Reissupostaus: Split, Kroatia.

 Kunpa voisinkin sanoa, että rakastuin Kroatiaan ja Splitiin! Hehkuttaisin mieluusti että todellinen kaikkien aikojen lomakohde ja vaikka mitä.
Ja toisaalta, kunpa voisin sanoa, mistä johtuu että en rakastunut, enkä hehkuta.

Split on turistikaupunki, jonka turistiolemassaolo on keskittynyt Diocletianuksen palatsin ja  vanhan kaupungin ympärille. 
Siellä on paljon kaunista, niin kuin vanhoissa kaupungeissa aina on.
Mutta siellä oli myös ainakin skviljoona muuta ihmistä.
Ja hintataso oli mielestäni aika kova.

Olimme reisusssa ystäväpariskunnan kanssa ja asuimme aivan vanhan kaupungin kyljessä airbnb-majoituksessa. Sijainti oli ihanteellinen: kävelymatka melkein joka paikkaan, ja tienoo ylipäätään oli hiljaista ja rauhallista.

Ystävämme ovat aktiivisia ja toimeliaita ihmisiä, jotka suunnittelevat ja pohtivat tarkkaan etukäteen kaikenmoista ohjelmaa. Jokaiselle päivälle oli jotain pohdittuna, ja jos ei ollut, pohdittiin yhdessä.

Ensimmäisenä päivänä osallistuimme opastetulle kiertokävelylle, jossa seikkailtiin palatsialueen /vanhan kaupungin sisällä ja kuultiin tarinoita menneestä ja nykyisestä.
Oppaalla oli omat vakivitsinsä ja tarinansa, jotka paikoin valottivat kroatialaista kulttuuria. Kokonaisvaikutelma jäi silti vähän ulkokohtaiseksi (ei mikään ihme tietenkään, jos ihminen vetää useamman kierroksen päivässä läpi koko vuoden...)

vanhaa kaupunkia

palatsialueella otettiin kaikki ilo irti roomalaisajasta

pelottava sormimies

näkymä Marjanin kukkulalta kaupunkiin

pelottava sormimies kokonaisuudessaan

Toisena päivänä teimme retken ostoskeskukseen. kaveripariskunnan toinen osapuoli tykkää shoppailusta

ostarin terassilla, näköala vuorille

kotitanhuvien kissaeläin

Kaikkina päivinä päivän pääaktiviteetin jälkeen kävelimme kaupungin uimarantaan. Ranta muodostui kolmesta vaiko neljästä? rantaosuudesta, joista yksi oli rakennettu hiekkaranta, ja pari oli lähinnä kalliorantaa ja kiveä. Hiekkarantaa rajasi betoninen aallonmurtaja tjsp, johon ilta-aurinko ei osunut kovin pahasti, ja josta pääsi uimaan rappusia pitkin, ei tarvinnut kahlata.
Betonikaistaleella kelpasi vetelehtiä, ei tullut hiekkaa mihinkään ja oli siistiä.
Seikkailumme kallioisemmalla ja kivisemmällä rantaosuudella ei oikein onnistunut ja johti melkein lääkärireissuun onneksi vasta loman puolivälin jälkeen, joten palasimme nopeasti ruotuun ja pysyimme turvallisemmalla hiekkarantaosuudella.

Rannalta löytyivät askeettiset pukukopit, vessoja ja ravintoloita.
Me tosin vaihdoimme uimakamat jo kämpillä valmiiksi päälle ja lähdimme pois kun olimme kuivia. 
Vesi oli lämmintä tai ainakin melkein ja helteisten päivien jälkeen alkuillan auringossa oli ihana käydä pulahtamassa. Hiekkarantaosio oli suhteellisen matala ja pohja siedettävä, joskin paikoin kivikkoinen. 
Rannalla ei ollut mitään aurikotuolisysteemiä, vaan kyseessä oli ihan peruskansanranta.
Paikalliset ihmiset jättivät aika huoleti tavaroitaan uimisen ajaksi rannalle - kävelyretken opas kertoikin, että kaupunki on varsin turvallinen.

uimarantaa

Toisena päivänä rannalta palatessa jäimme seuraamaan parin autonkuljetusauton muodostamaa ruuhkaa. Autojen väliin oli jäänyt jumiin henkilöauto, jonka kuljettaja singahti ulos ja kehitti oikein kunnon raivokilarit toiselle autonkuljetusautolle. 

Illalla pelattiin jonkun Erittäin Merkittävän Futisturnauksen loppupeli. Menimme katsomaan sitä. Yleisö koostui turisteista, tunnelma oli vaisu. ja peli oli tylsä. paitsi että mentiin rankkareille, se ei ollut tylsää vaan jännittävää. jos olisivat heti pelanneet pelkät rankkarit, olisi ollut paljon jännempi koko juttu

Kolmantena päivänä teimme retken läheiselle Hvarin saarelle.
Splitin edustalla on useampia erinomaisen kauniita saaria, joista me onnistuimme valitsemaan kohteeksemme ilmeisesti sen kaikkein kalleimman.
Saarelle pääsi turistivesibussilla (20€ /suunta) joskin epäilen että jostain olisi mennyt myös ihan tavallinen normaalien ihmisten vesibussi mutta minulle ei selvinnyt mistä.
Minusta oli kiskurihinta alle puolen tunnin vesilläolosta. 

pyykkipojan kokoinen pääskynen

Hvarin saaren päänähtävyys ehkä oli korkealla kukkulalla sijaitseva linnoitus. Kävelimme sinne. Oli lämmintä ja jotenkin hienoa, kun tie kiemursi ylös ja ylös ja merimaisema avautui aina vain korkeammalta.

linnoitus

Sisäänpääsy muurin sisäpuolelle olisi ollut reilun kympin, emme menneet kun arvelimme että sisäpuolella ei ole mitään erityistä nähtävää.
Sen sijaan istuimme linnoituksen edessä puistikossa ja minä salakuuntelin naapuriseurueen juttuja siitä että mitä ja millaista on unconditional love.
en ollut kovin samaa mieltä asiasta.
Lehtori hyssytteli ja sanoi että ei saa salakuunnella.

linnoitus kaupungin ulkopuolelta katsottuna

Saari oli todella kaunis mutta valtavana kallis paikka. Päädyimme selviytymään koko päivän eväillä, onneksi oli perhekokoista olutta.

Linnoituskiipeilyn jälkeen etsimme uimarannan ja vietimme loppuajan päivästä siellä eväinemme. 

Vähän ennen paluulaivaa pistäydyimme paikallisessa kirkossa. Sisäänpääsy reilun kympin. Sotii jotenkin minun näkemystäni vastaan että semmoiseen ihan peruskirkkoon on sisäänpääsymaksu. 
Vedin Splitin vanhassa kaupungissa ihan herneet nenään, kun siellä oli hinnoilteltu kirkon kaikki osiot erikseen: oli kirkko ja aarrekammio ja torni ja torniin kiipeäminen kaikki erikseen ja sitten könttälippu kaikkiin. 
Juuri ja juuri ymmärrän että jossain semmoisessa korkeamman tason kulttuuri-taidehistoriallisessa museo/kirkossa on sisäänpääsymaksu, mutta että jossain satunnaisessa pikkukappelissa.
No, kävimme, oli satunnainen pikkukappeli ja tuli riistetty olo.

Paluumatkalla emme meinanneet ensin päästä vesibussin kyytiin, mutta sitten pääsimmekin. Kun matka oli jo alkanut, tulin katsoneeksi laivalippujamme.
Ne oli päivätty vasta seuraavalle päivälle.
Mietin että heitetäänköhän meidät kohta ulos laivasta.
Sitten katsoin myös menoliput ja niissäkin oli väärä päiväys. 
Pummilla olimme menneet kalliille saarelle. 

varokaa katolta putoavaa roinaa

Neljäntenä päivänä teimme retken Krkan kansallispuistoon. 
Kroatia on kaikkinensa tunnettu kauniista maisemistaan ja tämä nimenomainen puisto vesiputouksistaan. Opastettu bussimatka maksoi 40€ /hlö ja sisäänpääsy puistoon vielä lisäksi 30€.
Matka bussilla kesti hiukan reilun tunnin.

