Kuukauden luetut

Lokakuu alkoi tarmokkaissa merkeissä: ensimmäiset kahdeksan päivää luin (=sain loppuun luettua) kirjan päivässä. Sen jälkeen vähän hidastui.

Lokakuun kirjoista suosittelen Backmanin Mummo sanoo hei ja anteeksi. Nichollsin Suloinen suru oli myös hyvä lukukokemus.
Greta Thunbergin ja Tapio Suomisen elämäntarinat olivat nekin varsin luettavia.

Koko vuoden luetut (klik)

 Taina Kinnunen: Kalifornia kutsuu. Kertomuksia eliittisiirtolaisuuden katveista. Haastatteluihin perustuva katsaus suomalaislähtöisten perheiden elämästä Piilaaksossa. Millaisena näyttäytyy Suomi ulkosuomalaisen silmin? Millaisena näyttäytyy uusi (tai väliaikainen) kotimaa? Mikä on erilaista, parempaa, vaikeampaa? Kiinnostava, jos kohta melko vahvasti stereotyyppejä vahvistava katsaus. Tai ehkä elämä Piilaaksossa oikeasti on juuri sillä tavalla stereotyyppistä, kuin mitä olen kuvitellut. Kiehtovasti kirjassa esitettiin ajatus siitä, että suomalainen tasa-arvo on oikeastaan aika yksiuloitteista: naiseuden toteutuminen Suomessa on hyvin urakeskeistä ja oletusarvona on nimenomaan se, että myös naisen on käytävä töissä. Kiehtovaa oli myös havainto siitä, että suomalainen yhteiskunta ulkomailta katsottuna ei ole kovin yhteisöllinen, saati perhekeskeinen; meillä korostetaan kovin paljon pärjäämistä, itsenäisyyttä ja tasa-arvoa, ja se syö perheen yhdessäolemista, yhteisöllisyyttä ja tuntuu vähentävän esimerkiksi hyvän käytöksen vaadetta. Blogivinkkien perusteella.

 Tiffany Watt Smith: Vahingonilon viisaus. Mistä vahingonilo kumpuaa, onko se oikeutettu, jopa sallittu tunne? Millaisia erilaisia vahingoniloja on olemassa? Hauskanen pikkututkimus ja katsaus aiheeseen. Luin matkalukemisissa mennen-tullen kirjamessuille Helsinkiin, lukeminen jäi tästä syystä vähän pintapuoliseksi. Tykkäsin kaikista pienistä vahingonilokertomuksista ja samaistuin voimakkaasti. E-kirja blogisuosituksen perusteella. 

Lawrence Sanders: McNallyn salaisuus. Välipalana monenmonen vuoden takainen McNally-suosikki. Archy McNally on Harwardin yliopistosta reputtanut melkein-lakimies, Palm Beachin tavoitelluin poikamies, elämännautiskelija ja isänsä lakimiesfirman vaivihkaisten tutkimusten osaston ainoa työntekijä. Sarjan ensimmäisessä osassa ratkotaan kadonneiden arvopostimerkkien arvoitusta, syödään hyvin ja juodaan runsaasti Floridan auringon alla. Letkeää lukemista täysinäisiin arki-iltoihin. 

Iiro Seppänen: Kolme elämää. Taikuri. Base-hyppääjä. Tuottaja. Melkoisen ekstremeä elämää viettäneen, selvästi vähän jo seestyneen Iiron muistelukset. Rämäpäinen kaveri seikkailee maailmalla, hyppelee ja loukkaantuu, näkee ystäviensä menehtyvän rakkaan lajin parissa...Vaikka en mitenkään pysty ymmärtämään jatkuvaa itsensä haastamista, vaaraan asettamista ja laillisuuden rajapinnoilla liikkumista, oli näissä muisteluksissa jotain mikä piti otteessaan ja sai minut lukemaan kirjan loppuun asti. 

