Autotta

Vapauden ilo -postauksen kommenteissa Minna kysyi, enkö kuskaa lapsia (nuorisoa) harrastuksiin - siihen kun kuluu monella leijonanosa illoista.

En kuskaa.

Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että meillä ei ole - eikä ole koskaan ollutkaan - autoa.
Minulla ei ole ajokorttiakaan.
Kerran hetkellisessä huumassa ja keskimääräistä paremmissa rahavaroissa kävin autokoulun ykkösvaiheen, sain kortin, mutta koska en ikinä ajanut ja ne muutamat kerrat kun ajoin, takapenkki itki hysteerisesti ja minua tärisytti ja pelotti omassa kyydissäni. Jätin kakkosvaiheen käymättä, koska minuatodella pelotti. siis ihan hirvittävästi. Olen jälleen onnellinen, kortiton ja tyyni. 

Miten hoituvat harrastukset ilman autoa?
Kohtalaisen siedettävästi.

Meillä on onneksi ollut hyvä tukiverkosto ympärillämme: myöhäisiin tai toisella puolella kaupunkia oleviin harrastuksiin isovanhemmat ovat kuskanneet jälkikasvuamme: se on ollut iso apu meille ja mitä ilmeisimmin tärkeä mahdollisuus tavata keskenkasvuisia myös isovanhemmille. Välillä on kyydissä kulkenut liuta naapurinlapsiakin, ja eväitä on syöty suuremmalla joukolla auton takapenkillä. taatusti etu verrattuna siihen, jos olisimme kuskanneet itse: emme varmasti olisi laittaneet autoeväitä!
Usein olen tällaisille kyytireissuille lähtenyt itsekin mukaan, seuraksi, iltakävelyille ja varmistamaan että lapsi pääsee harrastukseensa.
Ja jos kyytiä ei ole ollut mahdollista saada, olemme menneet yhdessä bussilla. Tytöt oppivat koulun takia jo kolmasluokkalaisina bussinkäyttäjiksi, vaikka se alkuvaiheessa olikin todella vastanmielistä. Isoveli matkapahoinvoivana kärsii bussikyydistä edelleen, ja liikkuukin mieluiten pyörällä.

Mitä isommiksi keskenkasvuiset ovat tulleet, sitä ponnekkaammin olen yrittänyt ehdotella itsenäistä liikkumista. Vaikka aika mukavuudenhaluisiahan nuo ovat: valitsevat kyydityksen aina kun voivat ja taitavat kai jokainen haaveilla omasta autosta. aika epätrendikästä käsittääkseni, ihan ovat muodista ja ajan hengestä jäljessä!

Tällä hetkellä kaikkien harrastusryhmät kokoontuvat sellaisissa paikoissa ja sellaisiin aikoihin, että julkisilla kulkuneuvoilla pääsee paikalle kohtuullisella vaivalla ja kohtalaisessa ajassa. Autolla ei sanottavasti voita matka-ajassa; mukavuudessa ja niissä eväissä ehkä vähän.

Heppaharrastukselle olemme auton puutteen vuoksi joutuneet sanomaan selvän EI:n, heppatalleille kun on matkaa ja harva talli on edes kohtalaisten julkisten yhteyksien päässä. Todennäköisesti heppaharrastukselle olisi sanottu ei muutenkin, taloudellisista syistä.
Sama pätee jääkiekkoon, jos kohta siihen ei ole kellään ollut mitään kiinnostuksenpoikastakaan.

