lauantai 12. tammikuuta 2019

Elämää yksiössä - toivepostaus



Muutamaankin kertaan ihanat lukijani ovat kaivanneet toivepostausta aiheesta yhteistiloissa asuminen.

No täältä pesee.

Asumme aikakaudelleen tyypillisessä elementtikerrostalossa. Muutimme kolmihuoneisesta asunnosta nelihuoneiseen seitsemisen vuotta sitten: silloin jokainen lapsi sai oman komeronsa. Jo kolmiossa me aikuiset olimme joitakin vuosia majoittuneet yhteistiloissa (olkkarissa).
Sanon usein että asumme yksiössä: olemme elelleet näin jo ainakin kymmenen vuotta.
Meillä on käytössämme yksi huone ja keittiö.
Onneksi tämän aikakauden (-06-l loput, -70-l alun) elementtitalojen huoneistot ovat pohjaratkaisuiltaan yllättävän avaria ja muunneltavia.

Ensimmäiseen yhteistilamajoitukseen ajauduimme jonkinlaisessa pakkotilanteessa ja suunnittelemattomasti.
Sänky rykäistiin olkkariin, tilaa rajattiin ohuella valoverholla koska yksityisyyden puute ahisti ja vielä voimakkaammin tila rajattiin sohvaratkaisulla.

vanhan asunnon oleskelutila ja pikkukirjahylly

Kun muutimme tähän asuntoon, oli itsestään selvää, että yhteistilamajoitus jatkuu siihen asti kunnes joku nuorista muuttaa pois kotoa. Siis melko pitkään - silloisesta näkövinkkelistä katsottuna.
Tilaratkaisut piti jo siinä vaiheessa pohtia siten, että meillä kaikilla on mahdollisimman mukava olla

Minulle tärkeää on tilan tuntu ja avaruus.
Päätimme että olkkari on mahdollisimman avointa tilaa, emme yritä piilottaa sänkyä mitenkään vaan hyväksymme vallitsevan todellisuuden.
Sen verran hemmottelimme itseämme, että rempparahoista hankimme laatuvuoteen.

melko pian muuton jälkeen (taulujen ripustelu näyttää olevan kesken)
Kirjahylly(t) sijoitettiin suurimpaan makuuhuoneeseen sillä verukkeella, että huoneen omistaja maksaa ikään kuin vuokraa omasta tilastaan.
Samoin kaikki vaate- ja liinavaatekaapit on sijoitettu nuorison tiloihin.
Korvaukseksi omasta huoneesta jokainen joutuu tekemään sen verran myönnytyksiä ettei vanhemman pääsyä huoneeseen voi kokonaan estää tai kieltää.

Yhteistilan säännöt tehtiin muuton yhteydessä selviksi.
Jokaisella on oma huoneensa, mutta kirjahyllyjen ja vaatteiden takia meillä on vapaa kulku kaikkiin tiloihin.
Olkkari on meidän huoneemme.
Sinne saa tulla, siellä vietetään aikaa yhdessä, mutta se on myös meidän makuuhuoneemme.

Koulujen loma-aikoina tai ties-minkä-lajien finaalien aikana yhteistiloissa saa istua yömyöhälläkin katsomassa telkkaria, mutta jos ja kun minä olen mennyt nukkumaan (olen yleensä talouden ensimmäinen nukkuja), on kaikenlainen ylenmääräisen ääniraidan tuottaminen kielletty. Ei tuuletuksia eikä kuka on syyllinen -kyselyitä.

Rankin sääntö - varsinkin tyttöjen mielestä - on: ei yökyläilyjä.
Siedän jonkin verran yksityisyyden menettämistä, mutta en enää  edes ajatuksen tasolla sitä, että vieraat lapset vaeltelisivat ympäriinsä minun nukkuessani.
Koska tilat ovat ahtaat, ei ylimääräisille majoittujille oikeastaan ole tilojakaan.
Tästä säännöstä on tehty tasan neljä poikkeusta: kumpainenkin tyttö on kerran majoittanut kaverinsa,  kertaalleen majoitimme viikon ajan japanilaista vaihto-opiskelijaa ja kerran toisen tytön harrastusryhmän Amerikan-vieraita.

näkymä olkkariin sohvannurkasta: työpöytä taustalla

Yhteistilassa meillä on sänky, kulmasohva ja sohvapöydät, matala tv-taso, pieni kaappi ja työpöytä.
Työpöytä on lähinnä Lehtorin lehtorointikäytössä.

Kun muutimme, kaikki seinäpinnat maalattiin silloin kovasti markkinoidulla jonkinlaisella optisesti valon tunnetta lisäävällä maalilla. (minulla ei ole aavistustakaan saako sellaista enää) (edit: taisi olla tämä tai vastaava tuote. sitä oli ainakin silloin eri sävyjä)
Se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.
Vieläkin kun tulee kyläpaikoista kotiin, tulee tunne että valo laajenee ympärillä ja silmät avautuvat.
Seinäpinnat olemme pitäneet edelleen paljaina.
Osittain siitä syystä että haluamamme ja fanittamamme taiteilijan Liina Arvilommin työt ovat - kuten niiden kuuluukin olla - kohtalaisen arvokkaita. Mutta osittain myös siksi, että saamme lisää tilantunnetta.

jouluaatto: näkymä eteisestä keittiöön ja olkkariin

Tilojen muunneltavuus ja avoimuus auttavat paljon.
Kevään lakkiaisjuhlissa kestitsimme nelisenkymmentä vierasta: yhteen huoneeseen teljettiin kissat, kahdessa muussa nuorisohuoneessa oli katettuna kahvipöydät ja tarjoilu oli järjestetty eteisaulan avoimeen syvennykseen. 

hämärä kuva: eteisaulan synkeä kaappi ennen remppaa ja muuttoa

synkeän kaapin tilalle voi kattaa vaikka juhlapöydän

Kaikenkaikkiaan viihdyn pienissä tiloissamme.
Minulle riittää kun asumus on kompakti ja muunneltavissa, en varsinaisesti kaipaa yhtään suurempaa tilaa itselleni.
Aivan olennaisen tärkeää oli se valtava ajatus- ja suunnittelutyö jonka teimme ennen muuttoa. Siis silloin seitsemän vuotta sitten.
Pohdimme hyvin tarkkaan kaikki tilaratkaisut mahdollisimman muunneltaviksi. Ja karsimme silloin tavaramäärän minimiin. (nyt toki ryönä lisääntyy, varsinkin nuorisotiloissa eksponentiaalista vauhtia, mutta se on toinen tarina)

Nuorison tiloissa en aikaani vietä lukuunottamatta päivittäistä piipahdusta jokaista tervehtimään.

Huonekaluhankintoja olemme jo pidempään tehneet siten, että kaikki kalusteet ovat yhdisteltävissä ja siirreltävissä kulloisenkin tarpeen mukaan.
Työpöydästä tarjoilupöydäksi tai ruokapöydäksi.



kissaeläin tarkkailee lähitienoon tipusia keittiössä
Olennaisimmat tilani ovat keittiö ja sohvassa kivojen kulma - minun ja kissaeläimen yhteinen ajanviettopaikka. 
Mitäpä sitä muuta ihminen tarvitsisi?


kivojen kulma ilman käyttäjiään


Lähitulevaisuudessa asumisessa tapahtuu suuria muutoksia.

Esikoinen lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan ja koti on muuttumassa hänen osaltaan pistäytymispaikaksi. Varsin suurella todennäköisyydellä hän ei enää palaa tänne asumaan, tai jos, niin hyvin lyhyeksi ajaksi.
Nuorimmainen pohtii, muuttaisiko hän veljeltä jäävään huoneeseen ja minä odotan vastausta tähän kysymykseen.

Isoveljen huone on nimittäin talouden suurin.
Jos se huone jää meille, on minulla lähitulevaisuudessa (ehkä jo vuoden kuluttua?) oma makuuhuone, työtila ja hyggenurkkaus.

Se aiheuttaa kriizin: olen nimittäin viimeiset kymmenen vuotta nukahtanut autuaasti siihen, että joku katsoo televisiota, lukee kirjaa, lehtoroi tai pelaa tietokoneella.
Epäilen vahvasti että en osaa nukahtaa yksin pimeässä huoneessa.
Tai itse asiassa olen siitä varma. Niin hankalia ovat lehtorittomat illat nykyiselläänkin. Tai jos se epatto kehtaa tulla samaan aikaan kanssani nukkumaan. Kääk.

Tietynasteista yksityisyyttä kyllä jo odotankin. Alati vaeltelevat teinit nimittäin...



11 kommenttia:

  1. Tää oli ihana, mä kun edelleen haaveilen siitä kaksiosta, joka olisi sitten loppuelämän koti. Alkuunhan minä asustelisin olohuoneessa, sitten joskus kun kuopus lähtee, saisin oman makkarin.

    Tämä jotenkin vahvisti sitä, että olen oikeilla jäljillä: suurin ongelma ei ole se, että kaksio on, no, kaksio, vaan se, että se olisi puhdas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, haaveilen pienemmästä asunnosta, kunhan saadaan tuo nuoriso omilleen.

      Poista
  2. Kiva postaus!
    Meillä on yksi makuuhuone liian vähän, muuttokin oli vakavassa harkinnassa, mutta oltiin niin pahassa sijaintiongelmassa, ettei löytynyt ratkaisua. Tilanne ratkaistiin sillä lailla, että kaikkein isoin makuuhuone jaettiin kahdelle lapselle. Toiselle rakennettiin makuuhuoneen yhteydessä olleeseen vaatehuoneeseen oma mini-alkovi, josta tuli aivan ihana.

    Olen tässä vähän seuraavaksi miettinyt, että pitäisi purkaa sauna pois ja avata tila kodinhoitohuoneen puolelle. Me ei olla innokkaita saunojia ja kookas sauna kodinhoitohuoneen jatkeena toisi tosi paljon lisätilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin hyvin tuon teidän rempparatkaisunne, se on varsin kekseliäs ja ilmeisesti toimiva myös!

      Poista
  3. Olipa kiva postaus! Ja se,että sä olet niin tyytyväinen!
    Mä olen myös nukkunut vuosia olohuoneessa kaiken muun asuntoshown keskellä,ja se oli mulle ihan fine. En 'kärsinyt' yhtään. Tovi asuttiin asunnossa jossa mulla oli oma mäkkäri ja se tuntui täysin turhalta. Muutettiinkin siitä pois,en halunnut maksaa turhasta.
    Kun koko perhe oli vielä koossa,asuttiin pienessä kaksiossa reilu vuosi,viisihenkinen perhe. Silloin oli ahdasta,ei mahduttu yhtäaikaa keittiöön. Uskon,että se avasi näkemystäni siitä,mitä kodissa tarvitaan. Ei ainakaan turhia nukkumahuoneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih,monellako on ollut kotona oma mäkkäri... Jos kuitenkin ihan vaan makkari.

      Poista
    2. Mikä ettei ihmisellä voisi olla oma mäkkäri :)!

      Kunhan saadaan tuo nuoriso enemmän omilleen, voisi kolmio olla ihan riittävä ja toimiva ratkaisu. (kaksio voi olla vähän niukka, jos joku nuorista tekee välipaluun kotipesään...)

      Poista
  4. Ihana teksti ja kiva koti! Enemmän huoneita ja varmasti muutenkin isompi kuin meillä, vaikka asutaan omakotitalossa (pieni 50-luvulla rakennettu), mutta musta tuntuu, että molemmissa osoitteissa se asumisen tiiviys on just se juttu, joka tekee kodista kodin. Siksi, että ne tärkeät ihmiset on siinä ihan lähellä (joskus tosin liiankin :D). Vaikka välillä kyllä kaipaisin sitä avaraakin tilaa. Tai vähemmän portaita. Mutta silti en olis valmis vaihtamaan. Etenkin nyt, kun ollaan ukkelin kanssa periaatteessa kaksin, talo ei ole käynyt meille kahdellekaan liian isoksi ja sitä mukaa kolkoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olen niin hotopää, että vähäkään isommassa asunnossa luultavasti eksyisin. Tämäkin koti on vähän liian suuri minulle, vaikka yleisellä tasolla tämä määrä neliöitä ja huoneita suojelee perherauhaa lähes täydellisesti. Meillä olisi ollut sellainen tilanne, että ne joiden olisi pitänyt huone keskenään jakaa, ovat niin erilaisia, ettei sellaisesta elämästä olisi tullut yhtään mitään.

      Kolmio (ehkä todella tilava kaksiokin) olisi mulla haaveissa.
      Rakastin meidän vanhaa kotia, sitä kolmiota sydämeni pohjasta. En oikein vieläkään ole kotiutunut tähän kunnolla.

      Poista
  5. Hei ihanaa kun vihdoin kirjoitit toivepostauksen. Kiva kuulla miten elätte. Sellainen kiinnostaa aina. Mulla on ristiriitaiset fiilikset tuosta omasta makkarista. Sehän on kiva et on sellainen, mutta toisaalta se on turha, koska en ikinä siellä ole. Etenkään nyt en edes nuku siellä :D
    Vuosia nukuin olkkarissa ja kyllästyin siihen. Nyt toisaalta mietin, et jos olisin yh, niin muuttaisin olkkariin.
    Kuten sanottua, hyvin ristiriitaista.
    Mutta kiitos kivasta ja ajatuksia herättävästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, vähän ristiriitaisissa tunnelmissa makkarin suhteen. Varsinkin kun nyt on niin tottunut tähän nykyiseen tilanteeseen.
      Mut voinhan mä tehdä vaikka kirjastohuoneen tai sellaisen herraskaisen salongin tai ruokailuhuoneen siitä tyhjenevästä komerosta. Kyllä sinne mahtuisi sellainenkin.

      Poista