maalausjuttu

Olen saanut läheisiltäni vuosien mittaan erilaisia hyväätarkoittavia remppaohjeita (ja muita ohjeita myös)

Esim. että
- älä remppaa
- älä vasaroi
- älä sahaa
- älä maalaa

Miten minusta tuntuu että kaikista näistä ohjeista puuttuu jotain, muutamia sanoja ehkä?
Ovatko ne minun läheiseni jotenkin poikkeuksellisen sanasäästeliäitä ja viestivät lyhyin sähketyyppisin lausein?

Esim. että pitäisikö olla älä maalaa näädänkarvasudilla tai älä vasaroi yksin sateessa?
Tai älä remppaa puun alla pimeässä?

En oikein tiedä.

Asialla ei luultavasti ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että minusta jotkut jutut ovat lähinnä viitteellisiä (esim. erilaiset valmistelevat pohjatyöt).

Viime aikoina harjoittamani maalaushommelit osunevat kategoriaan älä maalaa
(yksin pimeässä? puun alla? lähellä sähköjohtoja?)
Onneksi maalauskohde on ihan valaistuissa sisätiloissa ja kaukana sähköjakamoista, että ei tarvitse kenenkään olla erityisen huolissaan.

Kirjahyllyn maalaamisen valmisteleviin pohjatöihin kuuluvat mm. hyllyn tyhjentäminen ja luultavasti myös sen purkaminen osiin, mutta kuten sanottua:
lahjattomat harjoittelee, amatöörit venyttelee ja pohjatyöt ovat viitteellisiä.

Kyllä kuulkaa pystyy ihminen operoimaan omilla jaloillaan seisovassa puolitäydessä kirjahyllyssä ihan mainiosti. (vähän voi tulla joku tenniskyynärpää ehkä)

mitenniin pitäisi tyhjentää ja purkaa?


Ihan semmoista vaan niille läheisilleni että

- älä katso (ainakaan kovin läheltä)

Mutta jos joku kaipaa luovia kirjahyllynmaalausohjeita niin voin kertoa.

Tässä meidän hyllyssä on nimittäin haasteena semmoinen erikoisuus, että anoppi ja appi ovat aikoinaan olleet säästäväisiä ja hankkineet lapsukaisilleen lastenhuoneisiin sekundalundiaa: sellaisia vimpuloita käsittelemättömiä levyjä.
Nämä vimpulat hyllyt ovat kulkeutuneet Lehtorin poikamiesboksin kautta kartanoomme. (samaten myös muutama vimpulainen matalampi tikas)

Korkeat tikkaat  ja suunnilleen puolet hyllylevyistä puolestaan ovat priimaa, meidän häälahjamme itse asiassa.

Näiden kahden elementin yhdistäminen on nykykäsitteitä käyttäen haasteellista. 


kuvassa näkyvät kuivumassa ainoat irrotettavissa olleet tasot

Se, että olemme onnistuneet purkamaan, muuttamaan ja kasaamaan tämän hyllykokonaisuuden kait neljään (vai viiteen?) kertaan, on pienoinen ihme, sillä osa vimpuloista sekundalundialevyistä voidaan asemoida vain yhdellä tavalla ja vain yhteen väliin ja silloinkin se vaatii toksismaskuliinista voimankäyttöä.
Tästä kokonaisuudesta ei tuosta-vain-noin säädetä välejä uusiksi, siihen ei lisätä, eikä siitä poisteta levyjä.
Ei edes maalausurakan takia.
(eikä sitä siirretä huoneesta toiseen edes pätevästä syystä.)

Eikä sitä paitsi missään ole tilaa täydelle kirjahyllylliselle kirjoja ja sille hyllylle purettuna.

Niin että maalasin sitten yhden kohtalaisen ison hyllykokonaisuuden purkamatta ja tyhjentämättä.

Kun tätä urheata urakkaa ulkopuolelta  katsoo, niin saattaisi kukaties jossain olosuhteissa vaikuttaa siltä että älä (hyvä ihminen) maalaa voisi olla ihan pätevä ohje.

Ylpeydellä kerron että olen maalannut paitsi hyllyn, myös osia kirjoistamme, itsestäni ja lattiasta, mutta en toistaiseksi vielä yhtään kissaa.

15 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä valkoisena! Hienosti tehty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän onnistunut väri, ja muutti huoneen värimaailmaa merkittävästi.

      Teini: "kyl mä voin tän huoneen ottaa sit kun Isoveli muuttaa pois kotoa" (hyvin armolliseen sävyyn)
      (*huoks* hyvästi hyggenurkkaus)

      Poista
  2. Näyttää avarammalta!(vai johtuuko se siitä,että kirjat puuttuu?) Jos pidät hyllyt tyhjänä jatkossakin!? Ai, mut sitten kirjoille tulee paha mieli.
    Oma look vaaleatäpläisenä voi olla ihan kiva kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisinkin pitää hyllyt tyhjinä, tai olla kokonaan ilman hyllyjä.
      Mut siinä menee raja, et säilyttäisin kirjat pinoissa lattialla.

      Olenko valkotäpläinen puumanainen? ;)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää. HYvä sinä. Kiinnostaa että maalasitko vain kirjojen edestä, jo et kerran purkanut hyllyä :D
    Mutt joo, valkoisena on parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D!
      Ihan noin pahaan lusmuiluun edes minä en pysty :D!
      Maalasin sektori kerrallaan: kirjat pois, maalit, kuivatus, kirjat takaisin, seuraava sektori...

      Poista
  4. Hyvältä näyttää, hyvä sä! Millaista maalia käytit? Kyselee hän, joka aina on kammoksunut kaikkia maalaushommia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkimaalia: https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/kalkkimaali-domus-natura-kalustemaali-white-lily-1l
      Varsin vaivaton tuote käytettäväksi. Parhaan tuloksen sain aikaan, kun kepeästi hioin lakkapintoja vähän auki (eikös ole professionaalisti sanottu? Rautakaupan setä käski tehdä näin), maalasin vedellä ohennetulla maalilla pohjan ja sitten uuden kerroksen vähän tuhdimmalla vesi-maaliseoksella. Nopeaa, vaivatonta, suhteellisen siistiä.
      Mä en todellakaan ole mikään maalari, kammoan myös.

      Poista
  5. Hienoa toimintaa!! Näyttää tosi hyvältä.

    Mä just tajusin, että jos kirjojen päädyt maalaa valkoiseksi, niin kirjahylly näyttää varmaan tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kuvan Rettigin palatsin loiston päivistä, siellä oli kirjaston kirjat kaikki sidottu samanlaisiin kansiin ettei tulisi liian levotonta yleisvaikutelmaa. No ei ollut levoton, mutta aika synkeä...
      Ehkä minun olisi kannattanut maalata kirjat sävysävyyn hyllyn kanssa.

      Poista
  6. Nyt siis kyllä hatun nosto sun projektille! Ja onpa muuten tosi paljon paremman näköinen noin valkoisena. Lundiahan on ihan maailman paras huonekalusarja (on kulkenut mun elämässä mukana lapsesta lähtien), mutta mä kyllästyin siihen kun muutettiin tähän nykyiseen taloon ja laitoin kaikki Lundiat varasto- ja vaatehuonekalusteiksi. Juurikin sen takia, etten jaksanut ruveta niitä maalaamaan.

    Kun voitan lotossa hankin Boknäsiä kilometrin, siihen asti koitan kestää noita Ikeoita :) Mies yrittää välillä ehdotella, että mitä jos vähentäisin kirjojen määrää, niin ei tarvittaisi niin paljon hyllyjä. Hullu mikä hullu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä näyttää paremmalta, totta. Ja kiitos!

      Tämän hyllyn sisältö kuuluu pääosin miehelle, ja ymmärrän kyllä ettei hän halua kirjoistaan luopua. Minä olen ulkoistanut kirjojeni varastoinnin ja lajittelun julkisin varoin tuetulle laitokselle, heillä on nätimmät hyllyt!

      Poista
  7. Nyt on vissiin myöhäistä sanoa, että "älä hio" :D.

    Satojen maalaamieni kellastuneiden mäntypanelineliöiden kokemuksella ja työläiden pohjatöiden ikuisena inhoajana, olen skipannut hiomahommat ja ainoastaan pessyt pinnat Tikkurilan maalipesulla (koska ne pinnat pitää kuitenkin pestä) ja aina on maali tarttunut ihan nätisti kiinni, vaikka on ollut monenmoista lakkakerrosta alla.

    Mutta ens kerralla sit ehkä :).

    Hienosti tehty! Näyttää kirjatkin varmaan ihan uusilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mitään pessyt! (pyyhin kyllä)
      Enkä ihan hiki otsiskossa hionutkaan, vähän keveästi pyyhkäisin hiomapaperilla :)

      Poista
    2. Joo, just sitä pyyhkimistä tarkoitin. Ja hatunnosto siitä pikkuhionnastakin :)

      Poista