(t)yöpaitakriizi

Teettekö semmoista että kun löytyy joku hyvä vaate niin ostatte heti kahdet tai kolmet samanlaiset?




Minä teen.
En shoppaile muuten kuin tarpeeseen, mutta shoppailen kerralla useampia erivärisiä.

Nyt minulla on semmoinen tilanne että tarvitsisin kesäpaitoja, kun viimeksi syksyn tullessa pistin pois kaikki työsiistit kesäpaidat.
Tai eivät ne mitään työsiistejä olleet olleet enää aikoihin. 
Lähmäis-kulahtaneita.

Mutta nyt minulla on vain tämmöisiä lyhkähihaisia:


Silleesti kivoja, mutta eivät ehkä aivan työkäyttöön.
Varsinkin kun toinen on yökäytössä.


(mitä pitäisi ajatella kun olen kummankin paidan saanut Lehtorilta?)


Lisäksi tarvitsin yhdet melko tyylikkäät housut ja kun löysin hyvät, ostin heti kahdet.
Luultavasti elämäni mukavimmat housut ikinä. 
Peilistä katsottuna näytin vähän siltä kuin olisi yöhousut, mutta sitten pistin korun kaulaan ja heti näytti työläisemmältä.
Tyyli on pienestä kiinni.

Paidoista on aina vain pula.

Toisaalta kun uudet housut ovat jotenkin mukavuudessaan vähän yöhenkiset, voisin ehkä pitää yöpaitaa työpaitana?


*

Minulla on myös (ja taas) kirjastokriizi.
Minun pitäisi löytää yksi Tommy Tabermannin runo, jossa puhutaan takista.

Tiedättekö miten paljon Tabermann on kirjoittanut?

Aika monessa ei puhuta takeista vaan muusta.

*

Nyt kun sain shoppailuputken auki, ja vain paidat puuttuvat, tilasin itselleni myös kahdet uudet kengät.

Ja kyllä varmaan kalsarivarastoakin pitäisi kohta uusia.
Niitä pitää olla enemmän kuin kahdet.

Ja sitten haluan kaikenmoista muuta, ihan vain turhaa, jota en tarvitse.

Kesäinen neulekin olisi kiva.
Tai siis oikeastaan välttämätön.

Paha vain, että usein kun tekee yhden (=2) hyvää löytöä, niin sitten shoppailuonni katkeaa, eikä löydä mitään ikiaikoihin.
Että mihin tässä nyt sitten yrittää suunnata sen energian, paitaan, kalsariin vai neuleeseen?

Kivaa ylimääräistä himphamppua kyllä löytää helposti.

*

13 kommenttia:

  1. Heti, jos onnistun löytämään mieluisat housut, mun on ostettava samantien kahdet, koska tilaisuus ei ihan äkkiä toistu. Sama koskee valkoisia perusmallin T-paitoja. Niitä pitää ostaa heti monta, että kestää vähän kauemmin ennen kuin paidat päätyy moporäteiksi autotalliin (meillä ei tosin ole ollut mopoja talossa viimeiseen 18 vuoteen, eikä oikein mitään muutakaan, mihin niitä rättejä tarvittaisiin, mutta kerään ne sinne talliin silti).

    Olen joskus löytänyt ihan tosi kivoja mekkoja (yleensä Nanson) ja meinannut ostaakin, mutta kun olen lapusta lukenut, että kyseessä on naisten yöpaita, olen vienyt takaisin henkariin. En halua olla liian tunnistettavasti yöpaidassa liikkuja päivisin, ja öisin taas en käytä yöpaitaa, joten on mulle vähän turha vaate.

    Suuntaa energia paitaan olis mun suositus. Se on kumminkin näkyvämpi kuin kalsarit, vaikka mikään ei toisaalta ole niin masentavaa kuin se, että aamulla huomaa, että kaikki mukavat ja kivat kalsasit on pyykissä ja jäljellä on vaan epämukavia tai muuten vaan tyhmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housuja ehdottomasti kahdet, aina! Housujen kohdalla shoppailuenergia on kaikkein häilyvin ja menee nopeimmin ohi.

      Iloa viikonloppuun!

      Poista
  2. Mä ostan usein paidan monessa eri värissä tai kuosissa, jos on kiva, mutta jostain syystä en koskaan (tai tosi harvoin) housuja. Vaikka niitä just pitäis ostaa monet, koska hyvien housujen löytäminen on vaikeampaa, kuin ydinfysiikan ymmärtäminen! Alkuvuodesta ostin yhdet farkut sinisenä ja mustana, mutta sitten iski korona, joten niitä ei ole tullut käytettyä ja nyt kesälläkään ne ei ole oikein hyvät (liian pitkät kesähousuiksi), joten kerrankin on syksylle valmiiksi kahdet housut.

    Kaikki ylimääräinen energia kalsareihin, niiden pitää olla mukavat ja niitä pitää olla tarpeeksi (ettei koko ajan tarvi olla pyykkäämässä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä ostan aina kahdet housut jos vain suinkin osuu sopivat kohdalle.
      Nyt löysin ihan mainiot ja ehdin jo vannoa etten enää ikinä käytä mitään muita housuja. (heh-heh, käytän. Nytkin)

      kalsareissa on aina säätämistä, mutta paidoista on ihan oikeasti jo akuutti pula. En voi päivästä toiseen kulkea kulahtaneissa panimopaidoissa :)
      Tule shoppailuonni, tule!

      Poista
  3. Olen (vihdoin) oppinut ostamaan tuplana esim. istuvat housut, mielellään vaikka eri värissä tosin. Paitojakin. Tosin en ole ostanut vaatteita itselleni yli vuoteen, kaappi on täynnä kaikkea (ei mitään päällepantavaa) ja kohtahan ne tulevat taas muotiinkin, hehehhe... Mutta koska oppisi ostamaan toiset hyvät lenkkarit? Paljon koirien kanssa kävelevälle istuva ja kevyt kenkä on must, mutta kun näistä nykylenkkareista tunkee ukkovarvas ulos, vaikka kuinka leikkaisi kynsiä! Aaaargh.

    Kivat paidat. Kyllä noilla vois töihin mennä. Ei tosin ihan joka töihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi (vai epäonneksi) muillakin on lenkkarin kanssa probleemia... Mä luulin että se on vain paljasjalkatossujen murhe. Mulla hajoavat myös sukat. Grr.

      Poista
  4. Jos Taberman ehtii odottaa maanantaihin, voin töissä vilkaista meidän runokokoelmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis mahtavaa! <3 Plarasin läpi jo sen paksun (1970-2010)...
      Tää runo on ilmeisesti ilmestynyt ennen 2006. En edes tiedä, onko se missään kokoelmassa.
      Mutta hienoa jos viitsit yrittää auttaa, tää on tärkeä asia!

      Poista
    2. Arvaas, muistinko katsoa tän tänään? Huomenna yritän uudelleen :)

      Poista
    3. Nyt vihdoin muistin selata seitsemän Tabermannia eikä yhdessäkään ollut takista mitään puhetta. sen sijaan oli paljonkin puhetta kaikenlaisesta muusta toiminnasta :D

      Selattu on siis Soturi, Rohkeus, Rakkauden kolme kehää, Passionata, Anna minä kumoan vielä tämän maljan, Kaipaus ja Kipeästi keinuu keinumme.

      Poista
    4. Valtavan suuri kaunis kiitos avustasi <3
      et arvaakaan kuinka paljon tämä vaivannäkö lämmittää mieltä!

      Poista