Kaipasin perjantaina saunaa.
En ole mikään suuri saunoja, mutta perjantai-illan saunasta on tullut siirtymisen rituaali.
Lauantaina aloitin päivän pienellä kävelyllä heti herättyäni - ilman aamiaista, ilman mitään.
Kävelin kuntopolun alkuun.
Kello oli hätinä puoli kahdeksan.
Minua vastaan tuli iso ulkomaalaiskilvillä varustettu maasturi.
Sinne tyhjälle pururadalle.
Onhan siellä tietysti vaikka mitä kuntoilupaikkoja ja muuta, mutta outoa silti.
Varsinkin kun se auto hyrrytti ohi parkkipaikkojen sellaiselle kuntoilulevikkeelle.
Minulle tuli kummallinen olo. Mitähän kauppoja siellä mahdettiin käydä?
Yritin hipsiä kotiin vastasataneessa lumessa niin, ettei jalanjälkiä jää näkyviin.
**
Pikkukoululaistalouksissa on kaikenlaisia hienoja kotilukujärjestyksiä kokkailutunteineen, välitunteineen ja muine kommervenkkeineen.
Minä yritin lanseerata teinitalouteen mukautetun version: kympistä kymppiin.
Aamukymmeneen mennessä pitää olla aamupala syötynä ja jonkinlaisessa päiväkuosissa.
Iltakymmeneen mennessä pitää olla iltapesu tehtynä.
Joo-joot olivat vähän sen tyylisiä että mouhoa sinä vain, kyllä me tiedetään ettet enää viikon päästä muista koko juttua ja hah-hah-haa siinä vaiheessa.
Olen aina ollut jonkinsortin päiväjärjestysuskovainen. Tietyt asiat elämässä tehdään tietyssä järjestyksessä ja jonkinlaisella aikataululla.
On täysin oma vikani, että en oikeastaan koskaan ole formuloinut ääneen sisäistä aikatauluani.
Siitä johtuu se, että olen vaikkapa viikonloppuisin usein äärettömän turhautunut, kun kukaan muu ei noudata minun mentaalilukujärjestystäni.
Oman mielenterveyteni takia olen tehnyt sisäisen mentaalilukujärjestyksen itselleni.
Päivä alkaa ulos menemisellä.
Päivään kuuluu tietty määrä ruokailuja.
Ja nyt - poikkeusaikana - jokaiseen päivään kuuluu kutomista, lukemista ja maalaamista.
Viikonloppuisin maalataan Isoveljen roolipelihahmoja, arkisin ei. (tai ainakaan vielä). Arki-illan puuhat (ja uutisseuranta) päättyvät vesivärituherteluun.
Vielä en ole ohjelmoinut mentaalikalenteriini jumppatuokiota. joo-joo.
Jokaiseen päivään kuuluu myös ainakin pari sisätilasta poistumista.
Aivot tarvitsevat siirtymiä.
Tätäkin ajatusta yritin ajaa nuorisoon. Joo-joo.
Ja Lehtoriin. Olet epäilemättä oikeassa.
Meillä on metsä lähellä.
Sunnuntaiaamupäivällä kävelin ison pulkkamäen päälle.
Siellä on ikiaikaisen vanhaa kalliota, sellaista jonka pinnassa kulkee jääkautisia jääreunan uurteita.
Makasin kalliolla, kuuntelin sen pakanallista kuminaa ja tirputtavia lintuja.
Kiipeilijä tajusi, että ulkokiipeilyt kavereiden kanssa alkavat olla ohi - vaikka ne hätinä vasta alkoivat.
Kun asiasta lauantaina keskusteltiin itkuisen teinin kanssa, sanoin että eihän me olla sama kuin kaverit, mutta meitä on kolme. Valitse joku, ja opeta sitä.
Se ei ole sama asia, mutta enemmän kuin ei mitään.
Vähän on parempi kuin ei yhtään.
Sunnuntaina lähdimme lähimetsään katsastamaan potentiaaliset kivet.
Näyttää siltä, että lähiviikkoina joku meistä opettelee spottaamaan.
toivottavasti Lehtori, ne olivat aika pelottavia kiviä.
 |
| sahalle tarvetta: kantissa on kiven paras reitti ja alla puunkonkelo huomaakohan kukaan jos joku sahaa kaatuneen puun pois? |
 |
| kevät kuulostaa purolta |
 |
| sunnuntain askare minusta on lahjakkuus kaukana, mutta flow! |
Lähiössä ei läpytetä.
Yhteisöllisyys on työn alla, jos osalla on ikkunat metsään.
Lauantaina luulin että sain seuraa naapuritalosta, mutta se olikin vain joku känkkäukko tupakalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti