oudon kevään outo havainto

"Se ettei minun tarvitse laittaa iltaruokaa eikä tarjoilla sitä eikä tiskata sen jälkeen, Chiara. Se että voin syödä leipää ja juustoa ja salaattia tai olla syömättä salaattia tai leipää ja juustoa ja laittaa itselleni mitä huvittaa. Mutta ennen kaikkea se, että voin syödä milloin huvittaa ja lukea ruokapöydässä ja sitten voin mennä takaisin työhuoneeseeni ja käydä pitkäkseni sohvaan ja lukea koko illan.
Nähdessään, että Chiara valmistautui sanomaan jotain, Paola kohotti kätensä ja jatkoi: se että voin tulla keittiöön hakemaan lasillisen viiniä tai grappaa, tai kiehauttaa itselleni kahvit tai teetä tai juoda vain lasillisen vettä eikä minun travitse puhua kenenkään kanssa eikä tehdä mitään kenenkään hyväksi. Ja sitten voin palata kirjani pariin, ja kun rupeaa väsyttämään, menen sänkyyn ja jatkan lukemista siellä.
- Sitäkö sinä haluat tehdä? Chiara kysyi kuulostaen niin pieneltä että olisi mahtunut seisomaan puunlehden alle.
Paola vastasi huomattavasti äskeistä enemmän lämpöä äänessään: Niin Chiara. Aina silloin tällöin haluan tehdä juuri sitä."

Paola Falier, komisario Brunetin vaimo Donna Leonin kirjassa Tuntematon ihailija. (suom. Kaijamari Sivill)

*

Vasta nyt, tämän omituisen etäkevään jäljiltä, kun verstashommelit ovat kunnolla käynnistyneet, tajuan miten kuormittunut olen.
Miten kuormittuneeksi ihan normaali elämä minut saa.
En ole koskaan ennen ajatellut, saati huomannut sitä. Ollut vain repaleisen-räpäleinen ja levoton.

Miten paljon minua kuormittavat ihmiset, ihmisten tapaaminen, seurustelu, asioiden hoitaminen ja järjestely.
Silloinkin kun ne ovat mukavia, voimaannuttavia, iloisia, yhteisöllisiä asioita.
Silloin, kun itse hakeudun ihmisten pariin, kun itse tarvitsen ihmisiä ja seuraa.
Silloinkin kun työ (satunnaisesti) tuottaa mielihyvää.
Silloinkin ne kuorimittavat ja saavat aikaan omituisen lepattavan olon.

Olisikohan olemassa työ, jossa (kähvelsin idean yhdestä Veera Vaahteran kirjasta) voisin istua jossain kopissa pelaamassa pasianssia ja aina välillä pöydän alla lukemassa kirjaa?
Niin että voisin säännöstellä olemistani?