Tammikuun luetut

Tammikuun luetuissa tarinoita ja kirjoja laidasta laitaan: pääsin pitkästä aikaa kiinni omaan sekalaiseen lukutapaani - monenlaista, uutta, vanhaa, tuttua, tuntematonta, äärimmäistä hömppää, elämäkertoja ja kaikenlaista siltä väliltä.

Hyväätekevä lukukuu! 

Jos et vielä ole lukenut, lue Michelle Obaman Minun tarinani.
Ja Kankimäen Naisia joita ajattelen öisin.

Michele Obama: Minun tarinani. Luin uudestaan tämän energisen, hyväntuulisen, vahvan elämäkerran Obaman presidenttikaudelta.

 Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle. Matkakertomus roadtripista Intiassa, Himalajan vuoristossa. En ole lukenut vielä ensimmäistäkään Intiaan sijoittuvaa matkakertomusta, joka olisi saanut minut haaveilemaan matkasta tuohon vilkkaaseen, värikylläiseen, ihmisiä ja vatsatauteja tursuilevaan maahan. Niin mukavasti kuin tämäkin tarina on kirjoitettu, niin ei silti. Kadehdin niitä ihmisiä, joille Intia on Juttu. Minulle tulee pelkästä lukemisesta liian tungoksinen ja vähän vatsavaivainen olo. Moottoripyörällä pääsee, vuoristotauti vaivaa, jyrkänteet ja solat tuntuvat hurjilta, maisemat ovat kauniita. Suositus matkakirjoista pitäville, varsinkin nyt kun matkailu on vähemmässä. E-kirja.

 Dolly Alderton: Kaikki mitä tiedän rakkaudesta. Kun aloitin kirjan, tuli tunne, että olen liian vanha, liian naimisissa, liian eri sukupolvea, liian väärästä maasta, liian jotain ja en tarpeeksi jotain muuta. Deittailua, viinaa, bileitä ja sinkkuelämää Lontoossa ja sen liepeillä, omanapaista nöyhdän kaivelua ja itseterapiaa. Jostain omituisesta syystä jatkoin lukemista. Kirjoittaja pääsi jonkinmoiseen sopuun itsensä kanssa ja esitteli kolmikymppisen kaikkitietävyydellä oivallisia elämänohjeita lähinnä ystävyysrakkaudesta. Tavallaan pidin siitä, että kirjailija pääsi kiinni johonkin aikuiseen seestymisvaiheeseen, mutta sittenkin. Ja viimeiset parikymmentä sivua pyörittivät samaa teemaa uudestaan ja uudestaan: parisuhde ei ole ainoa rakkaussuhde tai välttämättä edes tavoiteltava ihmissuhde. Epäilemättä olen liian jotankin ja liian vähän jotakin muuta. Mutta tulipa luettua.  

 Olli Sarpo: Antipastoraali - novelleja matkoilta ruokakauppaan ja sinne. Opiskelukirja: tehtävänä oli lukea 2010-luvulla ilmestynyt suomalainen novellikokoelma. Kokoelman löytäminen oli haasteellista, kun kirjastoon ei tällä hetkellä pääse hyllyjen väliin etsimään; kokoelma löytyi googlettamalla. Pidin. Lyhyitä, pieniä, melkein runomaisia pätkäsiä ruokakaupasta, matkalta ruokakauppaan, ruokakaupan liepeiltä. Vähän rujoja, syrjäytyneenkauniita. Luin niin kuin kertojaminä olisi kaikissa lyhäreissä sama hahmo: jonkinlainen mielensäpahoittajaa vielä rujompi ja syrjäytyneempi kaupunkilaistyyppi. 

 Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia. 15 oivallusta elämästä. Ihana! Näkökulmia läsnäoloon, vapauttaviin sääntöihin, luontoon, keskittymiseen. Aloin kaivata hyväätekevää tyhjyyttä ja merkityksillä lastattua estetiikkaa. Lukusuositus ystävältä - lue tämä!

