työ- ja koronauupumus ja Sibeliaaninen kriizi

Oli hetken talvi, nautinnollista.

Tykkään pikkupakkasesta ja lumesta. 

Lainasin sukset ja hiihtelin lähi(ö)pellolle muutaman sadan metrin ladun. Olen hinuttanut peltoympyrää muutaman puolituntisen verran, se riittää hiihtämiseksi oikein hyvin.

kirjaston aulassa oli upea tilkkukollaasi ❤️

Olen työ- ja koronauupunut. 

Ei huvittaisi, ei jaksaisi. Ei. 

Haluaisin enimmäkseen vain olla rauhassa.

Maata sohvalla, plarata somea, lukea, ja hyvällä säällä käydä kävelyllä. 

Haluaisin nauttia siitä, että viikon päästä menen auttelemaan nuorta muutossa väliaikaisasunnosta pysyvään. 

Sehän on melkein seikkailu ja loma.
Kahden viikon päästä ajamme täältä sinne muuttokuorman kanssa.

En pysty. Haluaisin vain maata sohvalla, plarata somea ja lukea.

Ryhdistäydy nainen!

Nyt!

Lakkaa uikuttamasta ja säälimästä itseäsi!

Ystävä vinkkasi ihanasta kirjasta: Tyttö ja teeseremonia.

Siinä oli hyvä motto: Joka päivä on hyvä päivä. 

Ilman pakotettua positiivisuutta, jotenkin sellaisella tavalla, että jokaisessa päivässä on mahdollisuus. 

Jo ennen kirjan lukemista, ja ennen kuin edes tiesin koko motosta mitään, tein itselleni kalenterinsyrjään kivojen asioiden listauksen. 

Mietin mistä kaikista tekemisistä tulee jotenkin hyvä mieli.

Sitten pakottaudun tekemään niitä joka päivä. Kun pidän huolta siitä, että joka päivässä on useimpia niistä, päivä on ainakin melkein hyvä.

Luen. Sen aloitan nykyään jo heti aamulla. Nykyään olen melkein aina aamupalalla itsekseni. Luen.

Kudon. Edes muutaman silmukan verran.

Kävelen. Edes keskustan bussipysäkiltä verstaalle. Paitsi etäpäivinä. Silloin pitää kävellä muuten vain.
Uutena otin listalle Kuuntelemisen. Siihen ajauduin vahingossa.

Sain joululahjaksi superhienot langattomat luurit. 

Kun lähdin ensimmäistä kertaa hiihtelemään, ajattelin että tarvitsen jotain musiikkia korviini, mutta en oikein keksinyt mitä kuuntelisin. 

Hätäpäissäni en muistanut mitään muuta musiikkia kuin Tshaikovskin. (siis oikeasti, minulla on vaikka kuinka monta soittolistaa! miksen valinnut niistä?)

Suoratoistopalvelu tarjosi minulle Pähkinänsärkijää ja sepä olikin oivallista hiihtomusiikkia. Kevyttä, valoisaa ja valssillista.

Kuuntelin sitä sitten myös bussissa ilman suksia ja kävellessä ja muutenkin.

Tuli kevyempi olo.

Päätin että nyt pitää ottaa musiikin kuuntelu ihan tehtävälistalle, koska se todella saa voimaan hyvin.

Sitten päätin että pitää olla joku roti tässä kuuntelussa, koska jos jää etsimään täydellistä musiikkia johonkin hetkeen, se hetki menee ohi ja ärtyy suotta.

Arvelin että minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kuuntelen koko Tshaikkarin tuotannon (sitä on kait paljon), tai sitten venäläisten säveltäjien baletteja (niitäkin on vissiin paljon).

En tiedä vielä kumpaan päädyn, koska kuunneltuani Pähkinänsärkijän ja Joutsenlammen, palasin takaisin Pähkinänsärkijään. 

Olen urautumaisillani jo nyt.

Pitää muistaa kysyä Päivystävältä Viulistilta (aka siskolta) että mikä on se yhden kohdan kohta mikä muistuttaa jotenkin jotain Sibeliuksen teosta. Se tulee kolme kertaa melkein peräkkäin ja aina luulen että suoratoisto on yhtäkkiä hypännyt eri levyyn. 

En ole kertaakaan ehtinyt katsoa että missä kohdassa Pähkinänsärjentää ollaan menossa. 

Semmoinen on sibeliaaninen kriizi.

Lauri Viita -hetki: tietä käyden tien on vanki
vapaa vain on umpihanki