keskiviikko 19. tammikuuta 2011

eväs-teitä

Tapanani ei ole tehdä kovin suureellisia uudenvuodenpäätöksiä tai lupauksia: yleensä päätän etten tänäkään vuonna ala tupakoida, eipä sitten tarvitse lopettaakaan. (en siis ole koskaan aloittanutkaan)
Ajattelin kuitenkin vaihteeksi keskittyä verstaseväisiin, ne kun ovat toisina päivinä todellinen kohokohta ja arjen ainut ilo. Syksyllä verstasevääni olivat järjestään, päivästä toiseen, linjalla omppu-mantsu-bansku ja viili. Aamukahvin kanssa olen nokkinut pähkinöitä; siinäpä se.

Tämän päätähuimaavan pariviikkoisen ajan olen onnistunut kaivelemaan kaapeista kaikenlaisia herkkuja eväiksi ja olen löytämäisilläni uuden addiktoivan suosikin.
Askartelin aamulla tämän päivän eväät: vihersalaattia ja tonnikalaa. Jälkiruuaksi otin tietysti uutta herkkuani: hedelmäsalaattia ja turkkilaista jogurttia pähkinärouheella maustettuna. Ne kuulkaa huutelevat kovalla äänellä tuolta jääkaapista!
Ainoa eväsongelma on eväsastioiden puute. Keittiökeikauksen yhteydessä poistin tehokkaasti kaikki nuhjaantuneet ja naarmuuntuneet pakaste- ja muut rasiat. Tällä hetkellä omistamme neljä (4) rasiaa.
Ihan selvästi tarvitsen hienoja rasioita, keppoja ja lautasia, mahdollisesti termosmallisia. Eikö vain?
Eihän eväitä muuten kannata mukana kuljettaa?

(enkä suinkaan tehnyt uudenvuodenpäätöstä tuhlailemattomuudesta, kohtuullisestamisesta ja shoppailemattomuudesta. Tai jos teinkin, niin eikö vain että säästääkseen täytyy myös sijoittaa?)

*

Leikkiessäni uuden hienon i-kuuntelulaitteeni kanssa aloin ihmetellä, miten huonosti me tämän päivän ihmiset siedämme tyhjyyttä ja tylsistymistä.
Minullakin on aina kirja mukana. Ja nykyään kuuntelulaitekin, vaikken vielä olekaan sitä käyttänyt.
Miksiköhän?

*

Ai niin, pakko leuhkia!
Lähdimme eilen illansuussa hraHakkaraisen kanssa shoppailemaan (miksi ihmeessä - emme yleensä harrasta shoppailua!?) ja siinä lähtöä hankkiessamme muistin, että unohtui ruuanlaittotohihoissa tuo leivän leipominen.
Isosisko oli tärppänä paikalla ja lupasi huolehtia asiasta. Mittasimme yhdessä - minä jo toinen käsi takin hihassa - tarvittavat aineet valmiiksi, ja syöksyin bussiin.
Siinä sitten kauppakeskuksessa vaellessani soittelimme Isosiskon kanssa puolin ja toisin väliaikaohjeita (siunattu kännykkäaika!) ja kotiintullessamme meitä odotti iloisesti hypähtelevä 9-vuotias ja paistumassa olevien sämpylöiden ihanan muheva tuoksu.
On meillä taitavat naperot!
(voin kyllä leuhkia silläkin, etten ostanut mitään, kun säästän, kohtuullistan ja olen osteskelulakossa)

Ja sitten vielä leuhkin sillä, että menemme taas tänään yhdessä uimaan: se on ilmeisesti koko perheen yhteinen uudenvuodenpäätös. Että harrastamme yhdessä uintia.

3 kommenttia:

  1. Eväät antavan työpäivään iloa, ja iloiset ja näppärät astiat lisäävät sitä. Eli ostoksille vain!

    On reipas 9-vuotias! Meillä vielä pari vuotta matkaa tuohon, mutta jauhelihan hän kyllä paistaa ja monta muuta juttua tekee.

    VastaaPoista
  2. Todella reipas 9-vuotias, ei meillä kyllä onnistuis sämpylät. Vai onkohan se niin ettei äiti anna mahdollisuutta näyttää mihin poika pystyy... Ei tiedä vaikka yllättäis : )

    VastaaPoista
  3. nooo...riittävän helpolla ohjeella onnistuu.

    Mutta reipas typykkähän tuo on!

    VastaaPoista