opiskelukuulumisia: työelämäjakso on alkanut!

 Joskus ihminen tulee ravistelluksi ja sydän voi olla iloa täynnä.




Olen työelämäjaksolla niin, että valtaosa työpäivistäni kuluu koululaisten iltapäivätoiminnassa, eka- ja tokaluokkalaisten kanssa. 
Ja teen harkkaani toisella kotimaisella kielellä på svenska enkä yhtään minun ensimmäisellä kotimaisella kielelläni.

Ryhmän aikuiset ovat supermukavia ja olo on heti alusta alkaen ollut todella tervetullut. 

Lapset ovat - eka-tokaluokkalaisten tapaan - kiireisiä omissa asioissaan. Syömisessä tai ulkoilussa tai milloin missäkin, eivät ne juuri aikuista kaipaa, vaan omia juttujaan koulupäivän päälle.
Olen jo ehtinyt olla vähän huolissani, koska tämän ekan harkkajakson tehtävänä on oppia työssäkäymistä luullakseni osaan, työyhteisössä olemista ja vuorovaikutusta sujuu jotenkuten kun oikein keskityn ja sitten vuorovaikutusta lasten kanssa todella nahkeaa, ne eivät puhu muillekaan aikuisille juuri muuta kuin kan jag få surskårpa ja kan jag gå till vessan.

Sitten tuli ihan ihme!
Kolme pikkukimulia tuli hakemaan minua mukaan sisäleikkiin. ne halusivat vähän huiputtaa minua ja sitten ne huiputtivat myös
Sitten ne samat pikkukimulit halusivat että tulen niiden kanssa till kören ja sehän sopi minulle oikein hyvin.
Mentiin sitten porukalla kuoroon. 
Yksi kiipesi syliin istumaan ja toinen otti kädestä kiinni ja toinen nojaili muuten vain ja minä olin ihan että jee! vuorovaikutus!

Sitä kuoroa pitää semmoinen nuori ja iloinen ja elinvoimainen pappi - se kuoro on seurakunnan järjestämää lapsille vapaaehtoista, iltapäiväkerhon ulkopuolista harrastustoimintaa koulupäivän jälkeen ja ne harjoittelivat yhdessä pääsiäislauluja joita minä en tietenkään tunnista kun olen erikielinen

Oli yksi semmoinen tosi iloinen laulu, jonka kertosäkeessä sai aina tanssia.
ja nyt tajusin että se laulu on minulle tuttu lapsuudesta

Ja voi hyvät hykkyrät sentään että voi ihmisen mieli liikuttua kun huoneellinen pieniä ihmisiä tanssii riemukkaasti ja laulaa sydämensä pohjasta että Han lever! Han lever! Han lever än!
Tuli pääsiäisfiilis. vähän etuajassa, mutta ei se varmasti kovin haittaa.
Ja aina sen kertosäkeen jälkeen ne pikkuihmiset tulivat äkkiä taas syliin ja kylkeen nojailemaan.

näyttösuunnitelma työn alla


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta työpäivältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      tämän ryhmän natiaiset ovat aika mukavia, vaivatonta on oleminen siinä porukassa

      Poista
  2. Oi miten ihanat tytöt!
    Mahtavaa, että lähdit reippaasti ottamaan tuollaisen kielikylvyn!

    VastaaPoista
  3. Onpas sulla kiva harjoittelupaikka ja hauskoja pikkukimuleita :) Nostan hattua kielikylvystä!

    VastaaPoista
  4. No nyt on kyllä pakko todeta, että siellä ihan nautiskellaan uuden oppimisesta = opiskeluiloa&motivaatiota jatkoonkin!!

    VastaaPoista