Puistoon tultiin sisään pienellä laivalla, ja rannasta alkoi varsin vaatimaton opastettu kiertokävely kohti vesiputouksia. 

Päävesiputousten ympärillä kulkee vajaan parin kilometrin - noin tunnin kävelyn - mittainen pitkospuukierros. Itse puisto on paljon suurempi, mutta turisteille tarjotaan tämä kierros. Kierroksen sai tehdä -tai olla tekemättä - omassa tahdissaan.

Alueelta löytyvät wc:t, ylihintaisia ruoka- ja välipalakojuja, kahvioita ja matkamuistokauppoja. 

Alue on vehreää, kaunista, kosteaa - kertakaikkista silmänruokaa. Vesi kiemurteli, virtasi, putoili, litisi, läiskyi, loiskui, polveili joka puolella.

Sammakot kurnuttivat kuoroina. Suvantopaikoissa oli kaloja. 

Ja joka puolella kulki jonokaupalla ihmisiä.

Paluumatkalla bussi pysähtyi pariksi tunniksi pikkuiseen puoliuneliaaseen turistikaupunkiin, jossa oli ruokailu- ja uimamahdollisuus. 
Uimme.

Viidentenä päivänä omatoimiretkeilimme Splitissä.
Kävimme Froggylandissa - todella kummallisessa sammakkomuseossa. Siellä ei saanut kuvata, eikä museolla ole oikein kummoistakaan somekanavaa. 
Itse löysimme paikan aivan puolivahingossa kun jonain iltana vaeltelimme pitkin ja poikin.
Museo on reilut sata vuotta sitten eläneen oudohkon luonnontieteilijän aikaansaannos. Se koostuu 507 täytetystä sammakosta erilaisissa tilanteissa ja asetelmissa. 

Dioraamoissa sammakot urheilevat, käyvät koulua, toimivat erilaisissa ammateissa. Joku kekseliäs oli kehitellyt dioraamoihin sammakoille puhekuplia.
Se oli outoa, vähän puistattavaa, todella kummallista ja vähintääkin unohtumatonta. 

Jo ennen reissua olin bongannut Splitissä Illusiomuseon, ja se vasta oli lysti retkikohde aikuisillekin. 

Se oli kohtuullisen hintainen, sopivan kokoinen ja miellyttävän viileä.

Seuraava retkipäivä ajelutti meidät paikallisbussilla läheiseen Trogirin kaupunkiin. Sen kaupungin vanhakaupunki oli ainakin minusta houkuttelevampi ja miellyttävämpi kuin Splitin.

Alueella on kuvattu Game of Thronesia (kuten kait myös Splitissä) ja kumpainenkin kaupunki ratsastaa luonnollisesti sillä maineella- krääsäkauppoja oli vähän joka kulman takana.

maksoimme torniin kiipeämisestä,
pystyin kiipeämään välitasanteelle asti

tähän portaikkoon en enää uskaltanut
eivätkä polveni halunneet

itsestäänselvästi linnan vieressä on futiskenttä

Trogirin kaupungista pidin, ja olisin kierrellyt siellä enemmänkin, mutta päivä oli todella kuuma ja hikinen. 

Ajatus paluubussista hiosti matkaseuruetta, tulimme villillä taksilla takaisin. Sitä ajoi äkäinen ukko, ja olin varma että joudumme kunnon riitaan ennen matkan päättymistä. Pääsimme perille ja saimme läksiäisiksi kunnon haistatukset.

Elämme Hajdukille!

Viimeisen päivän käytimme kumpainenkin pariskunta omilla suunnillamme. Kaverit lähtivät kiipeämään läheiseen Marjanin puistoon ja uimaan, me Lehtorin kanssa kiertelimme oikein rauhassa vanhaa kaupunkia.
Juttelimme pitkät tovit shakkilautoja tekevän käsityöläisen kanssa Lehtori harrastaa shakkia, ne analysoivat jotain pelejä. Kävimme kansallispukumuseossa, jonne sisäänpääsy maksoi  kolme euroa ja ulospääsy näköalaterassin kautta kaksi. Menimme ulos sisääntulo-ovesta ja hermostutimme lipunmyyjän.
Menimme paikalliseen kirjastoon viilentymään ja lukemaan. Kirjat oli järjestetty kirjailijan alkuperämaan mukaan. Selailin Kroatian luonnonpuistoista kertovaa kirjaa, ajattelin että joku vaeltelija varmaan rakastaisi käydä niissä.
Ja menimme vielä juomaan limua Monty Python -kahvilaan, jossa ei ollut muuta Pythonia kuin seinämaalaus.

