Treenipäiväkirjaan: uimahallijuttuja

 Sopu sija anta, rakkaus vällyi väljentä (*) sanoi leopantterikuvioisiin aluspöksyihin pukeutunut seniorikansalainen kun tulin viereiseen pukukaappiin ja yritimme mahduttaa uimakamat rinnakkain.

(*)tuolta se luultavasti kuulostaisi ulkopaikkakuntalaisen korviin, minusta se kuulosti ihan tavalliselta vain

------

uimahallista ei voi laittaa kuvituskuvaa


Olen iät sun ajat käyttänyt yhden tietyn urheiluvaatemerkin uikkareita. 
Siis aina. 
Paitsi silloin kun odotin esikoista. Silloin minulla oli räikyvän oranssi halpakauppauikkari. ei muistella sitä yhtään, se hiutui läpinäkyväksi enkä tajunnut sitä itse.

Addun uikkari, koko 40. 
Menin tässä päivänä muutamana urheiluliikkeeseen kun alkaa nykyinen uikkari osoittaa vanhenemisen merkkejä.
Otin Addun kokoa 40, sekä toiveikkaasti myös kokoa 38 koska ajattelin että runsas uiminen on ehkä tehnyt ihmeitä ja kolmekasikin voisi olla sopiva.

En helkkarivieköön mahtunut edes siihen nelikymppiseen!

Sen vielä jotenkin olisin ehkä juuri ja juuri hyväksynyt että leveyssuunnassa olisi ollut mahtumisongelmia olisin selittänyt sen yhtäkkiä ilmestyneillä keskivartalolihaksilla mutta en mahtunut pituussuunnassa.

Olin liian pitkä siihen uikkariin.
Tai ainakin henkselit kalvautuivat epämiellyttävästi ihon sisään.

En sitten ostanut uikkaria vaan kypsästi mökötin.

Menin paria päivää myöhemmin eri urheiluliikkeeseen ja otin uudelleen sovitukseen saman merkin kokoa 40, paria eri mallia tai ainakin eri väriä ja sitten ihan huvikseni myös jonkun kilpailevan merkin.

Ihan sama probleemi. Kun ei mahdu niin ei mahdu. Ja osassa oli vielä epäpukeva leikkaus.
Kilpaileva merkki oli hiukan parempi mutta jos nyt yhtäkkiä päätän ruveta treenaamaan perhosuintia tai selkää niin eivät kyllä ehkä kädet pyöri kuin tuulimyllyn propellit vaan jumiutuvat liian tiukkoihin henkseleihin.

Ylpeys ei anna periksi sovittaa isompaa kokoa.
Tai pakko se kai on, kun haluan ihan tavallisen perusuikkarin, ilman mitään tukia, pehmusteita tai mitään. kuka edes haluaa uikkariin jotkut tissipehmusteet? (*)vesi kannattelee ja sitä paitsi kun ne vettyvät voivat vaikka hukuttaa ihmisen kesken uinnin. se on sitten eri juttu kun lähtee etsimään jotain rantahepenettä mutta en todellakaan halua nousta uima-altaasta rinnoista vettä puristellen.
(*)olen näemmä muuttumassa räävittömäksi

Tilitin uikkarikriiziä kotona.
Sillä hetkellä läsnäolevan nuorison mielestä kyse on suhteellisesta pituuskasvusta kait vähän niinkuin aikakin on suhteellista niin ilmeisesti pituus myös.
Lehtori sanoi että ehkäpä olen muuttunut niin harteikkaaksi uimisesta.
Epäilin sitä kun ei kait siinä uikkarin henkselin kohdalla ole mitään lihasjuttua.

-------

Yhtenä päivänä uimahallin saunassa oli semmoinen menninkäiskeijukaisen näköinen mummeli.
Löylyistä lähtiessä hän totesi että nyt on p3ppu lämmin, voi lähteä. Että se on hänelle semmoinen mittari kun on pehva lämpöinen on löylyaika tullut täyteen.
Minä siihen hymistelin naureskellen jotain että sepä onkin hyvä mittari pitäisiköhän ottaa käyttöön.

Kun tulin itse pois saunasta se menninkäiskeijukainen oli vielä suihkussa ja huikkasi että onko sulla nyt p3ppu tarpeeksi lämmin ja hihitti metkasti ja hyväntuulisesti kanssani.



4 kommenttia:

  1. Hoo!! Minä tunnistan itseni tästä.
    Olin hiljattain myös uikkarikaupassa, koska meidät kutsuttiin paljuilemaan, ja omistan vain jotkut muinaiselta matkalta ostetut bikinit, joissa ei totisesti mennä julkiselle paikalle ainakaan miehen työkaverin perheen seuraksi paljuun....
    Ja kyllä, oma koko oli nimenomaan tiukka pituussuunnassa. Ottaen huomioon, että olen onneton hukkapätkä, se oli minusta melkoinen ennätys.

    Eli uikkarivalmistajat huomio: Suomalaisella naisella on enemmän mittaa torsossa kuin se 40 cm jonka suunnittelette niihin zimppareihin!

    VastaaPoista
  2. Annoin tänään blogissa kehuja luksusmuijille, laitathan kehut eteenpäin :)
    Iloa viikkikseen!

    VastaaPoista
  3. Hihittelin täällä itsekseni, kun sulla on niin sana hallussa. Mulla ei tuota selän pituusongelmaa ole, kun lähinnä tynnyri kasvaa ympärysmitassa... Onneksi uikkariasiat ovat kunnossa tällä hetkellä. 🤞🏻

    VastaaPoista
  4. En ole ihan varma kumpien ostaminen on kamalampaa; uusien housujen vai uikkareiden... Mutta hei, ihan todellinen tarina siitä, miten vaarallista voi olla, jos on uikkareihin liian pitkä: mä ostin pari vuotta sitten vähän liian pienet ja lyhyet uikkarit (varmaan, kun oli jossain 1000% alessa, muuta syytä en kyllä keksi niin järjettömälle teolle). No, ajattelin sitten toissakesänä, että kyllähän mä niitä voin pitää meidän omassa altaassa, kun ei ole kukaan näkemässä. Ne tietenkin tuntui ihan älyttömän epämukavalta, kun litisti ja kiristi ja uppoutui ihoon kiinni, mutta sitkeästi taisin yhden vesijumpan niissä vetää ja siirryin sitten suihkun puolelle riisumaan ne. Malli oli sellainen, missä on selkäpuolella semmoinen "perhosmuoto", semmoisethan on ihan oikean kokoisinakin tosi vaikea riisua päältä (saati pukea märkänä päälle). Pari kokoa liian pieni malli on MAHDOTON riisua pois ja iski joku hölmö ylpeys, että en kyllä huuda miestä auttamaan, vaan kiemurtelen näistä ulos ihan itse. Ja sitä se just oli, kiemurtelua ja vääntelyä... liukkaalla lattialla... arvaatkin ehkä, mitä tapahtui: hetken kuluttua olin niissä ihan täysin solmussa niin, että mikään raaja ei liikkunut mihinkään ja liukastuin, kaaduin suorilta jaloilta silleen, että leuka osui metallisen lattiakaivon reunaan ja aukesi. Tikkejä ei just ja just tarvittu, mies hoisi ja teippasi sen niin siististi kiinni, mutta pahemminkin olisi voinut käydä (paljon pahemmin...).

    Eli tarinan opetus: sen lisäksi, että liian pieni uimapuku (ihan mihin suuntaan tahansa) on hölmö ostos, niin se on myös hengenvaarallinen ostos!

    p.s. olen ihan samaa mieltä niistä tissitäytteistä uimapuvuissa!

    VastaaPoista