itsepetos

kuvittelen aina, että sitten joskus kun on ylimääräistä vapaata aikaa, rupean järjestelmälliseksi ja siivoan kaapit ja komerot ja leivon ja touhuilen ja olen oikein ripeä ja punaposkinen ja askartelen ja vaikka mitä.

Kissinvillat sanon ma!

Kun lapset potevat lueskelen, otan aamupäivänokoset, vetelehdin, venyttelen, vanuttelen. Istun naperon kanssa kylkikyljessä ja höpöttelen tyhjää. Tai jätän sen ihan oman onnensa nojaan keksimään itse itselleen leikkejä ja höpisen puhelimessa. (huomattavasti todennäköisemmin jälkimmäistä)

Voisi luulla että kipeä olen minä, eikä napero.

Ei sillä, että se olisi mikään huono vaihtoehto: laiskuudellekin on oma sijansa. Mutta niihin aikoihin kun koululaiset alkavat kotiutua, iskee tietysti huono omatunto.

Pikkusiskolla ei ole kuumetta.

Vähän nuhaa ja punaista röhelöihottumaa naamassa.

**

Täytyy laatia naperoille hiihtolomalukujärjestys.

Aamuisin koto-oleilua, sitten mummille notkumaan ja syömään, sitten jotain aktiviteettia siiheksi kunnes itse kotiudun. Parempi kaikille osapuolille, että on jotain ohjelmaa.

**

Toivon totisesti, ettei Pikkusisko valitse lääketiedettä omaksi alakseen.

Keskustelu tältä aamulta:

m: "no miltä tuntuu? Sattuuko johonkin?"

P: "ihan haaleesti vatsaan, mutta ei oikeastaan."

m: "miten sinne vatsaan sattuu? sattuuko kovin?"

P: "joo!"

...

aamupalan jälkeen

m: "miltä se vatsa nyt tuntuu?"

P: "paremmalta. Syöminen auttoi. Kato kun ne bagdeerit hautautuu sen ruuan alle."