Fredrik Backman: Mummo sanoo hei ja anteeksi. Mummo ja Elsa ovat erilaisia ja parhaita kavereita ja heillä on yhteinen jännittävä kieli ja jännittävä yhteinen maailma. "Yksi helkkarinmoinen joulukirja" on satu hiukan särkyneistä ihmisistä, erikoisesta mummosta joka rakastaa kaikkia omalla tavallaan ja jonka rakkaus on monia kannatellut. Kirja on satu lapsuudesta, kasvamisesta ja lapsuuden kivuista. Mummo kuolee ja jättää seitsenvuotiaalle Elsalle aarrejahdin: kirjeitä jotka kuljettavat Elsaa seikkailusta toiseen, ihmisen luota toisen luo. Kerronnan näkökulma on satumainen, lapsen näkökulma, tuo mieleen Astrid Lindgrenin seikkailumaailman. Ja kuten jokaisessa kunnon sadussa, ennen loppua pitää taistella lohikäärmeen kanssa. Lue jos haluat hyrskiä vähän naurusta ja vähän liikutuksesta, lue kun kaipaat elämääsi satua. Kirjavinkki siskolta. E-kirja.

Julia Thuren, Raisa Mattila: Lapsiperheen parisuhdekirja. Tämän napakan ja oivallisen kirjan nimi pitäisi pikemminkin olla Pariskunnan selviytymisopas vauva- ja taaperovuoteen. Opus on vahvasti jalat maan pinnalla, napakka, asiallinen, tosiasioihin keskittyvä: parisuhde on ennen kaikkea sopimussuhde, ja pikkulapsiaika sujuu sutjakkaammin kun suhteen raamit ovat kunnossa. Plussat siitä, ettei opuksessa sorruta mihinkään satunnaisiin kuohuviiniä alusvaatelaatikossa -tyyppiseen parisuhteen parantamiseen, vaan kaikessa fokus on omien tunteiden, ajatusten ja toiveiden sanoittamisessa. Miinukset siitä, että tämä ihan oikeasti ei ole edes lapsiperheen opas, vaan vauva- ja taaperoperheen opas. Niin ansiokkaasti kuin kirja onkin koottu, se kertoo parisuhteesta kovin lyhytaikaisesta perspektiivistä: parisuhde (toivottavasti) elää koululaisvuodet (jotka minun mielestäni ovat vielä lapsiperhevuosia) - ja sen jälkeenkin. Otsikointi pielessä siis, ei asia. Rakkaus lapsiin(kin) muuttuu ja elää lasten ja itsensä kasvaessa, samoin elää ja muuttuu parisuhdekin. Useimmat kirjan ohjeet toki ovat valideja parisuhteen myöhemmässäkin vaiheessa. E-kirja, löytyi kun etsin kirjaston e-palvelusta mitä tahansa luettavaa aamubussiin. 

Mina Iranta: Iran - isoäidin maa. Suomalaisen äidin ja iranilaisen isän tytär Mina matkustaa isän ja veljiensä kanssa Iraniin tutustumaan sukuun ja sukulaisiinsa vasta aikuisena. Kirja on sympaattinen kuvaus elämästä kahden kulttuurin rajapinnoilla, kertomus tämän päivän Iranista, Iranin historiasta, ja värikkäästä, suuresta joukosta sukulaisia. Kirja avaa hienosti Iranin vahvaa monimuotoista historiallista perimää ja viime vuosikymmenten hallinnon vaikutuksia ihmisten arkeen. Kirja avaa iranilaista elämää länsimaisin silmin, mutta kauhistelematta ja tuomitsematta, ihmisten arkea arvostaen. Pidin ja suosittelen.

