) ylijääneet juomat alkaen pillimehuista ja jatkuen kuohujuomiin asti ja kasan sekalaista naposteltavaa.
Tarjosin teetä ja kahvia ja kysyin vähän varovaisesti että korkataanko myös kuohari on niin vaikea tietää, miten ihmiset suhtautuvat siihen että taloudessa on prosentillisia juomia ja lapsia tai teinejä. minä en oikein itsekään tiedä, kuinka suhtaudun. toistaiseksi olen satunnaiskohtuulliskäytellyt, mutta heti kun keksin kuinka pitäisi suhtautua, alan suhtautua sillä tavalla ja kysyin myös että haittaako jos telkkarissa pyörii jalkapallo.

Korkattiin.
Ei haitannut.

Keskustelut pompahtelivat pienten pomppijoiden tahdissa jalkapallosta opiskeluihin, työelämästä harrastuksiin, lapsista teineihin.
Mukavan mutkatonta.
Ajattelin, että sellaisia ihmisiä kaikki tarvitsevat ympärilleen. Mutkattomia.
Minusta tuntuu usein liian mutkalliselta.


Mietin, että omassa kaveripiirissäni ei ole ketään kovin mustavalkoisesti syömiseen tai juomiseen suhtautuvaa aikuista.
Lasten syömisten suhteen olen varmaan itse kaikkein ahd-angstisin kaikista tuntemistani ihmisistä. Eikä minullakaan ole mitään letut-pannaan ja vähintään kaksi porkkanaa päivässä -sääntöjä. Nuoriso muistaa aina muistuttaa, että en anna juoda maitoa ruuan yhteydessä (nokun nokun yhdessä vaiheessa niillä oli tapana vetää maitoa vatsan täydeltä ja jättää ruoka syömättä. Jouduin vaikeuksiin kouluterkkarin kanssa, kun se kysyi lapselta, että juotko maitoa ja lapsi vastasi että äiti ei anna. Olisi kysynyt että käytätkö maitoa ja maitotuotteita!)

*

Yhtenä päivänä pakotin nuorison yhteisesti samaan tilaan ja pelaamaan lautapelejä. Ne ihmettelivät, mikä minuun oikein meni, kun ei se kuulemma ollenkaan kuulu asiaan.
Jälkikäteen ne totesivat että olipa tosi hauskaa ja koska pelataan uudestaan. Ne jäivät muutenkin nojumaan ja nauramaan yhdessä.
Tajusin taas kerran että lomailu ja vapaapäivän vietto vaativat oikeastaan aika paljon vaivannäköä.
Jos kaikki mujuvat vain omissa oloissaan, ollaan vapaapäivän jäljiltä vähän ärtyisiä ja harmissaan, kun vapaat ovat ohi. Kun edes yritetään touhuta jotain yhteistäkin, on kaikilla paljon hauskempaa ja rentouttavampaa.
Paitsi minä en jaksaisi sitä kampeamista ja veivaamista.

Vielä viikko verstaalla.
Tein itselleni jo lomasuunnitelman.
Yritin tehdä jo sunnuntaina kaikki suunnitelmaan kuuluvat jutut. Tuli parempi olo.





Lehtori on lähdössä reiluksi viikoksi omaan reissuunsa.
Ajattelin että virittelen palapelit pystyyn sillä välin.

*

Juhannuksenjälkeisharmitus:
en lukenut ihan niin paljon kuin olin ajatellut
en tehnyt mansikkakakkua en raaskinut ostaa mansikoita
en käynyt uimassa vaikka ajattelin

Juhannuksenjälkeishyvämielitys
lautapelit
nuoriso meni elokuviin yhdessä tai ainakin melkein
pari sauvalenksaa ilman kärmeksiä

*

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta tuollaiset mukavat ja mutkattomat naapurit :) Jaan myöskin tuntemuksesi siitä, että usein tuntuu liian mutkalliselta...

    Meilläkin pitää lapsia vähän pakottaa. Jos haluaa jotain yhteistä tekemistä, vaatii se suurinpiirtein rautakangella vääntämistä, kilometrihermoja ja jonkin sortin lahjontaa. Joskus lopputulos on kivaa yhdessäoloa, joskus silkkaa katastrofia. Juhannuksena oli vähän kumpiakin :D

    Tsemppiä viimeisiin työrutistuksiin!

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään mutkattomuudesta. Olen varmaan niin periaatteeton ja mukavuudenhaluinen, että en itse kykene olemaan mutkallinen enkä oikein jaksa muidenkaan mutkallisuutta :D
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista