ajansäästövinkki

 luin jostain ajansäästövinkkejä lapsiperheiden aamuihin.
en taida enää olla kohderyhmää, luin silti.

Ensin oli kaikki semmoiset perusjutut että lataa kahvinkeitin ja puurokattila aamua varten valmiiksi.
Mutta sitten tuli että pistä lapset illalla nukkumaan seuraavan päivän vaatteissa.
Ihan kamala idea.

Ensinnäkin päivä on päivä ja yö on yö, ja päivällä on päivävaatteet ja yöllä yövaatteet.
Saan kylmiä väristyksiä, puistatuksia ja kauhun aaltoja pelkästä ajatuksesta että joku menisi päivävaatteissa lakanoiden väliin.
Lievästi sekopäisenä vaihdan kotivaatteet päälle heti kun tulen maailmalta kotiin, enkä mene edes kotivaatteissa lakanoihin. 
sänky pitää pedata päiväksi. kotivaatteissa voi mennä pedatulle sängylle päikkäreille mutta ei sänkyyn sisään. en ole ehkä mistään muusta kotihommasta niin tarkka kuin sängyn petaamisesta. ja kaiken lisäksi olen ulkoistanut sen Lehtorille. 
Silti en koskaan pakottanut nuorisoa petaamaan enkä kieltänyt niitä nojumasta omalla sängyllään kuinka halusivat mutta en kyllä pystynyt sitä touhua katsomaankaan. 
nuoriso hirmuilee vieläkin minulle että menevät farkuissa sänkyyni jos en milloinmitäkin.

Toisekseen päivä on päivä ja yö on yö, ja päivällä on päivävaatteet ja yöllä yövaatteet.
On tärkeää että on siirtymiä.
Eroja tilanteiden ja tilaisuuksien välillä. Iltaan ja yöhön laskeudutaan, asetutaan, muutetaan päivän suunta kohti lepoa.
Ja aamulla noustaan, lähdetään maailmaan. 
lievästi sekopäisenä vaadin myös että kouluun mentiin kouluvaatteissa, ja kouluvaatteita eivät todellakaan olleet lököttävät collegeverskat. Lököttävät verskat ovat liikunta-asu ja koulupäivässä ollaan koulupäivävaatteissa. (*)

Ja vielä kolmanneksikin päivä on päivä ja yö on yö, päivällä on päivävaatteet ja yöllä yövaatteet. 

Aloin sitten kumminkin miettiä että kun (!) minusta tulee kuningatar niin rupeanko ajankäytön optimoimiseksi menemään nukkumaan seuraavan päivän päivävaatteissa?
Siinä voisi ehkä sittenkin olla ideaa. on varmaan silleesti hektistä kuningattarius, luulisin
Pistäisin nätin hempeän kesäklänningin päälleni ja suuren hatun päähäni ja kaappaisin käsiveskan kainaloon kun illalla käpertyisin kuninkaalliselle sijalleni levolle.
Ehkä pistäisin kengätkin jalkaan.
Voisi sitten heti aamusta pompata ryntövalmiina johonkin askottin laukkakisoihin.
Ei menisi aikaa suotta asun valintaan.
Vaikka tietysti läikyttäisin aamukaurapuuroa rinnuksille, niin pitäisi kumminkin vaihtaa. Höh.

Ja jos olisi vaikka noobel-illallinen, voisi levolle laskea iltapuvussa ja kruunussa. 
Kurjaa tietysti olisi jos kruunu yöllä muljatessa puristaisi päätä.
Ja onkohan siinä semmoinen kumilenksu leuan alla että pysyy tukevasti päässä? Ei muuten mutta kun kissa yleensä nukkuu samalla tyynyllä, niin ei sitten tule kruunusta ainakaan sen kanssa riitaa.

Ehkä suosittelen Lehtorillekin kun hänestä prinssipuolisko tulee, että kannattaa mennä nukkumaan fraketissa, saketissa tai ainakin tummassa puvussa.
On kätevää kun illalla tulee kasinolta. Kurlaus vaan, että hampaat on puhtaat ja niiltä suorilta sänkyyn ja seuraavana aamuna kasinolle taas. Samoilla solmukkeilla nähkääs.

Kyllä on kätevää meidän tulevaisuus.

(*) sanomattakin lienee selvä että kotoa muuttanut nuoriso taitaa enimmäkseen mujua lököverskoissa yötä päivää, sekä sängyssä että yliopistolla tai muussa säilyttämössä.
niin se vallankumous syö omat lapsensa.  ja kelvoton kasvattaja olen tietysti muutenkin.

kulttuuria syksyyn!

elokuun alussa kalenterissa luki liput!

Laapustimme ensin miehissä ja naisissa hommaamaan konserttilippuja syyskauden konsertteihin. 
Minulla oli vain yksi ehdoton vaatimus: Open orchestra!
Se on vallan kiehtova konsepti: koko permannon penkit poistetaan ja orkesteri hajautetaan pitkin esiintymislavaa ja permantoa. Puolet yleisöstä istuu parven penkeissä ensimmäisen, puolet toisen puoliajan ja silloin kun ei ole istumapaikkaa, saa vaellella jokaisen soitinryhmän vieressä ja seurata muusikoiden työtä.
Tajunnanräjäyttävää! (edellisen kerran vuonna 2019.)

Lehtori - joka on varsin vakavamielinen ihminen - halusi vakavahenkisiä konsertteja, ja semmoisiin olemme menossa myös.
Yritän sitten olla vakavahenkinen minäkin. 

Jotenkin ajatuksena joka kerta ja ihan aina konserteissa käyminen tuntuu semmoiselta sinitukkaisten paremman elintason eläkeläisrouvien jutulta; perintöhelmet kaulaan ja vojvojändå!
Yleensä on kumminkin todella rentouttavaa ja rauhoittavaa.
On pakko istua hetki paikallaan, eikä voi tehdä mitään.
Ja voi katsella orkesterilaisia, koska ne hääräävät kaikenmoista koko ajan. Voi miettiä kaikkea semmoista mitä muulloin ei ehdi miettiä ja ajatella että nuo tuolla tekevät töitä ja murehtivat työjuttuja mutta minä en.

Suosittelen sinfoniakonserttien maailmaan tutustumista, silloinkin vaikka klassinen musiikki ei ihan ykköslempigenre olisikaan
ei se ole minullakaan. ylipäätään kuuntelen musiikkia todella vähän, yhtään mitään musiikkia.
Eikä Lehtorikaan ole mikään klassisen musiikin kuluttaja, mutta käymme ehkä kerran-pari kaudessa jossain konsertissa, tai sitten emme. 

Meillä kaupunginorkesterilla on käytäntönä on semmoinen todella hieno juttu, että kerran kaudessa ohjelmistossa on aina joku vähän yllättävä tai populaari tai tavallisemmalle ihmiselle suunnattu ohjelma.
On ollut kauhuleffamusiikkia ja elokuvamusiikkia, pelimusiikkia, avaruuselokuvamusiikkia, James Bond -musiikkia, kaikkea semmoista jännittävää.
Niissä on ihan eri yleisö kuin ne sinitukkaiset rouvat ja yleensä aika huikea tunnelma.
Jos satut liikkumaan Turun liepeillä, Open orchestraan näytti vielä olevan jonkin verran paikkoja vapaana

Ei ole maksettua mainontaa; on kokemusasiantuntijuutta.

 

Kun konserttiliput oli hommattu, vaelsimme teatterille.

Keväällä saimme useammilta ystäviltä synttärilahjaksi lahjakortteja teatteriin.
ilmeisesti ystävämme ovat huolissaan epäkulttuurillisuudestamme?

Teimme periaatepäätöksen, että lahjalipuilla mennään katsomaan sellaisia esityksiä, joihin muuten emme menisi. 
Lähinnä siksi koska Lehtori - joka siis on melko vakavahenkinen ihminen kaiken kulttuurin suhteen - olisi valinnut todennäköisesti jotain Rikosta ja rangaistusta ja Shakespearea esitystolkulla muuten.
Minusta taas erityisesti teatterin pitää olla enempi hauskaa.

Menemme musikaaliin (Cabaret), Pete Poskiparran Mentalisti-show:hun  ja Hesarin Mustaan laatikkoon.
Minä haluaisin vielä improteatteriinkin, täytyy katsoa onnistuuko muilutus. Kyllä niin paljon olen katsonut Dostoa ja Shakespearea että pitäisi.

Ystävän kanssa menemme katsomaan vielä Pikku naisia vaikka vähän olenkin epäileväinen että voiko olla niin ihana kuin ne kirjat.

Ja muutakin kulttuuria on luvassa: ihan kohta menen kuntosalikurssille, sitten olen ilmoittautunut kranssikurssille ja lähellä joulua himmelikurssille.
Syyslomalle on suunniteltu lomareissu.
Jos ei tällä kaamos kesyynny, niin ei sitten millään.
Kun kuitenkin ohjelmassa on vielä uintia ja kiipeilyäkin, ainakin toivottavasti.
Ja museoissa käymme tietysti myös.

Ainoa harmillisuus on se, että hirmu monet noista esityksistä osuvat peräkkäisille päiville, tulee ylikivoja viikkoja ja sitten vain ihan tavallisia.

*

Kulttuuriin - tai oikeastaan melkein mihin vain elämässä - ehdotan uteliasta asennetta, siitä olen joskus kirjoittanutkin:

Kokeile joskus jotain uutta, erilaista, tavallisuudesta poikkeavaa.
Jos et ole penkkiurheilija, mene mielenkiinnosta katsomaan joku peli tai urheilutapahtumaan paikan päälle koris on uskomattoman nopeatempoinen laji! tai mene sporttibaariin.
Jos et ole museotyyppi, mene museoon pelimuseo Vapriikissa!.
Jos et ole koskaan kokeillut frisbeegolfia, kokeile! mutta älä heitä kiekkoa seuralaisen ohimoon siitä tulee noottia koko loppuikäsi. 
Maista mielestäsi kummallista ruokaa en tykkää sushista, en vieläkään.
Tai aja bussilla keskustaan ja jatka kävellen summanmutikassa.
Tai kokkaa erilaisesti, kokeile uutta reseptiä, tee voita, viiliä tai jogurttia.
Ole avoin elämälle ja asioille. voisin itse olla enemmänkin

Pidä huolta verenpaineestasi. Mittaa aika ajoin ja hoida jos näyttää nousevan.

Tee jotain luovaa. Kirjoita, piirrä, ompele, kudo, maalaa - mitä tahansa. Lopputuloksella ei ole väliä, unohda itsekriittisyys. Tee jotain luovaa mahdollisimman usein.

 Bonussuositus: pidä välillä taukoa netistä. uskomattoman vaikeaa, lähes mahdotonta, mutta tekee hyvää

Niin että vaikka liput konsertteihin ja teatteriin ja kaikenmoiset kurssit ovat tällä hetkellä aika arvokkaita, niin tee tänä syksynä jotain erilaista, tavallisuudesta poikkeavaa!

#kulttuurilupaus - mitä aiot tehdä, millä kellistät kaamosmielen?

ja nyt kun katson tuota kirjoittamaani julistusta, pitää näköjään tehdä ihan kaikki, vähän on päässyt unohtumaan...

 

 

Elokuun luetut

 Minulla oli koko elokuun sellainen tunne, että lukeminen ei oikein etene.
Töissä oli tiukkaa.
Stressasi.
Otti päähän.

Mutta kai sitten kuitenkin luin. 

Mirella Mäkilän Seuraavana Tampere oli todellista hyvänmielen luettavaa - sille suositus kun kaipaat hymyilevää kirjaa.
Jenny Jacobsonin Ystävää etsimässä oli sekin oivallista luettavaa. 
Tomas Sjödinin arkihartaustyyppistä jutustelevaa elämäntarinaa luen aina silloin tällöin uudestaan, vaikka kirjat alkavatkin olla jo vähän vanhentuneita. Aloitin perheen elämäntarinasta, mutta tavoitteeni on itse asiassa lukea Sjödinin kirja sapatista (kun vähän on niinkuin stressiä ja väsymystä ilmassa, ja tiedän että se on hyväätekevä kirja levosta)

Sellainen peruskuukausi lukemisessa, ei oikein mitään suuria kirjoja, mutta mukavaa ajanvietettä arkisen arjen keskellä.

Jatkoin lukuaikapalvelua, siellä on jonossa pienen kirjaston verran kirjoja. En tahdo millään kyetä valitsemaan, mitä lukisin seuraavaksi.

Luetut alla uusimmasta vanhimpaan ja koko vuoden katsaus TÄSSÄ

koko kesän minulla oli tavoitteena istua parvekkeella syömässä
onnistuihan se - elokuun viimeisenä viikonloppuna

Elokuu 2023

 

Jenny Jacobson: Ystävää etsimässä. Majsan on juuri jäänyt leskeksi, ja ikävöi Sturea kovasti. (niin kovasti että säilyttää Sturea ruokakomerossa). Garbo on vajonnut ylellisestä elämästä piinalliseen köyhyyteen ja yksinäisyyteen ja elää näpistämällä ruokakaupoista ruokaa. Majsan tarjoaa majoitusta kodissaan pitääkseen taloutensa tasapainossa ja mutkien kautta naiset tutustuvat, Garbo muuttaa Majsanin kotiin. Naiset alkavat jakaa yhdessä elämäänsä ja ratkoa ongelmiaan. Kirja on kertomus surusta ja yksinäisyydestä, mutta myös ystävyydestä, vanhenemisesta ja uusista mahdollisuuksista. Tykkäsin - erityisesti Sturesta ja hänen seikkailuistaan. Lempeä, paikoin melkein sadunomainen tarina - lue ihmeessä! Hybridi: e-kirja - äänikirja - e-kirja.

 Jill Mansell: Silkkaa piknikkiä. Lara matkustaa isänsä hautajaisiin kotikaupunkiinsa, parinkymmenen vuoden jälkeen. Hän kohtaa nuoruudenystävänsä joka on menossa naimisiin sen ainoan oikean kanssa. Lara joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa, Evie tulevaisuutensa. Perushyvää lukukelpoista viihdettä, kirjan nimi vähän ihmetytti kun piknikkiä taisi olla kirjassa vain kertaalleen. Kirjan alkuperäinen nimikään ei oikein vastaa kirjan sisältöä. Ihan lukukelpoinen.

Jenny Colgan: Suolaisten tuulten saari. Asianajajan avustajana työskentelevä Flora on rakastunut esimieheensä. Hän saa työkomennuksen kaukaiselle synnyinsaarelleen, jonne hän ei ollut aikonut palata ikinä. Pomokin siellä välillä pistäytyy. Kesäistä tuulisen saaren romantiikkaa, vähän haparoiva yritelmä kyllä. Leppoisa välilukeminen, ei anna eikä ota.

 

 Maija Kajanto: Sahramisyksy. Kolmas osa Kahvila Koivu -sarjassa. näköjään viihdekirjoista tehdään heti kättelyssä sarjoja. Sympaattinen jatko-osa Pyhävirran kylältä, kahvilan ja hotellin pyörittämisen kurimuksesta. Kristiinaa pohdituttavat outojen tulipalojen sarja ja oma tulevaisuus. Pitkästä aikaa äänikirja luureissani. Sympaattinen, syksyinen, mausteinen kertomus, edellyttää että on lukenut aiemmat osat, muuten ei ehkä pääse tarinaan kunnolla kiinni. Äänikirja.

 

Donna Leon: Hetken huumaa. Välilukemisena jo aiemmin lukemani komisario Brunetti. Sairaalan laiturilta löytyy kaksi vakavasti loukkaantunutta nuorta naista. Kuka naiset on sinne tuonut ja mitä oikein on tapahtunut? Pienen rikoksen selvittely paljastaa suuremman. Hetki Venetsiassa, Brunettin perheen, hyvien ruokien ja viinin parissa tekee aina hyvää. E-kirja.

 

 Carole Matthews: Suklaaseuran naiset. Neljän naisen ystäväjoukkio kokoontuu herkuttelemaan suklaalla paikalliseen suloiseen suklaakahvioon. Suklaa suupielistä tursuten käsitellään peliaddiktiot, petolliset poikaystävät, rakkaudettomat avioliitot ja muutamat muut elämän eteen heittämät kriisit. Jotenkin tässä kirjassa tapahtui kriisejä ihan liikaa ja loppu jäi silti jotenkin puolinaiseksi. Ja sitä suklaata, sitä oli ihan helkkarin paljon. Sellainen ihan kiva viihdekirja; en muista enää edes henkilöiden nimiä - luin sitä tosin aika paljon öisin, kun uni ei tullut silmään. E-kirja.

Tomas Sjödin: Kun lehdet putoavat, näkyy keittiöstämme kauemmas. Pastori Tomas Sjödinin hartauksentapaisia, elämänkerrallisia muisteluksia perheestä, jonka kolmesta lapsesta kahdella on etenevä tunnistamaton aivosairaus. Miten ihminen jaksaa, mitä tapahtuu uskolle? Kaunis, herkkä kirja kovasta arjesta tohinaisessa pikkulapsiperheessä. Kirja alkaa olla jo vähän vanha, mutta jotenkin niin ihanan luettava silti.

Kirsti Ellilä: Miehenvaihtoviikot. Emmi saa opintonsa päätökseen, jää työttömäksi pätkätöiden varaan, parisuhde ei oikein toimi ja vanhemmatkin ovat Emmin mielestä tuuliajolla. Kirja on kirjoitettu 1990-luvun puolivälissä ja siitä on nyt otettu uusintapainos. Tarina sijoittuu väljästi Turuntapaiseen kaupunkiin. Leppoisaa luettavaa, kestää aikaa - tarinassa ei ole liikaa viittauksia omaan aikakauteensa. Emmi etsii itseään, parisuhdettaan ja suhdetta vanhempiinsa. Yksi yksittäinen lause koko kirjassa jysähti: "isä vietti 50-vuotispäiviään" - olen samanikäinen kuin lukemieni kirjojen päähenkilöiden vanhemmat. Siinä kohden teki mieli heittää kirja kesken. 

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere. Roosan elämältä putoaa pohja ja Roosa joutuu palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa Tampereelle. Letkeänhauska hyvänmielenkirja - ekstraplussat rouheasta Tampereen murteesta - luin kirjan (en siis kuunnellut äänikirjana) ja murre oli kirjoitettu jotenkin niin oivallisen hyvin, että hymyilytti ja hykerrytti ja korvissa kaikui Tampereen suunnalta olevien työtuttujen nuotti (pahoittelut Juha ja Pekka, jouduitte anopin rooliin!). Lämmin suositus kun kaipaat hyväntuulista parisuhdekriisiä.  E-kirja.

 

Lucy Vine: Seitsemän eksää. Esther löytää pubista vanhan lehden, jonka mukaan jokaisella on seitsemän eksää ennen kuin löytää sen oikean. Esther alkaa etsiä eksiään ja tarkistaa, olisiko joku heistä ollut sittenkin ihan se oikea. Tarina pyörii hetkittäin vähän sekavasti ajassa, paikassa ja ihmisissä, mutta kasvaa sentään jokinmoiseksi kasvukertomukseksi. Kategoriaa ihan kiva, tulipa luettua. Joku tarinassa kuitenkin kiskoi puoleensa, kun en heittänyt kesken. E-kirja.

