joulukuu-melkein-puoliväli-rapo

Kaamosaika alkaa olla syvimmillään.
Hämärää aamusta iltaan.
Onneksi enimmäkseen ei sada.

Miten sujuu kaamostelu? (ihan liian tuoreessa muistissani ovat vielä erityisen raskaat talvet 1 ja 2)

Näennäisesti olen oikein reipas ja rapsakka.
Kirkasvalo hehkuttaa ylipirteää loistettaan aamupalalla.
Nukun suurinpiirtein hyvin yöni, en tarvitse muita apuja kuin äänikirjat.
Olen häärinyt ja touhunnut jouluhengen siivittämänä ympäri asuntoa kuin virvatuli - ensimmäistä kertaa lintukotoon muuttamisen jälkeen minulla on sellainen olo että hallitsen keittiötäni.
Saavutus sinänsä: jokaiselle tavaralle on paikkasa jossain muualla kuin työtasolla.
oli pakko ryhdistäytyä kun yksi teineistä alkoi huomautella asiasta toistuvasti. "kaikilla muilla on siisti keittiö" 
Myös oman siskoni muutto buustasi tarmokkuuttani, mikään ei aja ihmistä niin tehokkaasti kuin sisarkateus. Miksi siskolla saisi olla kiva ja kauniisti järjestetty keittiö ja minulla ei

Niin, päällisin puolin ja näennäisesti olen kuin punaposkisreipas joulupukin muori.

Ytimessäni olen aivan talviunessa.

Kyllä. Käyn uimassa.
Mutta tukalasti ja juuri ja juuri ja nahkeasti kerran viikossa. Kas kummaa, lähes joka kerta kun teen lähtöä, on bussi ehtinyt juuri mennä. Uikkarit ovat kateissa. Vesi on märkää. Bussi meni jo. On muuta tekemistä koko illan. Täytyy raivata keittiötä.
Pahimmillaan uintikertojen välille on tullut taukoa lähes kaksi viikkoakin.

Kyllä. Kerään askeleita askelmittariin.
Mutta haahuilemalla hitaasti jossain kauppakeskuksessa.
Ja sielläkin vain siksi että halusin hetkeksi pois kotoa.

Kyllä. Suunnittelen kaikenlaisia mukavia juttuja, kampaamossa käyntiä, joulushoppailua.
Saatan päästä kampaamon ajanvaraussivulle ja kauppakeskukseen asti.
Mutta heitän homman kesken.
En saa varattua aikaa. En saa mentyä yhteenkään kauppaan sisälle.

Kyllä. Päätän organisoitua ja ostaa uuden kalenterin että voin käynnistää ensi vuoden.
Mutta en muka pysty valitsemaan oikeanlaista kalenteria.
Kaikissa on jotain vikaa. Väärät päivämäärät tai jotain muuta venkuraa.

Kyllä. Syön päivittäin.
Mutta en pysty syömään terveellisesti.
Murehdin vointiani ja painoani. Mutta en pysty tekemään asialle mitään.
Koska kyllähän nyt ihminen on ansainnut pientä sisäistä lämpöä tähän arkeen.
Kyllä pitää voida ihmisen syödä PM pieni makea ihan joka päivä.

Kyllä. Suunnittelen kaikenmoisia joulujuttuja, koska oikeasti nautin joulusta.
Mutta en saa toteutettua yhden yhtä suunnitelmaa.
Suunnittelen joulukorttien lähettämistä, mutta en saa tehdyksi mitään asian eteen.
Suunnittelen jouluaskarteluja, mutta en saa tehdyksi mitään asian eteen.
Suunnittelen jouluruokia, mutta oikeasti mietin että meillä on lanttulaatikko pakastimessa.
Lasken sadannen kerran että meitä on joulupöydässä 11.
En saa päähäni, mitä olemme aiempina vuosina syöneet.
(äiti, älä hermostu. kyllä tämä tästä ja tämä on taiteellinen tehokeino ja kaikkea sentapaista!)

Kyllä. Olen piinallisen tietoinen liikkuvuuden vähenemmisestä ja niskaseudun jumiutumisesta.
Mutta en pysty tekemään ensimmäistäkään venyttelyliikettä.
Koska ei vain huvita. Aloitan sitten huomenna.
Tai joskus toiste.

Kyllä. Luen päivittäin koska lukeminen on voimaannuttavaa.
Paitsi että en lue. Tai luen kirjoja joista en pidä.
Mikä ihmeen järki siinäkin oikein on?



Voiko ihminen olla syväjäässä sisältä vaikka päältä on joulupukin muori?
Mikä järki tämmöisessä edes on?
Mitä järkeä kaamoksessa?
Mitä järkeä siinä, ettei saa hoidettua itseään asioilla joista pitää ja jotka tekisivät hyvää?

*

ps. haluan vielä jakaa kanssanne trauman.
Yksi suloisista pulluraposkistani harrastaa kansantanssia, mikä on ihanaa.
Olen kohta kymmenen vuotta ainakin hinkuttanut tanhun joulu- ja muissa juhlissa  mutta en ole ikinä joutunut tanssimaan.
Tai siis mennyt mukaan yhteistanssiosioihin.

Tällä kertaa tuttava lykkäsi parivuosikkaan pikkuihmisen syliini kesken joulujuhlan että tanssi sä tämän kanssa.
Sitten piti mennä seniä.
Kaikkien näiden yli kymmenen vuoden jälkeen en vieläkään tiennyt mitä on seni.
Jouduin johonkin tanhuapukoululaisten ryhmään ja se parivuotias lapsukainen ei suostunut pitämään minua kädestä kiinni eikä tanssimaan kanssani.

Olen tanssillisesti totaalisen sosiaalinen hylkiö.
Jopa kaksivuotias tietää että tosta hommasta ei tule mitään.

Positiiviseksi on laskettava se, että nyt tiedän mitä seni on.
Siinä tömistellään metkasti.
Mutta tömistelin kumminkin väärin.
piti tömistellä vain toisella mutta minä molemmilla

Pahinta on se, että minun äitini ei kuvannut minua kun kerrankin urheasti tanssin.
kaikkien muiden äidit kuvasivat.