Viime aikoina olen joutunut pohtimaan nuorimmaisen kiipeilyharrastuksen takia liikkumista. Kiipeilyhallit tuntuvat sijaitsevan hiukan omituisilla teollisuusalueilla kaupunkien ulkopuolella, mutta toistaiseksi olen jokaiselle tarpeelliselle kisahallille löytänyt myös kohtalaisen toimivan julkisten kulkuneuvojen yhdistelmän. Siis jos olisi ollut tarvetta: toistaiseksi kiipeli on kulkenut porukan mukana kimppakyydeillä, mutta tarkistan aina ennen jokaista kisareissua, kuinka paikan päälle pääsee ja pitäisikö kisapaikkakunnalla yöpyä, jos kyytiä ei järjestyisikään. viimeisimmälle reissulle olisi kannattanut lähteä yöpymistaktiikalla, ei auttanut edes autokyyti. sen kertoi teinille ilmiintynyt, aikaisesta heräämisestä johtunut massiivinen päänsärky.
Vaikka kisapaikkakunnalla yöpyminen olisi tietysti taloudellisesti aika iso menoerä, se ei kuitenkaan taida ylittää autosta aiheutuvia kustannuksia. Luulisin.

Työhön ja kouluun meiltä kulkee melkein sulavammin julkisilla - emmekä ole mitenkään tietoisesti valinneet asuinpaikkaamme liikenneyhteyksien mukaisesti. Pikemminkin on käynyt niin, että työpaikat sattuvat sijaitsemaan kätevästi juuri meiltäpäin tulevan bussireitin varrella. Samoin keskenkasvuisten koulut.

Lähiperheemme asuvat todella lähellä: kävelymatkan päässä. Ei siis pitkiä matkoja sukulaisvierailuille.
Ja kun lähdetään kauas sukuloimaan, tarvitaan lentokonetta.

Mökkiä ei ole, ja sen kerran kun asiaa edes jollain tavalla harkitsimme, katsoimme paikkaa julkisten yhteyksien päästä. siis kaupunkiasuntoa lähikunnasta.

Meillä oli joitakin vuosia sitten mahdollisuus saada auto käyttöömme. Laskimme hintoja oikealle ja vasemmalle, eteenpäin ja taaksepäin. Siinä vaiheessa liikuimme kaikki päivittäin töihin ja kouluun keskustaan ja lisäksi tulivat harrastukset. Autosta olisi tullut vain kuluja, eikä se olisi oikeastaan mitenkään helpottanut elämäämme. Kaikille olisi silti pitänyt hankkia bussikortit, koska aikataulumme olivat ihan hirvittävän erilaisia. Harrastuksiin liikkumiseenkin olisi tarvittu joko bussia tai apua, koska myöskään ne eivät olisi hoituneet vain oman auton turvin.
Päädyimme lopulta melko vaivattomasti sanomaan EI ylimääräiselle rahanmenolle.

Meillä on ollut mahdollisuus saada kyytiapua tai auto lainaksi useimmiten kun sitä olemme tarvinneet, se tietoisuus ja mahdollisuus on auttanut monessa tilanteessa.
Se on tietysti hiukan haasteellista, että vain toisella meistä on ajo-oikeus, mutta toisaalta olen mieluusti perheen virallinen ryyppääjä.

Nykyisellään olen sitä mieltä, että tarvitsemme autoa ja autoilumahdollisuutta koko ajan vähemmän. Veikkaisin että olen koko ajan valmiimpi turvautumaan tarvittaessa taksiin ja oletan että käytän joskus tulevaisuudessa mahdollisesti erilaisia kauppakassipalveluita siinä vaiheessa kun ostosten roudaaminen alkaa harmittaa riittävästi, eikä autoa ole käytettävissä.

*

Nykynäkövinkkelistä olemme mielettömän trenidikkäitä ituhippihipstereitä, vaikka autottomuus ei itse asiassa ole mitenkään tietoinen tai ideologinen valinta meille.
Sen verran nuorta polvea varoitan, että vallankumous näyttää syövän omat lapsensa: meillä vähintäänkin kaksikolmasosaa nuorisosta haaveilee mistä tahansa moottorilla varustetusta kulkuneuvosta ja säästää kuumeisesti rahaa ajokorttiin ja omaan autoon /mopoon /mopoautoon /kevariin /skootteriin tai lentokoneeseen. Että yrittäkää vaan tehdä lapsistanne julkisliikkuvia hörhöjä, mutta varautukaa siihen, että ne aikuistuessaan inhoavat syvästi joukkoliikennettä.