Määaamu

Kun on aikaa kokonainen päivä ja budjetti on nolla, mitä voi ihminen tehdä? 

Voi pakata pyörän ja lähteä seikkailulle maailmalle, tai ainakin kotikaupunkiin.

Fillaroin satamaan, niin pitkälle kuin tietä riitti. Siellä on hulppeita taloja, merenranta ja poukama jossa on mukava katsella merelle. 

Haaveilin että jostain sataisi paalikaupalla rahaa ja voisin muuttaa sinne, äärimmäiseen kerrostaloon sataman suuaukolla.

Katselisin merelle. Kuuntelisin kohinaa syksyisin.

Kulkisin kylmästä kaksinkerroin pimeänä iltana.

Kuulisin kuinka meri huokailee.

Vaihdoin puolta: tältpualt toispual.

Istuin linnan puistikossa kahvittelemassa ja lukemassa. 

Matkalukemisena tietysti matkakirja. 

Kirjan kirjoittaja on päässyt maailmanympärimatkallaan joulunviettoon Uuteen Seelantiin.

Minä istuin lämpimässä kesävarjossa, maistelin kahvia, unohdin kaupungin äänet ympärilläni.

Kahvin ja lukuhetken jälkeen oli kulttuurin hetki: Museokortilla Taidemuseoon katselemaan valokuvia.

Imogen Cunningham oli taiteen ja valokuvataiteen rajoja rohkeasti venyttänyt nainen: alastonkuvaaja, joka kuvasi itseään, naisia ja miehiä.

Kauniita, lähes geometrisia teoksia, joissa valot ja varjot leikkivät.

Vahva suositus tälle näyttelylle!

Haaveilin kaikesta uudesta ja hienosta: pöytätuulettimista, pölynimureista, kukkaistutuksista, päiväkirjoista, työhakemuksista, sähköpyöristä, laukuista, ruuasta...

Päädyin kirjastoon lehteilemään kirjoja bonsai-puutarhoista.

Outoja juttuja ovat.

Pysyin sinnikkäästi nollabudjetissani - myös kirjastossa - en lainannut mitään.

En mennyt kahvilaan.

Enkä torille ostamaan mansikoita.

Enkä tavarataloon hakemaan salaattia.

Fillaroin tyytyväisenä kotiin ja join ainakin litran vettä.

Kokkasin, luin syödessäni.

Olin ihan mää kunnes nuorisoa alkoi lapata ovesta sisään: yksi pyykille ja toinen koska asuu vielä meillä ja kummallakin oli nälkä.

**

neljä tuntia, hiukan vajaat kaksikymmentä kilometriä pyörällä, reilut kuusituhatta askelta, termarillinen kahvia ja yksi herkkuvoileipä.