Suomalaista kirjallisuutta löytyi kolmisen hyllymetriä

Neljäntien risteys

 

 Huomioita

- ihmettelimme miksi joka puolella oli 1950 -graffiteja ja muraaleja. Lehtori kehitteli jotain traagista Jugoslavia-historiaa.
Wikipedia tiesi kertoa että kaupungin oman palloseuran - Hajduk Splitin - fanikerho on perustettu 1950. Kaupungissa ei muisteta jalkapalloseuran perustamista, vaan sen faniklubin. 
Kannattaa mennä vanhassa kaupungissa Hajdukin jätskipaikkaan. Ihania jäätelöitä. 
Minulle ei selvinnyt että mitä tekemistä sillä jätskipaikalla on Hajdukin kanssa. Sponssaako toinen toista? Ovatko ne pelaajat myös jätskintekijöitä? Niin tai näin, sitruunajätski oli taivaallista.

- hintataso oli aika korkea. Monessa paikassa tuli sellainen olo, että turistia vedätetään kunnolla (vesibussit, luonnonpuisto, kirkot). 

- Kaikissa paikoissa ei käynyt kortti - monissa kahvioissa, museoissa ja vastaavissa piti maksaa käteisellä. Hinta saattoi olla korkeampi jos maksoi kortilla. 

- Splitissä pankkiautomaatteja ja vessoja oli joka kadunkulmassa. Yleisilmeeltään kaupunki oli suhteellisen siisti

- ihmiset ja kohtaamiset jäivät ulkokohtaisiksi. Varsinkin miehet olivat äkkivääriä ja äkäisiä. Palveluammateissa kyllä hoidettiin homma, mutta hyvin etäisesti ja kaukaa.

- englanniksi asioiminen sujui pääosin ihan hyvin. 

- Split on turistikaupunki. Kaupungissa asuu vajaat parisataatuhatta asukasta. Siellä käy vuodessa kait miljoona turistia. 

- majoitustoiminta vaikutti säädellyltä ja säännellyltä. Oma vuokraisäntämme oli koko ajan viestin päässä ja kävi kertaalleen katsomassakin että kaikki oli kunnossa

- paikallinen ruoka jäi mysteeriksi yritin kyllä kerran syödä mustekalarisottoa mutta en kyennyt. Ravintolat olivat aika hintavia, kokkasimme kahtena tai kolmena iltana kämpillä ja elimme aika pitkälti välipaloilla ja pizza-sliceillä

- näiden ystävien kanssa harrastamme oluita ja oluiden maistelua. Yritimme koko matkan ajan löytää paikallisia pienpanimo-oluita. Kun kysyimme craft-beeriä meille tarjottiin yleensä draft. 
Yhdessä pubissa oli kahta, mutta tarjoilija ei tiennyt mitä ne olivat. Toinen oli ehkä ipa. Ja toinen ehkä ei.

Koko reissusta tuli se fiilis, että Kroatiaa pitäisi ehkä ennemminkin lähestyä jostain luontomatkailun näkökulmasta, ajaa autolla luonnonpuistosta toiseen, pysähdellä vuorilla ja rannoilla ja unohtaa kaupunkioleilu melkein kokonaan. Tai saarihypellä saarelta toiselle. Tai mennä johonkin toiseen kaupunkiin.

tällä se pyyhältää filosofikin 

Elämys: yhtenä päivänä oli joku kansallinen muistopäivä. Paikallinen kom-teatterin kuoron tyyppinen kuoro lauloi Kansainvälistä.
Ihmiset nousivat seisomaan ja lauloivat mukana.
Pimeä lämmin ilta.