 David Nicholls: Suloinen suru. Nimensä mukainen tarina ensirakkaudesta. 16-vuotiaan Charlien elämä ei suju hyvin: vanhemmat ovat eronneet, isä on kyvytön huolehtimaan itsestään, saati teinistään, koulun päättökokeet epäonnistuvat, kaveripiiri on huono ja kesätyö surkea. Charlie ajatuu puolivahingossa harrastajateatteriseurueeseen ja rakastuu. Kirja on kuvaus suloisesta surullisesta kesästä, ensirakkaudesta, aikuiseksi kasvamisesta. Kirja lähti alkuun tahmeasti, mutta mitä pidemmälle luin, sitä voimakkaammin samaistuin. Viimeiset satakunta sivua tulivat iholle. Suloinen suru. Olen tykännyt jollain tavalla kaikista Nichollsin kirjoista, niissä on useimmissa hyvin samanlainen, voipuneen surumielinen tunnelma.

Tapio Suominen: Urheiluhullu. Rehellisen ja avoimen tuntuinen legendaarisen urheilutoimittajan elämäntarina. En ole osannut kiinnittää sanottavasti huomiota urheilutoimittajien työpanokseen, enkä siksi pysty nimeämään suosikkitoimittajaani (Mertaranta se ei ole! Eikä se kaveri joka selostaa pyöräilyä eurosportilla!) - ehkäpä parhaat toimittajat ovat tavalliselle katsojalle näkymättömiä. Suominen poimii kirjaansa urheilutapahtumia työvuosiensa varrelta, ja ilahduttavasti tavalla joka palauttaa tällaisen anti-urheilijan mieleen monenlaisia kliimakseja ja antikliimakseja. Tuli mukavasti tunne, että kavereiden kesken tässä muistellaan huippujuttuja. Kirja koostuu lyhyistä eri urheilutapahtumien muisteluksista ja loppuosassa Suomisen uran päättäneestä vakavasta sairaudesta. Loppua kohti kirja muuttuu hajanaisemmaksi. Kuten toimittajien työ aina, kirja on sujuvasti kirjoitettu ja selkeän johdonmukaisesti etenevä, leppoisaa luettavaa. Vähän miinuksia kuitenkin epätarkkuuksista joidenkin nimien kirjoittamisessa: olisiko ollut suuri vaiva tarkistaa oikeinkirjoitus? (hampaitani viilteli erityisesti entinen KOK:n presidentti Juan Antonio SamaranZ pro CH). Tästä syystä jäin epäilemään myös muutamia vuosilukuja, jos kohta epäilen että ne todennäköisimmin ovat oikein. E-kirja osui haaviini ilmeisesti aivan tuoreeltaan ja ennen kuin siitä ehti tulla varauksia. Ehdin kirjamessuilla kuulla muutaman sanan Suomisen haastattelusta. Iso arvostus sille, kuinka kauniisti hän kirjoittaa kaikista ympärillään olevista ihmisistä.

Beata&Malena Ernman, Svante&Greta Thunberg: Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä. Suhtauduin etukäteen hyvinkin skeptisesti ja nuivan ennakkoluuloisesti tähän kirjaan, ja olen vähän tarkoituksella jättänyt aika paljon näitä ilmastojuttuja lukematta (en kestä yhtään ulkopuolelta tulevaa lisäahistusta). Ajattelin etten välitä tätä kirjaa ensinkään lukea, mutta silti varasin sen. Kirja koostuu pienistä luvuista, "näytöksistä", joissa kuvataan lähinnä perheen historiaa ja arkielämää ennen Gretan ilmastolakkoa. Minun kävi koko perhettä vähän sääliksi: lapset kaikkine diagnooseineen ja vaikeuksineen, joita vanhemmat eivät oikein kykene hanskaamaan. Tässä kirjassa ja minun lukemanani perheen ilmastoahdistus kohdistuu erityisesti lentoliikenteeseen ja jossain määrin toissijaisesti teollisuuden päästöihin. Mietin myös, miksi jotkut äärimmäiset vaatimukset herättävät voimakasta vastarintaa ja toiset hyvin samantapaiset äärivaatimukset voivat houkutella mukaan elämäntapamuutoksiin. Thunbergin perhe ei onnistu houkuttelemaan minua muuten kuin hyvin pinnallisella tasolla pohtimaan ilmastoa ja lähinnä sillä tavalla, että "en halua ahdistua mistään yhtään enempää". Muutamia vuosia ties monennenko kerran lukemani Ekovuosi Manhattanilla on vaatimuksiltaan vähintään yhtä äärimmäinen, mutta houkuttelee ja puhuttelee paljon enemmän ja saa minut aivan eri tavalla pohtimaan omia valintojani. 

Ilkka Pyysiäinen: Jumalaa ei ole. Kaiken lukemani lahkolaiskirjallisuuden vastapainoksi uskonnoton pamfletti. Ensin tulin vähän kiukkuiseksi, sitten hämmennyin: ainakin neljännes kirjasta on omistettu eksorkismille, manaamiselle ja muulle vastaavalle henkihommelille, josta minulle tulee vähän paha ja ahdistunut olo. Olin monta kertaa jättämässä kirjan kesken, mutta sinnittelin kuitenkin. Kirjan lopussa sentään oli kohtalainen ja asiallinen yhteenveto. Mietin asioita yhden pienen kävelyn verran, ja oivalsin että meillä kaikilla on kiihkeä tarve olla oikeassa: olipa kyse omasta suosikkijoukkueesta, ilmastonmuutoksesta, tasa-arvosta tai uskonnosta, mistä tahansa sydämenasiasta. Kuvittelemme, että mitä voimakkaammin, kovaäänisemmin ja mielestämme perustellummin asian sanomme, sitä varmemmin vastapuoli yhtäkkiä oivaltaa että näinhän sen asian on pakko tietenkin olla, kappas kun olenkin ollut tyhmä. Niinhän ei tietenkään ole (tuskin tulee olemaankaan), koska keskustelun vastapuoli on tietysti aivan samaa mieltä omasta kannastaan, yhtä varman vankkumattomana, yhtä kovaäänisesti ja painokkaasti perustellen.  Siinä sitten jäpötetään kumpainenkin omassa taistelukuopassaan, varmana siitä että on oikeassa. Jatkossa yritän olla lähtemättä edes mentaalitasolla väittelemään sydämenasioista, koskevatpa ne mitä tahansa jollekulle olennaista asiaa (suosikkijoukkuetta, ilmastonmuutosta, tasa-arvoa, uskontoa, mitätahansa). Hyvää tekevä oivallus. Kirja löytyi kun selasin kirjaston e-kirjavalikoimaa ja etsin mitä tahansa luettavaa. E-kirja.

Kristiina Saha: Minäpäivät. Harmaa Hellevi on väliportaan pikkupomo YT-neuvottelujen pyörteissä, vaativan, kahlitsevan ja mielenterveysongelmista kärsivän äidin ainoa kuuliainen tytär, nainen joka tekee kuten käsketään. Firma lähettää Hellevin muuttumisleikkiin kylpylään ja kilttinä naisena Hellevi tekee kaiken käsketyn, myös siellä. Jotenkin tummanharmaa ja synkeä, mutta myös oivaltava ja hauskanpuoleinen lukukokemus. Pidin, vaikka en oikein osaa sanoa kirjasta mitään. Löytö kirjaston uutuusvalikoimasta.  

