melkein pyhä hetki
Saldovapailla; hiulihei ja jee!
**
Tiedättekö mikä toimii loistavasti joulunalusajan kyynisyyden ja väsymyksen karkoittajana?
Koululaisten joulukirkko.
Tänä vuonna laajensin horisonttiani osallistumalla salaa, takarivissä, incognito ja huomaamattomasti yläkoululaisten joulukirkkoon.
Kun kirkontäysi keskenkasvuisia konuaa jaloilleen enkelitaivaan viimeisessä säkeistössä ja koko kirkko kohahtaa - siinä on jotain ikiaikaista.
Joku nousee tärppänä, toinen vitkastellen ja koko kirkko kohahtaa. Joku laulaa, toinen on laulamatta, jokainen miettii kumpi on suurempi statement ja mitä jos joku kuulee.
Yksi kuiskii kaverinsa kanssa, jossain laulaa koko rivillinen heleitä tytönääniä ja rehtori partioi käytävällä kuin unilukkari muinoin.
Kaikki yrittävät olla hiljaa ja silti kuhista huomaamattomasti vieruskaverin kanssa.
Ne tulevat sinne, koska niin on aina tehty; ne tulevat omine epäilyineen, ajatuksineen, pohdintoineen, ihan niin kuin ihmiset kauan ennen heitä.
Kiinni arjessa ja päivässä.
Mutta ne tulevat, koska niin on aina tehty.
Minä katson niitä, niiden selkiä kun ne seisovat ja näen vuosikymmenten, ehkä -satojen, taakse.
Tunnen sukupolvien painon, kaiken sen mitä vanhassa kirkossa voi tuntea.
Menneen maailman.
Tunnen sukupolvien painon, jatkumon esiäitien kaukaisista vuosista tähän päivään ja ohitseni.
Katson niitä - keskenkasvuisia - kun ne kohisevana massana nousevat laulamaan enkelitaivasta, koska aina on tehty niin.
Tunnen sukupolvien painon.
Koska me aina olemme tehneet niin.
Niistän salaa hihoihini; en siksi että enkelitkinriemuitenveisaavathälle.
*
**
Tiedättekö mikä toimii loistavasti joulunalusajan kyynisyyden ja väsymyksen karkoittajana?
Koululaisten joulukirkko.
Tänä vuonna laajensin horisonttiani osallistumalla salaa, takarivissä, incognito ja huomaamattomasti yläkoululaisten joulukirkkoon.
Kun kirkontäysi keskenkasvuisia konuaa jaloilleen enkelitaivaan viimeisessä säkeistössä ja koko kirkko kohahtaa - siinä on jotain ikiaikaista.
Joku nousee tärppänä, toinen vitkastellen ja koko kirkko kohahtaa. Joku laulaa, toinen on laulamatta, jokainen miettii kumpi on suurempi statement ja mitä jos joku kuulee.
Yksi kuiskii kaverinsa kanssa, jossain laulaa koko rivillinen heleitä tytönääniä ja rehtori partioi käytävällä kuin unilukkari muinoin.
Kaikki yrittävät olla hiljaa ja silti kuhista huomaamattomasti vieruskaverin kanssa.
Ne tulevat sinne, koska niin on aina tehty; ne tulevat omine epäilyineen, ajatuksineen, pohdintoineen, ihan niin kuin ihmiset kauan ennen heitä.
Kiinni arjessa ja päivässä.
Mutta ne tulevat, koska niin on aina tehty.
Minä katson niitä, niiden selkiä kun ne seisovat ja näen vuosikymmenten, ehkä -satojen, taakse.
Tunnen sukupolvien painon, kaiken sen mitä vanhassa kirkossa voi tuntea.
Menneen maailman.
Tunnen sukupolvien painon, jatkumon esiäitien kaukaisista vuosista tähän päivään ja ohitseni.
Katson niitä - keskenkasvuisia - kun ne kohisevana massana nousevat laulamaan enkelitaivasta, koska aina on tehty niin.
Tunnen sukupolvien painon.
Koska me aina olemme tehneet niin.
Niistän salaa hihoihini; en siksi että enkelitkinriemuitenveisaavathälle.
*
epäjouluhenki
Elämäni on päättymätön ketju synkeänharmaita, päänsärkyisiä marraskuisia tiistaita, toinen toisensa perään.
Valittaisin jos viitsisin. ai-jai, voi-voi, nyysk ja muuta sentapaista
Valittaisin jos se yhtään auttaisi. ai-jai, voi-voi, nyysk jne
Hyvä ystäväni jouluhenki Hannupekka miksi sen nimi on hannupekka? en ymmärrä. ei ole ilmiintynyt tänä vuonna kuin korkeintaan satunnaisesti.
Pysyisi poissa vain; en jaksa edes ajatella että rupeaisin jynsseröimään jotain kaappien takaseiniä hammasharjalla tai kävisin lähi(ö)pellolla niittämässä olkea omatekoisia himmeleitä varten. Possukin on vielä kasvattamatta. Grr.
Keskityn olennaiseen: jouluaamun aamukahvi ei ole mitään ilman piparkakkuja.
Iltapalalla koin pakottavaa tarvetta luennoida nuorisolle piparkakkujen historiasta. Isosisko oli juuri kauhaissut suunsa täyteen kiisseliä kun aloin kertoa Hildegard Bingeniläisen hermopipareista. Meni siivoushommiksi.
Ette muuten uskokaan, miten moneen lauseeseen ihminen saa lyhyessä ajassa tungettua Hildegard Bingeniläisen hermopiparit kun epäjouluhenki sen valtaa ja kun teini kierii lattialla naurukouristuksissa.
Valittaisin jos viitsisin. ai-jai, voi-voi, nyysk ja muuta sentapaista
Valittaisin jos se yhtään auttaisi. ai-jai, voi-voi, nyysk jne
Hyvä ystäväni jouluhenki Hannupekka miksi sen nimi on hannupekka? en ymmärrä. ei ole ilmiintynyt tänä vuonna kuin korkeintaan satunnaisesti.
Pysyisi poissa vain; en jaksa edes ajatella että rupeaisin jynsseröimään jotain kaappien takaseiniä hammasharjalla tai kävisin lähi(ö)pellolla niittämässä olkea omatekoisia himmeleitä varten. Possukin on vielä kasvattamatta. Grr.
Keskityn olennaiseen: jouluaamun aamukahvi ei ole mitään ilman piparkakkuja.
Olin aivan järkyttynyt, kun sain äidin kirjoittaman ohjeen omakseni. Kaikki lapsuuteni vuodet olen luullut, että pargas pepparkakor leivotaan på svenska. Ihan kuulen korvissani että en tesked ja en desiliter.
Leivontasavotassa minun osakseni jäi lukea ääneen Melukylän joulua. Keskenkasvuiset huolehtivat taikinan leipomisesta syömisestä.
Saku leipoi yhdeksäntoista piparkakkuporsasta ja Naku neljätoista; koko Melukylä tuoksuu piparkakuilta. miksi en vieläkään muista, montako piparkakkuporsasta kirjan minä leipoo? vasta eilen sen tarkistin. grr, mokoma valikoiva dementia. grr.
Iltapalalla koin pakottavaa tarvetta luennoida nuorisolle piparkakkujen historiasta. Isosisko oli juuri kauhaissut suunsa täyteen kiisseliä kun aloin kertoa Hildegard Bingeniläisen hermopipareista. Meni siivoushommiksi.
Ette muuten uskokaan, miten moneen lauseeseen ihminen saa lyhyessä ajassa tungettua Hildegard Bingeniläisen hermopiparit kun epäjouluhenki sen valtaa ja kun teini kierii lattialla naurukouristuksissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)