keskimmäinen lapsukainen sai opiskelupaikan ja muutti omilleen.
Viimeksi kuluneen kuukauden aikana se on
-oppinut pesemään kätensä
- oppinut pukeutumaan (suojavarusteisiin)
- oppinut petaamaan sängyn
- oppinut syömään terveellisesti (ainakin teoriassa)
Minä mietin että tarvittiinko mitään äidillisiä opetuksia, vai olisiko vain voitu olla koko sen lapsuusaika kuin pienet peltoeliöt.
(lapsi opiskelee terveydenhuoltoalaa, niin että taitavat olla vähän hienostuneempia versioita kuin ne joita minä kykenen opettamaan. mutta silti)
Lapsukaiseni on myös viimeksi kuluneen kuukauden aikana - itse asiassa jokaisen soittamamme puhelun aikana - viitannut siivoamiseen, imuroimiseen, tiskaamiseen, pyykinpesuun tai näihin kaikkiin yhdessä.
En muista kuulleeni häneltä mitään näistä lauseista ikinä ennen.
Ellen syyllistyisi somesynneistä pahimpaan eli sotkun glorifioimiseen (en tiennyt että sellaistakin voi olla), sanoisin ettei lapsukainen ole varmaan ikinä ennen tehnyt mitään niistä.
Ainakaan vapaaehtoisesti.
Mutta en nyt sitten sano, etten glorifioi mitään, saa someraivoa niskoilleni tai tunnusta olevani liian liberaali ja huono vanhempi noin yleisesti.
Kait se niitä sentään joskus on kumminkin tehnyt, ihan niin glorifiaattinen ja liberaali en kai sentään ole.
*
Olen somen innoittamana pohtinut itsekseni, miksi ei ole suloisen valloittavia teinivanhemmuusbloggareita.
Syy yksi on ilman muuta se, että teinien vanhempi alkaa olla kovasti keksiäkäinen, ja siinä bloggauksessa on haasteita - kuten hyvin muistamme.
Toinen syy on se, että suloisetkaan teinit eivät ole ollenkaan niin suloisia kuin taaperot.
Teinit ovat suustaan parempia (ja pahempia) mutta ei niiltä sellaista sööttiä pikkuvanhaa pohdintaa irtoa.
Haasteellista on tietysti myös se, että teinit (ja aikuiset) saattavat vierailla lukemassa, mitä heistä on kirjoitettu.
Heillä on taaperoa enemmän sananvaltaa omaan somepreesensiinsä, erityisesti oman vanhemman tilillä.
Voi kirjoittaa aika yleisluonteisesti vain.
Tässä kohden haluaisin kyllä myös kysyä, että onko taaperolta tarkistettu, haluaako hän somepreesensöityä.
Vanhempi voi toki kaikenmoisia päätöksiä tehdä vaikkapa kasvojen näyttämisestä tai näyttämättä jättämisestä, mutta onko se oikeastaan taaperon tai vauvelin valinta? Jos haluaisi kumminkin säkenöidä omilla kasvoillaan tai jos taapero haluaisikin että sen vanhempi mieluummin teeskentelisi lapsetonta (tätä toivovat teinit usein, erityisesti koulujen vanhempainilloissa ja muussa julkisuudessa)
Aika monissa asioissa annetaan lapsen sitten joskus valita itse, mutta saako tässä asiassa?
Olisi kyllä kutkuttavan houkuttavaa seurata instassa sellaisia vauva-taaperotyylisiä teinivanhemmuus-stooreja.
Kuvitelkaa vaikka mikä tahansa suloinen somepreesens-taapero viisitoistavuotiaaksi 'mmätiä-teiniksi.
Olisi sulo kaukana.
Mähän en tiedä lasten kasvattamisesta mitään, mutta kuulostaa, että siellä on onnistuttu hommassa aika hyvin. ;-)
VastaaPoistataidot hallussa :D
PoistaKiitos taas lohdun sanoista. On siis mahdollista, että munkin keskimmäinen saa opiskelupaikan, muuttaa omilleen ja alkaa siivoamaan!!
VastaaPoistakai ne kasvavat ja oppivat, pitää vaan yrittää luottaa siihen.
PoistaKyllä musta itsestänikin on suhteellisen yhteiskuntakelpoinen tullut, vaikka äiti ehkä on asiaa joskus kauan sitten epäillyt.
Repesin: "oppinut pesemään kätensä ja pukeutumaan" :D
VastaaPoistaMä en ole ihan osannut päättää, mitä olen mieltä niistä, jotka kirjoittavat (tai somettavat) lapsistaan ihan avoimesti... toisaalta en ymmärrä, mutta toisaalta välillä mietin, että ehkä se on nyt tätä päivää ja että tulevaisuuden teinit ei välitä, jos ovat olleet somessa pienestä pitäen. Omasta teinistä en kyllä halua kirjoittaa, kuin ihan maininnan tasolla, vaikka tällä hetkellä kirjoitettavaa olisi useammankin postauksen verran (nimimerkki "loppuuhan teini-ikä joskus, loppuuhan").
mulla on monia asioita, joista tekisi mieleni vertaishöpinän merkeissä kirjoittaa, mutta en voi. Yksityiset asiat ovat yksityisiä.
PoistaOlen jotenkin horjuvasti sitä mieltä, että toisaalta teinillä on oikeus kasvaa omana itsenään ja itsekseen, toisaalta meille vanhemmille voisi joissain tilanteissa olla vertaisvanhemmuudesta ihan älyttömästi hyötyä, lohtua ja iloa.
Onnea opiskelupaikasta keskimmäisellesi!
VastaaPoistaOsan lapsista kohdalla kuluu ihan hirveästi kasvatustyötä, että saa lapset pungerrettua koulusta ja kohti jotakin koulutusta, millä nuori voi mahdollisesti elättää itsensä tulevaisuudessa. Puhumattakaan mistään muusta kansalaistaidoista tai sosiaalisista taidoista. Minä olen esikoisemme kohdalla kantanut vettä kaivoon tauotta kolme vuotta ja olen valmis luovuttamaan. Omapahan on elämänsä ja tulevaisuutensa ja valinnat voi tehdä heti peruskoulun jälkeenkin sillä, että mihin pääsee eikä sillä, että mihin haluaisi.
Minulla olisi paljonkin sanottavaa teineistä. Mokomat eivät halua, että kirjoitan heistä juuri mitään. Ensimmäiset reklamaatiot olen jo saanut :)
Että voisin olla teinibloggari. Tosin olisin sellainen ärsyttävä marisija :D Tai no tuon keskimmäisen kanssa on ajoittain todella hyviäkin hetkiä. Esikoisen kanssa eletään konfliktista toiseen ja sehän toivoo jo voivansa muuttaa pois, jotta pääsisi mun holhouksesta eroon.
Kuulostaa rankalta väännöltä esikoisen kanssa.
PoistaLukio-ope puolisoni puhuu toistuvasti siitä, että lukioon menevälle motivaatio on aika tärkeä asia. Jos nuorella ei sitä motivaatiota ole, lukio on sille väärä paikka. Sen läpi laahautuminen motivaation puuttuessa on työlästä kaikille: opiskelijalle, opettajille ja varmaan perheellekin. Jos seuraavat kolme vuotta vain löysäilee ja etsii porsaanreikiä, ei se ole oppimiselle tai motivaatiolle mitenkään hyväksi.
Omasta kokemuksesta en suosittele painostamaan teiniä mihinkään oppilaitokseen vastentahtoisesti (meillä kyseessä oli koulunvaihto lukiosta toiseen), siitä kuulee seuraavat vuodet katkerasti ja tasaiseen.
Pojat myös heräävät vähän myöhemmin, tai myöhässä - tarvitsevat aikaa kasvulle. Siinä kohtaa vastaan tulevat kymppi- ja muut pohtimismahdollisuudet. Meidn kaupungissa jossain vaiheessa oli kympin lisäksi joku sellainen ysiplus-vaihtoehto, jossa nuori pääsi aina muutamaksi viikoksi tutustumaan erilaisiin oppilaitoksiin, ja sai mahdollisuuden korottaa ja etsiä suuntaa olemiselleen.
Lähipiirissä olen ihan konkreettisesti nähnyt että kasvu ja kypsyminen todella vaativat aikaa, joskus useita vuosia.
Tänä päivänä nuoren pitäisi ihan liian varhain pystyä erikoistumaan ja tietämään, mikä kiinnostaa. Se ja todistusarvosanoihin painottuvat valinnat eivät ole toimiva ratkaisu. Ne johtavat sellaisiin pakko-pitkämatikka-ratkaisuihin lukiossa, jotka eivät kertakaikkiaan sovi kaikille. (asian sivusta: olen sitä mieltä että jos matikka on niin turkasen tärkeää, pitäisi lukiossa opettaa vain yhtä matikkaa, ei erikseen pitkää ja pätkää. Jos valinta on olemassa, ei pitkälle saa laittaa kohtuuttoman suurta painoarvoa, koska se johtaa siihen, että matikan kursseja valitsevat sellaisetkin tyypit, joiden olisi parempi opiskella jotain ihan muuta. Ajattelua ja logiikkaa kehittävät myös kielet ja vaikkapa filosofia)
Mä olen itse aika voittopuolisesti yrittänyt rohkaista nuoria valitsemaan itse ja en aina välttämättä hyödyllisiä asioita. Olen pikemmikin yrittänyt suitsia ja hokenut epä-äidillisesti että älä valitse kieliä, ovat niin rankkoja; oletko ihan varma tuosta pitkästä matikasta; valitse mieluummin kuvis että saat jotain ilmaa päiviisi. Mä nimittäin olen siinä uskossa että sekä peruskoulu että lukio ovat tänä päivänä rankempia kuin meidän menneisyydessä, ja mieluummin tekee mahdollisimman hyvin vähän vähemmän hyödyllisiä aineita kuin itkien tositosi hyödylllisiä. Haluan myös uskoa siihen, että jos yhtäkkiä aikuisempana haluaa tähdätä korkeammalle, pystyy menemään iltakouluun tai mihin vain ja täydentämään osaamistaan, koska siinä tilanteessa on motivoituneempi.
Meillä tuo esikoisesi kanssa samanikäinen nuorimmainen oli alkusyksystä vähän samaa mieltä: se halusi mihin tahansa (suunnilleen lastenkotiin) että pääsisi eroon minun hirmuvallastani.
Tsemppiä!
Mä oon todennut, että se kaikki, jonka vanhempi on kokenut olleen hyödytöntä ja turhaa pään seinään hakkaamista, pulpahtaa pintaan sitten kun sen on pakko.
VastaaPoistaEnpä olisi itsekään uskonut, että siitä raivopääsählärikiukuttelijakarkailijaraivoajalaiskuriangstaajasta kasvaa ihan oikea ja ihana aikuinen <3
Olet oikeassa <3!
PoistaMä yritän aina ajatella sitä, että itsestä on kasvanut hyvä tai ainakin kohtalaisen kelvollinen aikuinen. Kyllä niistä omistakin lapsista ihan yhteiskuntakelpoisia tulee!
Tää menee nyt aiheesta ohi, mutta mua rasittaa sellainen teinipostailukäytös, jossa vanhemmat (äiti..) koko muun vuoden kitisee, kuinka hankalia teinit on, mutta ans olla, kun tulee kevättodistusten aika, niin jo kehutaan maasta taivaaseen, kuinka se oma kultapupunen taas on loistanut ja saanut niin ja niin monta kymppiä ja stipendiä ja mitälie. Aargghh. Olen muutenkin huono sietämään ristiriitaista viestintää ja toi edustaa mulle sitä, vaikka molemmissa oliskin kyse siitä, että äiti aidosti kertoo omista tuntemuksistaan sillä hetkellä.
VastaaPoistaIhana kuulla, että opiskelijalla on selvästi elämä mallillaan ja arki sujuu kivasti <3.
todentotta!
PoistaYlipäätään lapsen /nuoren saavutukset eivät oikeastaan ole vanhemman saavutuksia.
Vaikka onhan niillä vaikea olla vähän leuhkimatta.
Mutta se kaamea teinihän sen kaiken työn on tehnyt, itse - ei se vanhempi.
Tämä oli hieno! Itse olin sisäisesti tasajalkaa pomppiva innostunut tikru, kun kuuntelin ensimmäisissä puhelinkeskusteluissa mitä ruokaa nuorukainen oli laittanut. Se, ettei kotona ko. hommat kiinnostaneet yhtään ei siis tarkoittanutkaan sitä, ettei niitä koskaan tehdä. Juutuubista oli katsellut ohjeita, jotka totta tosiaankin ovat selkeämpiä kuin vaikka keittokirja, jossa sanotaan "laita uuni keskilämmölle".
VastaaPoistaMä olin varmaan itse pahempi teini kuin meidän teini. Mutta olen samaa mieltä, vertaistukea varmasti aika moni kaipaisi.
Onnittelut lapsen kasvamisesta ja opiskelupaikasta. Kai se on edelleen elämä, joka parhaiten opettaa (myös ymmärtämään en äitien opit) :D
VastaaPoistaTuossa ylempänä vastasit kepposkalle kuin mun ajatuksia. Olen itse sanonut lapsille, että esim valinnaisaineiksi kannattaa ottaa sellaisia, mistä tykkää eikä sellaisia, joista saa 'lisäpisteitä' jatko-opinnoissa. Kyllä ehtii opiskella elämän varrella ihan riittävästi lisää. Hirmuisen aikaisin mun mielestä pitää nykyään tietää, millaiselle alalle aikoo suuntautua, ihan jo 6-luokkalaisten pitäisi tietää haluavatko lukioon vai ei. Hulluksi on tämä maailma mennyt.