Miten upealta vapaus tuntui?
Tai sen kun vihdoin sait rintamuksesi omaan käyttöösi ja pääsit mihin vain eikä tarvinnut pelätä että etuvarustus räjähtää ja kaikki ympärillä oleva peittyy makeantahmeaan maitoon?
Yhtä juhlaa. Olen vapaa ja riippumaton!
Entäpä kun veit keskenkasvuiset ekan kerran hoitoon ja sait istua ihan rauhassa työpaikalla (tai kodossa) ja juoda kahvikupillisen ihan kokonaan loppuun asti ja mennä kaikessa rauhassa vielä vessaankin?
Lähestulkoon kielletyn hedelmän makua oli niissä hetkissä. Ja ilmavaa oman olemisen tilaa.
Puhumattakaan siitä kun koulu alkoi?
Hertsamunjee, keskenkasvuinen kykeni voittopuolisesti pukeutumaan omatoimisesti, pelkästään sanomalla asiasta.
Tai vielä parempaa: etäohjattuna.
Hiulihei!
Mihin kaikkeen aikani riittääkään ja venyykään!
Mitenkäs se kun veit epaton ekaa kertaa johonkin harrastukseen ja pääsit itse harrastelemaan samaan aikaan jotain vain itseäsi varten?
Voiko ihanammaksi elämä edes muuttuakaan?
No kuulehan.
Viime aikoina:
en ole käynyt wilmassa päivittäin, koska suurin osa wilmaviesteistä menee nuorisolle itselleen, ne eivät tule minulle ensinkään. Ja nekin viestit jotka tulevat myös minulle, hoituvat enimmäkseen ilman minua.
jos minua tarvitaan - äitimissäonmunsisäpelitossut - on joka tapauksessa liian myöhäistä. (jos wilmaviesti tulee aamuseitsemältä ja tossut pitäisi olla kainalossa ja koulussa kahdeksalta, ei kertakaikkiaan ole mitään tehtävissä)
en nillitä läksyistä ollenkaan. No hyvä on, nillitän vähän. Mutta en joka päivä.
en nillitä kokeistakaan. tai ehkä vähän.
olen aikalailla luovuttanut, kokeet ja läksyt joko hoituvat tai eivät hoidu.
en käy pukeutumistaisteluita.
yritäpä itse pakottaa seitsentoistavuotias kurahousuihin. tai nelitoistavuotias.
olen luovuttanut.
minua ei huolita vaateostoksille mukaan
Ja arvatkaa mitä?
Minulla on aikaa, aikaa, aikaa. Ihan rajattomasti tuota kultaakin kalliimpaa valuuttaa.
Enimmäkseen kukaan ei aktiivisesti kaipaa minua, eikä vaadi huomiotani.
Iltatyöt - ei haittaa, koska nuoriso on joko omissa harrastuksissaan tai huolehtii muilla keinoin omasta ajankäytöstään.
Yhtenäkin iltana tulin töistä kotiin ja luin ja luin ja luin ja luin. Välillä kävin vähän lisää töissä ja sitten jatkoin lukemista ja kun yksi teineistä tuli juttelemaan, sanoin sille että odota kakskyt sivua. Mä puhun sulle sitten.
Se odotti.
Puhuttiin.
Ja sen ilme oli avoin ja iloinen ja kirkas.
Ja kun olin lukenut ja käynyt töissä ja lukenut lisää, sain kirjan loppuun ja sitten jatkoin heti seuraavalla kirjalla.
Ajan lisäksi minulla on tilaa.
Minulla on vapaus, joissa yhdistyvät kaikki vapauden riemut.
ja arvatkaa mikä on kaikkein parasta?
"äitihei mitä ruokaa?" vs "äitihei mä teen meille tänään makaronilaatikkoa!"
Kyllä! Voi, niin paljon kyllä! Tämä ON ihan huippua!
VastaaPoistaJa niin haikeaa.
On se haikeaakin, totta!
PoistaKuulostaa ihanalta! Kulkevatko lapset itsenäisesti myös harrastuksiinsa? Tuohan kuulostaa ihan unelmalta! (Laskin ajavani n. 85km arkisin treenikuskauksi. Emmekä asu maalla vaan alle 5km kaupungin keskustasta.)
