Onko tätä mennyt jo muka kuukausi?
Onko jo huhtikuukin liki puolivälissä?
Mielestäni on edelleen maaliskuu.
Pidin torstaina ylimääräisen vapaapäivän mämmi- ja muissa hommeleissa.
Torstaina hymyilin leveästi koko päivän ja olin ihan jee. Ja tein myös ahkerasti kaikenmoista.
Saatoin ilmoittaa (jo ennen viinilasillista, huom!) että en enää ikinä mene töihin vaan nösvään koko loppuikäni jotain pientä ja pidän huolta kodista.
Samaa mieltä olin perjantaina ja lauantaina ja jossain määrin sunnuntaina (näihin päiviin ei kuulunut viinilasillisia) (miten se on mahdollista?)
Maanantaina olin jo ihan että huh, onneksi on edes välillä normaalia arkea.
Minusta olisi aika hyvä rytmi semmoinen että kolme tai neljä töitä ja kolme tai neljä vapaata.
Koska sunnuntain sää oli surkea ja kaikki kivat jutut oli joka tapauksessa peruttu, päätimme että käymme läpi kaikki taloutemme lautapelit ja tutkimme, onko niissä mitään säästettävää.
Pelasimme Inkan aarretta ja Carcassonea ja ne päätettiin pitää.
Maanantaina jatkoimme Carcassonella - siitä voi hyvinkin tulla iltojemme ilo - ja sitten vain totesimme loppupeleistä että ei oikeastaan kiinnosta.
Kävin läpi poistettavat pelit ja totesin että yksikään ei ole täysin ehjä. Puuttuu noppaa tai tiimalasia tai nippeliä tai nappelia ja ohjeet ainakin puuttuvat. (ymmärrän että nippelit, nappelit ja ukkelit on omittu leikkeihin, mutta missä ovat ohjeet? mitä käyttöä niillä on ollut lasten leikeissä?)
Olin jo hyvän tovin säkenöinyt lahjoittamisen jaloa hyvää mieltä, mutta tajusin, että en taida haluta lahjoittaa kenellekään perheriitaa.
Sitten keksin että lahjoitamme pelit varaosiksi semmoiseen paikkaan missä pelataan paljon.
Minusta olisi kivaa olla pelaava ihminen, mutta
1. en ikinä muista miten pelit menevät
2. kukaan ei halua pelata kanssani.
Minusta kivoja ovat esim. Scrabble, mutta Lehtorista Shakki.
Lapsista Skipbo (miten se oikein kirjoitetaan), minusta Uno.
Meillä oli siskon kanssa erilaisia versioita Unosta, huijaus-Uno ja läpsy-Uno ja vaikka mitä kaikkia niitä oli.
Suloiset pulluraposkeni ahistuivat kun kuulivat että meillä oli huijaus-Uno. Heidän mielestään on aivan moraalitonta huijata pelikaveria.
Erityisen arveluttavaa se on, koska huijasin omaa pikkusiskoani.
Minusta meillä oli yhteisymmärrys.
Mulla on jo mennyt päivät ihan sekaisin, mutta mulla oli kanssa joku pääsiäisen päivistä oikeinkin hyvä. Ja nyt kun mietin, niin se oli lauantai, jolloin kuopus tuli sieltä teidän suunnalta käymään (ei pidetty turvavälejä, vaan ihan normaalisti elettiin niinkuin perheissä eletään, vaikka eri osoitteissa nykyään asutaankin).
VastaaPoistaSunnuntai olikin sitten jo semisti huono, koska oli kepuli keli, poika lähti takaisin kotiin ja golfkenttäkin oli kiinni, eikä kuvailukaan räntä- ja vesisateessa niin kiinnostanut. Ulkoilin kyllä ihan normisti, mutta ei se ole sama asia.
Ja eilinen oli jo ihan plaaah. Paitsi että illansuussa päätin suksia suolle, joka on mun voimaantumispaikka. Ja parasta oli, että en nähnyt siellä ketään muuta. Ai että. Yleensä on parkkipaikka ihan täynnä, mutta nyt ei.
Meillä ei taida olla lautapeleistä kaikkine osineen tallella enää kuin Muuttuva labyrintti ja sitä ei kovin montaa kierrosta jaksa. Ei tosin ole kanssapelaajiakaan, ettei sen puoleen.
Eipä meilläkään ole esikoista rajattu turvavälin ulkopuolelle, kaipa sitä nyt vielä sen verran samaa perhettä ollaan.
PoistaNuo pääsiäispyhien räntäkelit veivät kyllä jonkin verran ulkoiluiloa.
Mutta onpa mahtavaa että golfaamaan pääsee - melkein kaikki muu liikunta onkin aika tarkkaan rajattua...
Meillä pelataan korttipeleja koko kesän ajan mökillä ja afrikan tähti on ikisuosikki (koska ei kestä liian kauan). ILoa!
VastaaPoistaMeillä lapsuudenkodissa ei jostain syystä ollut Afrikantähteä (minulle ei ole koskaan selvinnyt miksi vanhemmat eivät suostuneet ostamaan sitä).
PoistaPeli kasvoi meidän mielissämme ihan legendaarisiin mittoihin ja inusimme aina kaikkia kavereita pelaamaan sitä.
Lopulta askartelimme siskon kanssa sellaisen itse.
Siitä tuli kaveriporukoissa todellinen hittituote. Harmi ettei se ole selvinnyt muutoistamme, vaan on kadonnut jonnekin historian hämäriin :(
Silloin kun tämä poikkeustila alkoi kuvittelin, että pelaamme yhdessä kaikki lautapelit läpi. Niitä on varmaan pieni kirjahyllyllinen. Tähän mennessä lapset ovat pelanneet eri kokoonpanoilla korttia ja unoa. Muutamaa lasten peliä olen pelannut työnpuolesta hoitolasten kanssa. Koko perheellä on pelattu Aliasta, Cluedoa ja Trivial Pursuitia. Kutakin kerran. Ja niissäkin kerroissa on osan mielestä jo kerta liikaa. Haaveeni yhdessä pelaavasta koronaperheestä voidaan unohtaa. Kerran viikossa on käyty koko perheellä metsässä. Siitä pidän kiinni. Ja lähtövaikeuksien jälkeen metsä on tehnyt hyvää kaikille.
VastaaPoistaMullekin tuo yhdessä pelaaminen näyttää olevan jonkinlainen toteutumaton haave :)
Poista