 Ben Rhodes: Obaman Valkoisessa talossa - presidentin neuvonantajan muistelmat. Rhodes aloitti Obaman kampanjatyöntekijänä ja pääsi puheenkirjoittajaksi Obaman presidenttiyden ajaksi. Ulkopolitiikkaan, erityisesti Iranin ja Irakin kysymyksiin sekä Kuuban tilanteeseen perehtyneen presidentin lähellä työskennelleen virkamiehen työelämä oli vaativaa, yksinäistä, kuluttavaa. Poliittiset elämäkerrat ovat minulle hankalia: en muista tapahtumia, en henkilöitä, en tapahtumien ajankohtia tai järjestystä. Amerikkalaiset poliittiset muistelmat ovat erityisen hankalia, koska lukijana en elä samaa heliosentristä maailmankuvaa - katson asioita pienen, Venäjän kainalossa olevan demokratian näkövinkkelistä. Kirja alkoi ja eteni työläästi, ja olin moneen kertaan jättämässä sen kesken, mutta sinnittelin eteenpäin samaa tahtia uuden vallanvaihdoksen tahdissa. Rhodes ryvettyi sähköpostiskandaalissa, ja ja kirjan loppupuolella ymmärsin, että koko kirja on kirjoitettu eräänlaiseksi todistajanlausunnoksi, oikeutukseksi sille, mitä ja miten tapahtui. Kirja on myös selkeästi piikki trumpilaiselle vallalle, vallankäytölle ja käsitykselle demokratiasta - yksi syy, miksi hyvin huojentuneena jaksoin jatkaa sitä eteenpäin. Jaksoin jälleen kerran ihmetellä sitä, miten keskeisessä osassa amerikkalaista politiikkaa retoriikka on. Väliä ei ole sillä, miten asiat ovat, vaan kuinka ne sanotaan. Olen iloinen että sinnittelin kirjan loppuun asti.

 Sophie Kinsella: Love Your Life. Ava ja Matt kohtaavat kirjoitusretriitissä ja päätyvät yhteen. Retriitin sääntöjen takia he eivät tiedä toistensa oikeita nimiä, ammatteja tai muitakaan taustoja. Palatessaan normaaliin elämäänsä he sopivat jatkavansa ilman menneisyyden painolastia - voiko suhde tältä pohjalta onnistua? Herkullinen alkuasetelma! Kinsellan päähenkilöhahmot ovat rakastavia ja rakastettavia, iloisia, innokkaita ja alati positiivisia kouhoja, jotka aina ovat vähän eksyksissä elämässään. Tuttu tyyppikategoria ja ennalta arvattava lopputulos tekivät kirjasta todellista hymyilyttävää hyvänmielen luettavaa. Höttöä? Ilman muuta. Tyhjäpäistä? Ei. Hyväntuulista? Taatusti. Luin, hymyilin ja luin, pidin vaikka pystyinkin ennakoimaan suurimmat käänteet. Pidin, lämmin suositus niille jotka kaipaavat huoletonta hyvänmielen kirjallisuutta.

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta. Viittäkymppiä lähestyvä kustannustoimittaja Tytti jää vuorotteluvapaalle pohtimaan elämää ja aikuista naiseutta; syväluotaus sinkkunaisen, vaihdevuosia lähestyvän naisen, työhönsä vähän hyytyneen naisen elämään, hauskasti aakkosittain järjestetty katsaus. Kuuntelin äänikirjana. Koska äänikirja on minulle vaikein laji, en saanut kaikkia tehoja irti, vaan moni oivallus ja mahdollinen samastumisen kohde jäi irralliseksi tai ilmaan. Ehdottomasti lukemisen (kuuntelemisen) arvoinen kepeän huumorin opus, lienee autofiktiota. Äänikirja.