VastaaPoistaMeillä ei ole autoa, eli kulkevat. Joskus aiemmin saivat hankalimpiin aikoihin tai paikkoihin kyytiapua isovanhemmiltaan ja yhteen erityisen myöhäiseen treeniin lainasimme säännöllisesti autoa, mutta nykyään harrastukset ovat sellaisissa paikoissa ja sellaisiin aikoihin, että liikkuminen sujuu julkisilla.
PoistaKuulostaa ihanalta! Juuri tänä(kin) aamuna taas itkupotkuriitelin itseni kanssa, kun tuntuu, etten mahdu omaan elämääni. Tai niinä hetkinä, kun mahdun, lähinnä hengitän syvään ja toivun niistä ruuhkahetkistä... Toivoa ilmeisesti kuitenkin on? :)
VastaaPoistaOn. Toivoa on <3!
PoistaOoh, mitä vapauden huumaan!
VastaaPoistaMinullakin on vapaa-ajan määrä kasvanut hurjasti sitten pikkulapsivuosien ja voimme jopa käydä Hra Kepposen kanssa vaikka leffassa kahdestaan.
Tuskaisinta tällä hetkellä on kuitenkin teinin tuuppiminen oikeaan suuntaan. Teinihän on sitä mieltä, että kaikki on tyhmää, etenkin koulu ja vanhemmat. Teini jättää potentiaalinsa koulussa lähes käyttämättä ja minua pännii. Koululle se tuntuu olevan ihan ok, että lahjakas oppilas vaan istuu.
Ymmärrän tuskasi. Koputan puuta, meillä ei ihan hunningolla olla mut vähän tää ysi mua jänskättää. Ääh.
PoistaParin fiksun kynnollisen ystävän lapsi on heittäny hanskat naulaan ysillä ja jääbwet todistuksetta. Mikään puhe ei auta kun "ette te voi pakottaa". Mikä se onkin et teinien aivot ei hiffaa et elämä ei ihan koulutta onnaa. (No en mäkään tajunnu)
RvaK; jos en ihan väärin muista, niin teini on justiinsa sen ikäinen, että kuuluu tulla ns. "kasiluokan kuoppa". Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, missä olen tästä asiasta kuullut, mutta tuossa ikävaiheessa teiniin ja erityisesti usein poikaan, ikään kuin kuuluu iskeä sellainen jäkitysvaihe. Mikälie biorytmi niissä on venkurallaan.
PoistaTaatusti turhauttavaa ja aivan varmasti konfliktiherkkä asia. Ne (ehkä ja toivottavasti) havahtuvat ajoissa ja saavat homman uudestaan hallintaan.
Mitään poppaskonstia en ole kuullut tähän valitettavasti.
Oih mikä vapaus. Sä osaat nauttia siiyä selvästi? Ihanaa kun saa lukea 😊
VastaaPoistaIhanaa kun teini odottaa ja haluaa puhua.
Voi onni ja kaiho!
Lukeminen on mahtavaa!
PoistaVoi Marika sä kirjoitat niin hienosti <3
VastaaPoistaTuli muisto siitä, kun ensimmäistä kertaa jätin esikoisen viikon ikäisenä hetkeksi kummitätinsä kanssa kotiin kun kipaisin apteekkiin. Silloin oli itku kurkussa ja päässä soi Ultra Bran "Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä".
Nykyisin en ollenkaan ole sellainen, vaan nautin vapaudesta!
Nauti sä viikonlopusta!
Kiitos <3
Poistamä en oikein vieläkään hanskaa tuota UltraBran biisiä.
Olen niin kokenut tuon kaiken... ja vapauden tunteen sen jälkeen. Sitten menin ja aloitin kaiken uudestaan, vanhoilla päivillä vielä! No mutta, ehkä se on minun elämäni tarkoitus: sitoutua ja vapautua.
VastaaPoistaIhanasti kuvasit. <3
Tuollaisia äiti-ihmisiä tarvitaan!
PoistaVoi miten ihanalta kaikki tuo kuulostaa ja pääasiallisesti onneksi, se on jo aika lähellä.
VastaaPoista:)
Poista