Happea on haukottu

Keskiviikko + lomakausi + äijät poissa verstaalta = läpi kaiken lyövä aikaansaamattomuus.

Siitä emme ole yhtään yllättyneitä.

**
Mutta todella yllättyneitä sen sijaan olemme...

Hengailin eilen kotosalla kauhukolmikon kanssa kun puhelin soi: "olit hakenut tällaista työpaikkaa. Kutsuisimme sinut haastatteluun..."
Kolmessa sekunnissa puhelun jälkeen olin ladannut tiski- ja pyykkikoneen, järjestänyt vessan, hommannut itselleni kaksi suosittelijaa, järjestänyt käynnin kampaajalle - ja vielä oli ylimääräistä energiaa jäljellä.
Aloin harkita vaihtoehtoisesti joko mattojen tamppaamista tai lattialistojen kuuraamista hammasharjalla, mutta päädyin kuitenkin vetämään syvään henkeä.

En tiedä, haluanko sitä paikkaa edes.
Ramppikuume.

Oikeastaan haluaisin tähän rinnalle jonkun pienen osa-aikaisen jutun.

Illalla hraHakkaraiselta tuli viesti: "se menee kyllä parhain päin" - niinhän se on.
Asioilla on tapana järjestyä: ei välttämättä niin kuin itse oikeaksi kuvittelee, mutta järjestyä kuitenkin.

Sekoilin jopa niin paljon, että harkitsin pikaista visiittiä kauppakeskukseen uusimaan vaatevarastoa.
Päädyin siinäkin kohden vetämään vielä kerran syvään henkeä.

**

Kaikenkarvaisia käsityöblogeja luettuani arvelin, että kyllähän minäkin nyt yhden kivan tilkkupeiton tuosta sipaisen kasaan, voittajan elkein marssin jo kangaskauppaankin.
Onneksi muistin siinä kohden vetää syvään henkeä.
Minä joka en osaa saksilla suoraa linjaa leikata - minäkö muka nyrhäisin kasaan tilkkupeiton?

Aikalailla syvään kiskaisin happea myös siinä vaiheessa, kun Isosisko kaverinsa kanssa hengailtuaan soitti kotiin ja ilmoitti kävelevänsä.
Siinä pakkasessa ja tuulessa, reilun tunnin kävelyn?

**

Jospa vielä kerran kiskaisisin syvät hönkäisyt verstaan kylmänpurevaa ilmaa, ja tekisin vaikka hetken sitä, mitä tänne olen tullut tekemään.
Töitä.

(haluanko muka ihan oikeasti luopua näin rattoisasta työstä - mitä oikein olen ajatellut?)