maanantaissa mennään taas.
Päätin että tämä on loistava päivä aloittaa verstaalla jokavuotinen nido-ja-niputa käsityöurakka. Vielä en ole keksinyt, miten sen nopeimmin ja parhaiten hoitaisin, mutta olen tehnyt ensimmäisen raakaniputuksen ja odotan parhaillaan että kopiokone voihkisi ja vaikeroisi ulos ensimmäiset nidottavat.
Siinä sivussa asensin työpöytääni upouuden kyynärtuen ja jalkatuen, siivosin varastosta ison kasan pahvilaatikoita ja härösin kaikkea muuta pakollista häröttävää.
Kyynärtuki on ihana! Toivottavasti käpälä saa nyt tarvitsemaansa lepoa, ja pärjään tämän urakkavaiheen yli ilman visiittiä terveyshuollossa.
UPM uhkaili että joudun loppukuusta lähtemään toisille kehittämispäiville. Yritän epätoivon vimmalla kiemurrella siitä eroon.
*
Viikonloppuna visiteerasimme pääkaupunkiseudulla, tai oikeastaan ihan itse pääkaupungissa. (opiskeluaikoina minulle opetettiin, että pääkaupunkiseutu tarkoittaa Vantaata - pitäneekö paikkansa?)
Näimme mainion ja vauhdikkaan Risto Räppääjä-esityksen: Santeri Kinnunen herra Lindberginä oli aivan loistava!
Söimme jonkun hotellin melkoisen persoonallisessa lounasbuffet-pöydässä: ilmoisna ikuna en ole törmännyt niin erikoiseen salipalveluun - mutta ruoka oli syömäkelpoista ja oivan hintaista.
Pikkusisko yritti suistua kriisiin, koska hänen mielestään ravintolassa syöminen merkitsee samaa kuin ranskanperunat- eikä sitten todellakaan yhtään mitään muuta - mutta riittävän ahtaassa tilanteessa (ranskalaisten kertakaikkisessa poissaolossa) - hän ajautui syömään hyvällä ruokahalulla poronkäristystä ja perunamuusia.
Luonnollisesti kotimatkalle olisi pitänyt saada evääksi "jotain suolaista" junan kärrymyynnistä, mutta jotenkin juuri silloin minulla oli lätykät korvillani enkä kuullut. Minkä jälkeen syötin lapsukaiselle banaania ja mandariinia, kun satuin olemaan kelpo äidin fiiliksissä.
*
Vielä tekisi mieleni leuhkia jollain asialla, mutta koska en vaivattomasti keksi mitään leuhkittavaa, niin kerronpa sen sijaan siitä, kun kävin perjantaina vaateostoksilla.
Lietsoin itseni oikein vauhdikkaaseen ostoshysteriaan ja päätin että tarvitsen ainakin kolme uutta paitaa ja vähintään yhdet uudet housut ja ehkä vielä jotain muutakin ja menin kotimatkalla taistelutahtoa uhkuen shoppailemaan.
Noukin aletangoilta kaikenlaisia ihania paitoja ja housuja ja muita loimia ja tälläydyin sovituskoppiin.
Ja kuulkaa, kyllä näyttivät ihan kamalilta päälläni ne vaatteet. Yhdestä paidasta minulle kasvoi kaksoisleuka, toinen tosi nätti tunika sai massuni näyttämään siltä että hartaasti odotetut viitoset syntyvät ensi viikolla ja kolmannesta puserosta eteenpäin tukkani muuttui ihan lättänäksi ja kasvot jotenkin oudon värisiksi.
Suunnilleen kuuden puseron ja yksien housujen jälkeen totesin, että ehkä minua tarvitaan enemmän keittiössä kuin catwalkilla ja annoin palttua kaikille uusille vaatteille.
Ostin kuusi kassillista ruokaa ja menin kotiin ja hehkuin säästäväisyyden hyvellisyydessä.
Eihän kukaan koskaan sitä paitsi edes katso, mitä minulla on päälläni, eikä täällä edes tarkene kuin satunnaisesti ilman lempifleekeä, jos kohta olisikin ollut ihan mieltäylentävää tietää että siellä fleeken alla olisi ollut upouusi hehkeä paita.
Mutta olkoon.
Ja nyt nappaan kompuutterin kainalooni ja menen nitomaan ja niputtamaan alakerran neukkariin ihan hysteerisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti