paljastuksia ja kuuntelulaitteita

kiitos Tiitu!

Ööh, haluan tässä yhteydessä kiittää vanhempiani jotka (tota, ööö) antoivat minun aikoinaan käyttää kirjoituskonettaan ja (ööö) sitä perhettä joka kerran lainasi meille vic-20 kompuutteria sekä (heh-heh) hraHakkaraista joka aikoinaan opetti minut käyttämään yliopiston tekstipohjaista intternettiä. Että kiitos vaan heille!

Ja sitten ne seitsemän paljastusta itsestäni. (apua!)

1. Luen kirjoista loppulauseen melkein ensimmäiseksi.
Kun olen lukenut mitä tahansa kirjaa luvun-parin verran, käännän esiin viimeisen sivun ja katson loppulauseen. Ja usein silmäilen viimeistä lukua parin sivun verran. Tapa juontaa juurensa eräästä Jukka Parkkisen nuortenkirjasta, jonka päähenkilö oli lukenut kirjan, joka päättyi sanaan sinappi. Päähenkilö oli sitä mieltä, että majoneesi on maukkaampaa, ja mikäli hän kirjoittaisi kirjan, se päättyisi sanaan majoneesi. Parkkisen kirja päättyi - kuten tietysti arvaattekin - majoneesiin.

Bongailen loppulauseita, pohdiskelen niitä ja ennen kaikkea - haluan tietää sen mitä kirjailija jo tietää ja lukiessani yrittää päästä samaan lopputulokseen. HraHakkarainen paheksuu tapaani syvästi, siitäkin huolimatta että hän lukee kaunokirjallisuutta varsin vähän. (hraHakkaraisen kaikkien kirjojen otsikot ovat tyyliä "the history of...." /"the philosophy of..." tai jopa "the history and the philosophy of...") (olen bongannut kirjahyllystämme myös kirjat "the history of philosophy" ja "the philosophy of the history") (että voikin ihminen saada kiksinsä kummallisista asioista!)

2. Olen periaatteiden petturi. Varsinkin lastenkasvatuksessa.

Olin sitä mieltä, että lasten ei kuulu nukkua perhepedissä. Isoveli oli melkein viikon ikäinen kun rikoin sen periaatteen (nukahdin kesken ruokailun). Olin sitä mieltä että pelikonsolit eivät kuulu lapsiperheiden elämään - kunnes kuulin wiistä. Olen sitä mieltä, että lasten pitää syödä sitä mitä on tarjolla - kunnes Pikkusisko osoittautui alipainoiseksi ja kasvurajoitteiseksi ja koko ajan nälkäiseksi.

3. apua! On ihan kamalan vaikeaa keksiä paljastuksia itsestään.

Eikun joo: en osaa kieliä, mutta pidän niistä ja olen niistä kiinnostunut. Olen opiskellut mm. latinaa, venäjää ja puolaa. Latina on henkisesti kotoisa.

4. Meillä on kotona työnjako, emmekä riitele hraHakkaraisen kanssa kotihommista yhtään. Emme oikeastaan ylipäätään riitele. Paitsi että minä tuiskahtelen ja tiuskahtelen tämän tästä. HraHakkaraisen kanssa ei voi riidellä. Jos joskus yritän haastaa ja äksyillä, toteaa hraH tyynesti: "soita vaikka siskolles ja riitele sen kanssa".

5. Haluaisin osata soittaa jotain soitinta. Ja haluaisin osata tanssia.

En pysty oppimaan - olen kokeillut.

Yritin harrastaa kilpa- ja mitälietanssia, mutta vielä parin vuoden harjoittelun jälkeenkin aloitin toistuvasti väärällä jalalla. Sekoitin yhtä esitystä harjoitellessa aina koko rivin - emme koskaan päässeet kahta tahtia pidemmälle. En päässyt esiintymään, mutta olin näytöksessä avustajana.

Kävimme hraHakkaraisen kanssa tanssikurssillakin, mutta en siltikään oppinut.