Tara Lange: Ilman sinua ei olisi minua. Parisuhteen vetovoima. Ei ole lukuvuoden ensimmäinen kerta, kun ihmettelen, millä seulalla hidasta elämää -kustantamo tekee kustannuspäätöksensä. Jos joku vähemmän nimekäs henkilö olisi vastaavan epistolan jonnekin kustantamoon lähettänyt, se todenäköisesti olisi palautettu kohteliaalla kiitoksella ja ehkä peräkaneetilla liikaa minää, liian vähän yleistä. Lukukokemus oli suoraan sanottuna pettymys. (ja kun ottaa huomioon, kuinka kauniisti yleensä sanon loppuun lukemistani kirjoista, tämä on raskas tuomio) Miehet marsista, naiset venuksesta -ajattelua vähän uudessa paketissa (jokaisessa meistä on maskuliinista ja feminiinistä, niiden pitää olla tasapainossa; pahoitteluni spoilerista). Enimmäkseen kirjassa kerrotaan kirjoittajan ihmeenihanasta ja elvyttävästä uudesta (mutta ah! niin lopullisesta!) parisuhteesta, jossa me kumpainenkin kasvamme niin ihanasti yhdessä yhteen ja aikuisiksi ja tralla-laa. Moni asia teoksessa on hyvää parisuhdeasiaa, mutta lukukokemustani varjostaa kirjoittajan jatkuva omassa elämässä rypeminen (tai sen ihannoiminen), ja vaikka parisuhteita on yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin, niin himppasen verran saa suhdetta pohtimaan myös se, että ihannepari asuu eri osoitteissa viikko-viikko avioliittoa. (pahoittelut toisestakin spoilerista). Lue ehkä mieluummin jokin toinen parisuhdekirja. Ei mitään muistikuvaa, mistä olisin kirjavinkin saanut. 

Enni Mustonen: Yhdeksäs aalto. Heti kun aloitin kirjan, muistin että olen joskus pieni ikuisuus sitten lukenut sen, ja muistin että loppuratkaisussa oli jotain outoa dramatiikkaa. Tykkään Mustosen maaseuturomantiikasta: nämä leppoistavat tarinat kuorivat minusta esiin pienen hellan äärellä puuhastelevan emännän. Maaseudun rauha ja lopussa he saavat toinen toisensa - mitä muuta ihminen kaipaa syksyn sateiseen iltaan? Muistin oikein: kirjan loppuratkaisu tapahtui viimeisellä viidellätoista sivulla, liian yhtäkkisesti ja nopeasti, vähän huterastikin. Tarina sopi täydellisesti sateisen illan puhteeksi. E-kirja löytyi kun etsin e-kirjastosta mitä tahansa luettavaa.

Tuomas Rajala: Isävuoro. Miehekäs selviytymisopas eroon. Luin, vaikka en millään muotoa kuulu kohderyhmään: en ole mies, en eronnut, enkä (toivottavasti) eroamassa. Napakka, selkeä, asiallinen ja silti liikuttavakin kirja pohtii avioeroa monelta kannalta. Vertaiskertomukset valottavat käsiteltävää aihepiiriä, välissä pieniä kevennyksiä, mm. kaikkien aikojen erovoimabiisilista ja kaikkien aikojen seurapiirierot. Kuulin kirjailijan haastattelun radiossa: rehellistä ja nöyrää puhetta, ajattelin tuolloin että kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus. Kannatti. E-kirja.

Kim Östman: Mormonit. Historia, oppi ja elämä. Perinpohjainen, ensimmäinen suomalainen yleisesitys mormoniuskonnosta. Kirjassa esitellään sekä liikkeen historia että nykypäivä, kuvataan hyvin konkreettisesti kuinka tämän päivän Suomessa mormoniuskoinen elää ja miten suomalainen elämäntapa eroaa tai kulkee rinnan amerikkalaisen uskon kanssa. Perhekeskeisyys yllätti: avioliitto ja perhe ovat keskeinen tapa ilmentää ja elää todeksi uskoa. Koska rakastan kaikenlaista nippelitriviaa, olin suunnattoman ilahtunut hattutarinasta ja siitä että ihan oikeasti kuuluu käyttää tietynlaista alusvaatetta. Yleistajuinen, selkeä ja kiinnostava kirja piirtää kuvaa ei-lahkosta, vaan kohtalaisen ymmärrettävästä, jopa lähes järkeenkäyvästä rytmiryhmästä. (kokemusasiantuntijat voivat toki olla eri mieltä). Löytyi kirja-arvostelun perusteella, e-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)