Strömssössä. Tai edes Räpylässä. (vai mikä sen ohjelman nimi onkaan). Tämä viikonloppu nimittäin.
Kaiken viikonloppuisen absurdin hässäkän keskellä päädyin sitten pohtimaan, että jos elämäni olisi tositeevee ja jos se kerta ei olis Strömssö (sen tietysti pitäisi olla se!), niin mikä se sitten olis. Siis elämäni tositeeveenä.
Kaikki rokkarille morsian ja sinkkuäidille sulhanen-jutut eivät tietenkään onnistu, kert en ole rokkari, sinkkuäiti, enkä morsiota vailla. (HraH ehdotti että lähiöäidille rakastaja, mutten jaksais kumminkaan)
Tulin pienessä mielessäni siihen tulokseen että elämäni tositeeveesarja on ilmiselvästi Hell's kitchen. Se missä maailmankuulu tsef ramasai huutaa ohimosuoni mullellaan pienille kokkipoloisille ja heittelee lautasia roskiksiin. Ja koko jakso on yhtä piippiä, koska ameriikan ihmiset eivät tiedä, että joku kiroaa jos siihen tilalle pannaan piip.
Ensimmäisessä jaksossa olen se ylimielinen mutta oikeasti vähän säälittävä kokinpolo, joka yrittää taikoa puoliksi pilaantuneista scallopseista jotain syötävää (oletteko huomanneet että amerikkalaiset kokit käyttävät vain scallopseja?). Ylimielinen PIIP ruokani PIIP ei PIIP valmistu PIIP aikataulussa, sen esillepano on PIIP-PIIP surkea, ja PIIP asenneongelmani häiritsee koko keittiötä.
Ja sitten en olekaan yli- vaan alimielinen.
Toisessa jaksossa olen ylennyt jo itse tsef ramsaiksi. Kiepun keittiössä kuin PIIP (no käyttäkää vähän mielikuvitusta, on sitä nyt muitakin rumia sanoja kuin se yksi piip!), kokkaan, vokkaan ja liekitän minkä sielusta lähtee. Ja tarvittaessa huudan ohimosuoni mullellani että OUT!
Ei kyllä kuulosta kovin hauskalta teeveeohjelmalta oikeastaan.
Pitää valita joku parempi sittenkin.
*
Verstaalla on viikonlopun jäljiltä jäätävää.
Kaksi putkimiestä kävi raapimassa päätään ja nostelemassa housujaan.
Ei menny sekään niinku...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti