Viime aikojen kivuuksia

Välillä tuntuu siltä etten tee muuta kuin natise: työstä, stressistä, kaikesta. Vali-vali-nari-nari.

 Vaikka on elämässä silti ollut meneillään kaikenlaisia kivuuksia.

Yhtenä päivänä teimme kotona edelleen notkuvan nuoren kanssa perheretken Kakolanmäelle, entiselle vankila- nykyiselle hipsterasuma-alueelle. Hulppea paikka, aivan oma kylänsä! 
teinivanhempivink: kotona asuvan nuoren saa mukaan semmoisella tavalla, että ilmoittaa ruokatarjoilun olevan ravintolassa retken jälkeen

Tarkoitus oli huristella rinnehissillä (funikulaarilla) mäelle. 
Jumikulaarin toimimattomuus on legendaarista. Tiedän enemmän ihmisiä jotka eivät ole päässeet kyytiin kuin sellaisia, jotka ovat sillä ajelleet.
Kävelimme mäelle.
Kävelimme mäeltä alas.
Polveni narisivat rytmikkäästi.
Ilmeisesti ei kannata suunnitella eläkepäivien asunnonhankintaa Kakolanmäeltä: emme ole tarpeeksi hipstereitä ja polvet eivät ehkä kestäisi jumikulaarin oikutteluja.

Toisen retken teimme Turun Linnaan, tosin ilman teiniä ei voi jatkuvasti ruokkia sitä ravintolassa. Koko linnaa emme lähteneet kiertämään, mutta katsastimme uuden Vanitas-näyttelyn. (vanitas tarkoittaa turhuutta)

Bongasin täydellisen turhakkeen: viiksimuki!

Voi juoda kaakaota kermavaahdolla ilman että viikset sotkeentuvat. Vaadin viiksimukeja kauppoihin, viipymättä!

Lukuvuoden kestänyt seikkailu luovan kirjoittamisen maailmassa on viimeistä viilausta vaille valmis. Draaman kirjoittaminen on vienyt mennessään. 

Mininäytelmääni - jota on olemassa noin kolme kohtausta - on jo syntynyt myös spinoff. Siinä talonmies kaivaa kurtun komerosta ja alkaa pistellä polkkaa menemään. 
Onkohan suomifarssien kirjoittajille kysyntää missään muualla kuin kotiseutuyhdistysten kesäteatterikerhoissa?

Kirjaston hyllyjen väliin pääsi pitkästä aikaa vaeltelemaan. Ja kohta kirjasto menee kiinni! Mikä järki siinäkin on? Melkein kolmeksi viikoksi kaiken lisäksi.
Joku Muu on ehtinyt lainata kaikki kivat kirjat, kärsin jo valmiiksi. 

Olen ollut äiti yhdelle 20 vuotta. Se kävi kääntymässä viikonlopun yli, näin sitä ehkä kaksi tuntia. Sillä on kuulemma ikäkriisi. Minä sanoin että onko muka, arvaa miltä tuntuu olla noin vanhan äiti. (eikä se ole edes vanhin, vaan keskimmäisin)

 

Mietin kaikenlaisia outoja asioita: laskutikkuja, viiksimukeja, ja millaisia paitoja voisi myydä jumikulaarin alatasolla ja millaisia ylätasolla? Vähänkö olisi hieno paita että "se liikkuu sittenkin" (ylätasolta ostettuna) ja "yhä ylös yrittää" (alatasolta).

Yritin taas vaihteeksi opetella laskutikun käyttöä. Tarvitsin jossain hommelissa viivoitinta ja ainoa mitä löysin, oli isoisäni laskutikku. Yritin ymmärtää sitä. 
voiko aikuiselle ihmiselle puhjeta joku tarkkaavuuden suuntaamisen häiriö? viime aikoina olen ajatunut pohtimaan kesken kaiken kaikenlaista täydellisen turhaa. Niin kuin nyt vaikka laskutikkujen toimintaperiaatteita. en tarvitse sitä tietoa mihinkään, pystyn ratkaisemaan kaikki olennaiset laskutoimitukset kymmensormijärjestelmällä, eli sormilla laskemalla. ja sitä paitsi, tarvitsin viivoitinta! en laskinta.

Pää on yksi dominopalikkakaaos. Tiedättekö sellaisen missä yksi palikka kaataa kokonaisen jonon muita?