 Sheila Roberts: Uusi alku. Tällä hetkellä meillä ei pääse kirjastoon muuta kuin noutamaan etukäteisvarauksia, eli on siis tehtävä todellisia sokkohakuja ja -varauksia. En muista millä hakusanalla tähän opukseen päädyin (olisi hyvä muistaa, sitä hakua ei kannata ehkä käyttää uudestaan). Tarinassa luetaan elämän yksinkertaistamiskirjaa ja päädytään yksinkertaistamaan elämää. Kirjan päähenkilö muuttaa tuosta vain hups! johonkin suloisen idylliseen vuoristokylään ja yksinkertaistelee siellä uusien lukupiiriystäviensä kanssa. Heppoinen höpöhöpötarina oli jotenkin rönsyilevä ja juuri sen verran höperö, että luin sinnikkäästi loppuun, vaikka opus olikin aika tyhjä. Kirjan kaikki olennaisimmat tapahtumat osuivat viimeiseen pariinkymmeneen sivuun - rakenne josta en koskaan ole pitänyt. Tämä kirja olisi ehkä ollut paikallaan jossain etelän lämmössä, pienessä aurinko-meri-viini-lomapöhelössä. Tulipa luettua. 

 Mary Marck: Yhteiskoululaisia. Nämä Helsinkiin, Suomen itsenäistymistä ympäröiviin vuosiin sijoittuvat tyttökirjat ovat aina olleet suosikkejani. Nimimerkin taakse kätkeytyy tuottelias kirjailija Kersti Bergroth. Luen niitä tyttökirjoja aina aika ajoin uudestaan, ja olin juuri pohtimassa, pitäisikö lainata joku Eeva-sarjan kirja kirjastosta. Oman kirjahyllyn siivousurakassa löytyi muutama sarjaan kuuluva nide, ja valitsin luettavaksi päähenkilöiden abikeväästä kertovan kirjan. Tarina on aina vain nuori: henkilöt elävät ja hengittävät nouruuden kiihkeydellä, kaikki tapahtuu aina tai ei koskaan, kestää tuhat vuotta tai sekunnin. Sarjaa on vaikea ajoittaa täsmälleen: kirjassa ei juurikaan viitata ympäröiviin tapahtumiin, tosin ylioppilasaineen aiheena on Tasavalta vai kuningaskunta - kokelaan on pohdittava kumpi vaihtoehto olisi parempi.  Minua viehättää kirjojen hengästyttävä dialogi, jonkinlainen ikuinen ja ajaton nuoruus - sillä juuri tuollaiselta tuntui abikeväänä ja juuri tuollaisilta ovat omat nuoreni vaikuttaneet tässä oman elämänsä kynnyksellä. Nopea nostalgiahumaus huolettomiin, onnellisiin aikoihin.

 Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Olen säästellyt tämän kirjan uutta lukemiskertaa jo melkein vuoden ajan: aloitin kertaalleen ja totesin ettei aika ollutkaan oikea. Nyt vuodenvaihteen jälkeen tuntui hyvältä palata yönaisten pariin, etsiä elämänviisauksia ja kirjoittamisen huumaa. Tältä lukukerralta muistiin: Ole rohkea, ei haittaa vaikka pelkäät. Pelaa niillä korteilla jotka saat. Pohdittavaa taas kerran pitkäksi aikaa. Kankimäen näkyvä kirjoittamisen prosessi tekee lukemisesta aivan erityisen ihanaa. 

 Marika Rosenborg: Te selviätte kyllä. Mahdollisuuksien parisuhde. Pitkästä aikaa parisuhdeopus: muistutteli taas kerran mieleeni sitä, kuinka tärkeää tunnepuhe ja erityisesti oma sisäinen tunnepuhe on. 

 Denise Rudberg: Salainen koodi. Ruotsin sotavuosiin sijoittuva kepeä tarina kolmesta naisesta, jotka värvätään puolustusvoimiin koodinpurkajiksi. Takakannen perusteella kuvittelin vakavammaksi, mutta kirja olikin kepeää ajankuvahöttöä kolmesta naisesta, vaatteista, syömisestä ja nuorista herrasmiehistä. Koodinpurku ja naisten rooli sotahistoriassa on kevyt kehys tälle helppolukuiselle perus-chicklitille. Ihan kiva.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Mukana #helmetlukuhaaste2021 
Koko vuoden luetut