6. En pidä viherkasveista. Ainakaan sisällä kotona. Ne ovat vaivalloisia. Nykyään minulla tosin on tunnistamattomien sitrushedelmien plantaasi ikkunalaudallani ja olen siitä hyvin ylpeä. Olen kasvattanut seitsemän tunnistamatonta sitrusta siemenestä melkein kymmensenttisiksi puunaluiksi.

7. Pelkäsin ennen kissoja ja luulin, että ne voivat hyökätä nukkuvan ihmisen kimppuun ja raadella kurkun auki. Olen myös pelännyt koiria.

Nykyään meillä on kaksi kissaa, ja voisin ottaa kolmannenkin jos mahtuisi.

Oli kuulkaa kammottavaa mennä ensimmäistä kertaa anoppilaan, kun siellä oli kaksi kissaa ja kolme koiraa ja ne kaikki näyttivät samanlaisilta keskenään ja tungeksivat syliin. Yhteiselo hraHakkaraisen kanssa on kummasti karaissut luonnettani - olen mm. ollut vapaaehtoishommissa suojeluskoirakisoissa ja olen uskaltanut komentaa bokseria. (bokseri ei kylläkään ole koira, se on onnettomuus joka kuolaa paljon)

Kissa on ainoa oikea lemmikki ja maine coon on ainoa oikea kissarotu, ja joskus vielä meille tulee mustakilpikonna-cooni.

Eiköhän siinä noita ollut.

*

Viikonlopun kehittämispäivät olivat kai ihan ok, paitsi että päätin ruveta hakemaan uutta työpaikkaa.

Sekosimme yhteisesti hraHakkaraisen kanssa viikonloppuna ja tilasimme lapsille i-kuuntelulaitteet. (katso kohta 2 ylläolevasta: totisesti olen periaatteiden petturi!)

Siihen on kyllä syy.

Naperoilla on jonkinsortin radiolaitteet huoneissaan ja kun olemme elämässämme joutuneet kuuntelemaan skviljoona kertaa titititi-nallea tai muuta yhtä riehakasta, päätimme joululahjoa kauhukolmikkoa omilla kuulokkeilla.

Fiksuja kun olemme, emme huomanneet varmistaa sitä, onko radioaparaateissa kuulokeliitäntämahdollisuutta. Arvatkaa oliko?

Pikainen kierros joulunjälkeisaleissa kertoi, että kuulokeliitännälliset radioapparaatit ovat kalliita. Ja pikainen kierros i-nettikaupassa kertoi, että halvimmat i-laitteet ovat samanhintaisia tai jopa halvempia kuin kuulokeliitännällä varustetut perinteiset apparaatit.

Kesän pariviikkoinen lomamatka mielissämme totesimme, että kaksi kärpästä yhdellä iskulla - ja niinpä kauhukolmikko odottaa nyt omia soittimiaan. Voivat sitten kesällä viettää siestaa ja kuunnella rakkaita äänikirjojaan.

Ja koska hraH on hraH, on myös minulla nykyään i-kuuntelulaite (minulle haettiin kaupasta; lapsille tilattiin netistä. Olenko kukaties mouhannut riittävästi aamujen bussimatkamelusta?). Tunsin oloni luurit korvissa ensisijaisesti pölöksi, mutta myös erittäin tyytyväiseksi, kun tänä aamuna köröttelin töihin ja kuuntelin aamun peiliä. (hraH oli vähän pölö hänkin ja tunki tietokoneeseen jonkun epälevyn, sen takia en pystynyt siirtämään vielä lempimusiikkiani i-aparaattiini; jos kohta mieluummin varmaan kuuntelenkin radiota)

Erityisen mukavaa kuuntelulaitteen omistaminen on koska minusta tulee isona ultrajuoksija.

Olen lukenut Syntynyt juoksemaan, ja siinäpä kirja, jonka luettuaan tekee mieli tunkea höörluurit korviin ja lähteä kirmaltamaan tuulen lailla pitkin niittyjä - inspiroivaa luettavaa. Kouhasin kirjasta ääneen, ja Isoveli kähvelsi sen ja ehti lukea sen loppuun ennen minua.

Hänestäkin tulee isona ultrajuoksija.

Niin että heti kun talvi loppuu, rupean taas juoksemaan.