Äänikirjakriizi

minulla on uudet hienot langattomat höörluurit.
Ostin kun kohtalaisen halvalla sai: minun ei kannata investoida kovin kalliisiin kun olen vähän epävarma omista kuuntelukyvyistäni.

Minulla on myös liikunta-angst, joka kohdistuu suosikkilajiini uintiin.
Kun en saa lähdetyksi uimaan, olen ruvennut kävelemään.

Olen yrittänyt modernin tavoittelussani yhdistää nämä kaksi asiaa ja kiikkua trendin aallonharjan jälkimainingeissa harjoittamalla yhtäaikaista liikuntaa ja kuuntelemista.

Kyllä on vaikeaa.
Ensin lainasin yhden äänikirjan - Kimi Räikkösen elämäntarinan - äänikirjastosta, mutta eihän siitä mitään tullut, kun en tykännyt lukijasta.
Enkä kyllä oikein kirjoitustyylistäkään.
Sitten lainasin toisen äänikirjan, semmoisen minkä tiesin hyväksi ja mieluisaksi - Pauliina Vanhatalon Toinen elämä.
En tykännyt siinäkään lukijasta.
ne ovat liian ilmeettömiä, siitä se johtuu. siitä ilmeettömästä luennasta tulee minulle mieleen sellainen ylimielinen besserwisser-opensuosikki -mielikuva, oli sitten nainen tai mies kyseessä

Enkä oikein päässyt ensin sen höntyilyn kyytiin, mutta päätin että nyt kyllä opettelen.
Vaikeaa oli.
Paljon hienoja ajatuksia menee ihan sivukorvan.
Sitten kun vähän aloin päästä jyvälle hommasta ja olin menossa töihin, ja olisin ihan halunnut kuunnella koko bussimatkan sitä, niin eikös lyönyt jumiin se kuunteluohjelma.

Suivaannuin.

Menin Yle Areenaan, ja kuuntelin ohjelman suomen kielen lumisanoista.
Niitä on paljon.
Yhdestä olin eri mieltä. Minusta kuura ei ole varsinaisesti lumisana, vaan kuura on enempi semmoinen mikä on ennen lumivaihetta.
vähän niin kuin halla, että ei ole lunta mutta ilmentymä tosi kylmästä ja lumettomasta

No sitten oli työpäivä ohitse ja sää oli mukava ja vähän kuurainen.
Ajattelin että voisin kävellä kotiin.Tulisi hoidettua päivän liikunta jotenkuten.
Menin taas Yle Areenaan ja sieltä ponkaisi silmilleni kuunnelma Kova kuin kivi.
Minulla on siitä traumaattinen muisto teinivuosilta: oli aivan hyytävän kammoittava kuunnelma mielestäni.
Muistan että ihan varta vasten olisin parkkeerannut itseni kuuloradion eteen sitä kuuntelemaan ja olen niin traumatisoitunut siitä että koko perhe tietää että se on kamalin muisto mitä voi olla
paitsi kahta kirjaa ja yhtä elokuvaa.

Mietin asiaa samalla kun kävelin töistä kirjastolle asti ja sitten päättelin että kävelyn ja nukkumaanmenon välillä on riittävästi tyhjää tilaa, uskallan kuunnella kaikkien aikojen pelottavimman kuunnelman.
Vuosikymmeniä olen hellinyt mielessäni muistoa siitä ja sen hyytävyydestä: Eunice Parchman tappoi Coverdalen perheen koska hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa
sillaisesti se alkaa, kaikessa hyytävyydessään. Jos on oikeinkirjoitusvirhe, niin en voi mitään. En tiedä kuinka kirjoitetaan, koska oli luureissa

Vähän jännitti sitä aloittaa, mutta pistin töppöstä toisen eteen ja kuuntelin korvat luurien ympärillä pörhöllään ja sormi valmiina stop-näppäimellä jos aivan pahaksi käy.
Oli kuulkaa hyvä.
Aivan loistava.
Eikä yhtään hyytävä, vaan kertakaikkisen mainio, paikoin jopa hauska.
Niin sitä ihminen aikuistuu.

Ja kun tulin kotiin, hehkutin sitä ensin Lehtorille ja sitten sille kaikkein auditiivisimmalle teinille, joka taisi vähän kiinnostua.
Vaihtarina se kertoi, että koulussa oli juuri puhuttu kuunnelmista, ja että hänen luokallaan on ihmisiä jotka eivät tiedä mitä kuunnelma tarkoittaa. ("eikö nyt siitä sanasta jo pysty päättelemään että mikä se on?")
Äikän ope oli miettinyt jotain esimerkkiä ja muistanut että joskus ennen vanhaan on ollut Knalli ja sateenvarjo.
Teini oli huitonut että ope-ope, niitä on Areenassa ja ope oli saanut nauruhepulin että onko tämä kodin peruja.
Nyt ne sitten kuuntelevat seuraavalla äikän tunnilla Knallia ja sateenvarjoa.
Teini osaa kait jokaisen jakson ulkoa
semmoisia lapsista tulee kun niitä säilytetään minun kodissani; silleesti outoa, koska minä en ole ollut niistä mitenkään innostunut, siis knalleista. enkä kovin paljoa edes kuunnelmista, koska muistoissa on kummitellut coverdalen perheen kova kohtalo

Tästä inspiroituneena minä kiepsautin seuraavaksi luureihin knalli-hommeleita ja nyt tiedän mitä pystyn kuuntelemaan, vaikka äänikirjoja oikein vielä en.