kirjahyllykriizi

 Nuorimmaisen muutto omilleen on käynnistämäisillään kartanossamme melkoisen tetriksen. 

Mitä mihinkin huoneeseen tulee? 

Kirjahylly on ollut keskusteluidemme polttopisteessä monen viikon ajan. Minulla on tunne, että hautaudun hyllyn ja kaikkien sen pölyisten kirjojen alle. Haluaisin tiivistää kirjat puolta pienempään tilaan tai matalampiin hyllyihin.
Lehtori ei ehkä niinkään.

hylly tuntuu kaatuvan niskaan

Viime vuosina hyllystä on kaivettu esiin milloin mitäkin kirjallisuutta, mutta sitä ei koskaan ole palautettu takaisin paikoilleen.
Välillä on ollut helpompaa lainata kirja kirjastosta kuin ryhtyä jäljittämään sitä hyllyn kaaoksesta. Kaaosta lisäsi vielä se, että ennen nuorimmaisen muuttoa kolme alinta hyllyä olivat sohvan takana piilossa. Sieltä jos jostain kirjoja kaivettiin kyllä esiin, vaan ei palautettu takaisin.
Paikoitellen kirjoja on kahdessa rivissä.

Kun varsinaisesta hyllystä loppui tila, rakensin jatkeeksi matalampaa hyllykköä - ja kuten tiedämme, lisäsäilytystilan hankkiminen ei melkein milloinkaan ratkaise siisteysongelmaa. Edes kirjahyllyssä.

lisähyllyt ovat vielä pahempia

Jos voisin valita, karsisin kirjoja ja levyjä niin paljon, että kirjastomme mahtuisi kolmeen metriin matalampaa kirjahyllykköä.

Sunnuntaiaamuna kaikki otti päähän aivan erityisen paljon.
Tuijotin kirjahyllyä ja päätin että sille on kertakaikkiaan tehtävä jotain.

Keräsin kaiken asiattoman irtoroinan pois hyllyiltä - pelkästään se helpotti oloani huomattavasti.
En halua hyllyyn yhtään pölyisiä pystejä tai mitään muutakaan sälää.
Jos meillä on sietämättömän korkea kirjahylly, olkoon se sitten vain kirjoille eikä millekään pölyjenkerääjäpysteille.

Lehtori tuli avuksi, ryhdyimme järjestelmällisesti käymään läpi matalien hyllyosien kirjoja.
Ne ovat helpoimmat.
Olen kerännyt niihin sekä omia että nuorten lasten- ja nuortenkirjasuosikkeja.
Pystyin helposti karsimaan pois sellaiset kirjat, joista olen itse aikoinani pitänyt, mutta jotka eivät ole kolahtaneet nuorisoon ja joita en itsekään ole kertaakaan avannut.

Samalla kasasimme selvitettävien kirjojen pinoa toisaalle.

iso hylly on hetkellisesti roinaton

Parin tunnin urakoinnin jälkeen kaikki irtoroina oli poistettu kirjahyllystä sille pitää tietysti vielä löytää paikkoja ja toinen matalista hyllyistä tyhjennetty kirjoista kokonaan.


Samalla kävin läpi omia kirjojani eri puolilta hyllykompleksia. Tulin siihen tulokseen että pystyn tiivistämään kaikki omat säilytettävät kirjani yhteen kapeaan matalaan hyllyyn. on pystyttävä, muuten en ala!
Loput ovat joko Lehtorin tai nuorison kirjoja sekä perheen valokuvakansiot.


pidetään/poistetaan -kasa odottaa
nuorison kyläilyjä ja selvittelyä

Tavallaan ymmärrän Lehtoria oikeinkin hyvin.
Hän on keräilijäluonne keräilykokoelmat tosin eivät ole hyllyissä ja lisäksi moniin kirjoihin liittyy keskeneräisiä suunnitelmia ja unelmia, muistoja matkoista Lontoon kirjakaupat -90-luvun puolivälissä olivat meille kummallekin melkoinen tajunnanräjäyttäjä - ymmärrän että luopuminen ja karsiminen ovat melkein mahdottomia toteuttaa.

Toisaalta mietin kyllä, montako History of Philosophy ja Philosophy of History -kirjaa ihminen voi tarvita? Puhumattakaan niiden History of History ja Philosophy of Philosophy -nimisistä jatko-osista.
En ole hennonnut kysyä, luetaanko niitä koskaan.
Enkä sitäkään, pysyykö tieto yhä ajantasaisena, vai vanheneeko se joskus.

Seuraava tavoitteeni on perata kaikki omat säilytettävät kirjani tiukalla seulalla ja siirtää kirjastoni toiseen kapeaan, matalaan hyllyyn.
Sen jälkeen näen kunnolla, mitä varsinaiselle kirjastollemme voisi tehdä.

Millaisella järjestelyllä jättiläishyllyn saisi näyttämään vähemmän päällekaatuvalta ja sekavalta ja enemmän ystävällismieliseltä kirjojen säilytyspaikalta?

En pysty kuvittelemaan takahuoneeseen mitään sellaista käyttötarkoitusta, joka sisältäisi sen, että minä viettäisin aikaani siellä.
Päällekaatuva kirjahylly on jotenkin niin kokonaisvaltainen elämys.
Olen toistaiseksi pystynyt ehdottamaan toistuvasti sitä, että takahuone pysyy romu-/vierashuoneena nuorison käytössä.
Ajatus siitä herraskaisesta lukuhuoneesta - Lehtorin ehdotus että minä istuskelisin siellä lukemassa saa minut melkein paniikin valtaan.



*

ps. olen näköjään kriizeillyt samasta asiasta joskus aiemminkin

7 kommenttia:

  1. Kirjahyllyn karsiminen ei ole niin helppo rasti kuin voisi luulla. Itse tein homman viime toukokuussa ja koville otti. Iloa viikkoon ja pian nähdään jee!

    VastaaPoista
  2. Minua ahdistaa kirjahyllyn raivaamisessa se, että ei ole oikein järkevää paikkaa, mihin ne raivatut kirjat kierrättäisi. Yksittäisiä kehtaa viedä kierrätyshyllyyn kirjastolle ja uusimmat jopa kelpasivat kirjastoon lahjoituksena. Mutta mihin laittaa 10 vuotta sitten kirjaston poistomyynnistä ostettu kirja, joka ei ole edes silloin ollut klassikon maineessa? Mutta noin muuten, teillä on eri hieno kirjahylly. Mä saattaisi vaan järjestellä, enkä raivata. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä toivoisin, että mulla olisi assistentti, joka hoitaisi kirjojen tai oikeastaan minkä vain raivaamani jatkokäsittelyn. Minulla ei ole mitään ongelmaa poistaa tavaraa, mutta sen saaminen ovesta ulos ja järkevästi kierrätettynä on yhtä tuskaa.

      Poista
    2. Minä taas osaan sen jatkokäsittelyn nykyisin jo hyvin, repullinen kerrallaan on hyvä syy kävellä. Mutta kirjat: en halua kuormittaa kierrätyskeskusta kirjoilla, joita kukaan ei todennäköisesti halua ja kirjan laittaminen kartonkikeräykseen vaan tuntuu väärälle, vaikka sinnehän ne varmasti lopulta päätyy sen kierrätyskeskuksen kauttakin. -q

      Poista
  3. Tämä kuulostaa niin tutulta. Kirjojen siivous voi olla todella raskasta hommaa, varsinkin kun niitä rakastaa. Meillä oli samantyylinen tilanne, eli kirjoja oli isossa kirjahyllyssä ja kahdessa rivissä. Minulle siivous oli suhteellisen helppoa, mutta miehellä oli suuria vaikeuksia luopua yhdestäkään kirjasta ;-)

    Tsemppiä kirjahyllyn/hyllyjen uudelleen järjestelyyn. Lopputuloksesta tulee vielä tosi hieno!

    VastaaPoista