 

Pirjo Mellanen: Matkustin Albaniaan. Mellasen eläköitynyt pariskunta hankkii eläkepäivien kakkosasunnon Albaniasta. Päiväkirjamaisia muisteluksia, kohtaamisia, ihmettelyä, elämää eteläisessä Albaniassa, Korfun saari horisontissa. Vahvisti mielikuvaani siitä, mitä Albania on. Äärettömän sympaattinen matkakirja. 

 Marianne Power: Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin - yhden naisen yritys selvittää, onko self help-oppaista apua elämänmuutokseen. Kolmikymppinen toimittaja päättää elää vuoden päivät self help-oppaiden ohjauksessa: tavoitteena on kirjan nimen mukaisesti tulla rikkaaksi ja hoikaksi ja päästä naimisiin. Hyvin rehellinen kuvaus (tai niin oletan) siitä, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin on kuvitellut. Olen lukenut kirjan muutamia vuosia sitten, tämä kesti kyllä toisenkin lukukerran. Sellaista jäin pohtimaan, ovatko naimisiin pääsy ja hoikkuus erityisen tyypillisiä brittiläiselle/irlantilaiselle naiskuvalle? (vai olenko viime aikoina lukenut poikkeuksellisen paljon brittiläislähtöistä chicklitiä). Se tuntuu olevan varsin läpitunkeva teema: pitäisi olla hoikempi jotta pääsisi naimisiin, ja juuri muita elämäntavoitteita ei naisella tunnu olevan. Sama teema nousee toki esiin melkein kaikessa naisille suunnatussa viihteessä, mutta jostain syystä ne tuntuvat korostuvan nimenomaan britti-/irkkukirjallisuudessa. Kotimaisessa viihteessä päämääränä on pikemminkin parisuhde kuin juuri naimisiinpääsy ja kehoonkin suhtaudutaan vähän vähemmän pakkomielteisellä otteella. (kyllä tietysti pitää olla hoikka/laiha, mutta jonkinlainen pakkomielteisyyden viimeinen vääntö vaikkapa kotimaisesta viihteestä tässä mielessä puuttuu)

 Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa. Viehättävä ja vähän outo kertomus nuoresta parista pienellä paikkakunnalla. Pikkupaikkakunta ja sen sisällä vielä pienempi yhteisö toimii eri tavalla kuin kertomuksen nimetön pariskunta. Mies on opettajana kansanopistolla, nainen on opettajan vaimo. Perheessä on pieni lapsi. Nainen käy lähes loputtomiin autokoulua ja kirjoittaa vastauksisa paikallislehden kysymys-vastaus -palstalle. Pikkuvauva-arjen ja vieraan paikkakunnan on hankala ottaa omakseen sosiaalisesti vähän  töksähtelevää ja turhan suorasanaista naista. Kirja oli yhtäaikaa hauska, outo, surullinen ja viehättävä. Kertomus muodostui naisen erillisyyden ja yksinäisyyden kokemuksista ja muisteluista, tuutulauluista ja kysymys-vastauspalstan kysymyksistä ja vastauksista. Lukeminen vaati keskittymistä melkein enemmän kuin mitä minulla tällä hetkellä on. Lukukokemus oli ehdottomasti positiivinen mutta outo, suosittelen! E-kirja

 Sophie Kinsella: Himoshoppaaja vierailla mailla. Kaipasin lukuaikapalvelun e-kirjojen lomaan ihan perinteisen pokkarin tuntua. kaikkihan tietävät että paras kirjaformaatti on kulmista ja selkämyksestä kunnolla käytetty oma pokkari. antikkapokkareista ei ihan täsmälleen tule samaa fiilistä. Luin tämmöisen himoshoppaajan välikirjana. Oli semmoinen kuin muistin: helppo, huoleton, kevyesti myötähäpeää herättävä, hyväntuulinen. Ja oli mukavaa hypistellä oikeaa kirjaa välillä.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

 

 

muinaistulien ilta parvekkeella lähiössä

menossa mukana myös Arppu